Pakopelit kiinnostavat ja innostavat. Pakopelit ovat tulleet koulumaailmaan rytinällä ja niiden pedagogiikka kiinnostaa sekä opettajia että tutkijoita. Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä pakopeliasiantuntija Tuomo Parkki kirjoittaa bloggauksessaan pakopeleistä ja niiden kehittämisestä. Bloggauksessa lisää pakopelien monipuolisuudesta ja pedagogiikasta.
Read moreDigiopiskelu, tie tulevaisuuden maailmaan
”En kuitenkaan osannut ennakolta aavistaa, miten digiopinnot paitsi tarjoavat minulle välineitä tulevaisuustaitojen opettamiseen muille, myös valmentavat minua itseäni näissä taidoissa, joista keskeisiä ovat kyky kriittiseen ajatteluun, viestintä- ja yhteistyötaidot sekä luovuus” kirjoittaa luokanopettajaopiskelija Säde Susanna Reunanen Turun yliopistosta. Reunasen opintoihin kuuluu Digitaalinen oppiminen ja opettaminen -sivuaine, jossa on samoja sisältöjä kuin Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksessa (DigiErko). Sivuaine on syntynyt DigiErko:sta ja niitä kehitetään yhdessä. Oleellista on vuorovaikutus erikoistumiskoulutuksen osallistujien ja sivuaineen opiskelijoiden välillä. Säde Susanna Reunanen summaa bloggauksessaan digipeda-koulutuksen parhaita puolia ja suuntaa ajatuksen tulevaisuuteen. Lue lisää alta!
Read moreVerkostoitumisen askeleet – verkostotoiminta erikoistumiskoulutusten osana
Ohjattu verkostoituminen -video on osa Valtakunnallisen DigiErko-verkoston kehittämistyötä, jossa verkostotoiminta on integroitu osaksi kunkin yliopiston koulutusohjelmia syksystä 2021 alkaen. Idea integraatioon ja verkostoitumisen syventämiseen on tullut verkostotapaamisiin osallistuneilta opettajilta. Videolla mainitut verkostoitumisen askeleet tukevat digierko-opiskelijoiden ja -alumnien verkostoitumista yli yliopisto- ja vuosikurssirajojen.
Vierailijakynä: Digiloikka edellyttää uudenlaista pedagogiikkaa
Helsingin yliopiston DigiErko-opiskelija, historian ja yhteiskuntaopin opettaja, FT Päivi Lipponen pohtii Kanava-lehdessä 6/2021 sekä Suomen Kuvalehden verkkolehdessä 9/2021 julkaistun artikkelinsa pohjalta kirjoittamassaan blogitekstissä, mikä on koulun tehtävä digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
Read moreMikä ihmeen DigiErko-verkosto?
Myönnetään, onhan tämä meidän verkostomme hieman vaikeasti hahmotettava. Eli muista kolme asiaa:
- DigiErko on lyhenne nimihirviöstä: Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutus. (Tarkoittaa myös koulutuksen opiskelijaa ja alumnia!)
- DigiErkoksi voi tulla Helsingin, Itä-Suomen tai Turun yliopistossa.
- Nämä erikoistumiskoulutukset ja niiden opiskelijat ja alumnit muodostavat valtakunnallisen DigiErko-verkoston.
Digihyvinvointi kysyy taitoja, tietoa ja tukea
Kun tarkastellaan ihmiskunnan pitkää historiaa, ovat digitalisaation mukanaan tuomat haasteet ihmislajille luonteeltaan täysin uusia ja ihmeellisiä: jatkuvat keskeytykset, valtava tiedon ja mediasisältöjen määrä, loputtomat vaihtoehdot, monen teknisen laitteen ja sovelluksen samanaikainen käyttäminen, verkkovälitteisiksi muuttuneet sosiaaliset suhteet, työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen – lista on hengästyttävän pitkä ja monisyinen. Jatkuvien ärsykkeiden, tiedon ja viestitulvan keskellä eläminen ovat luoneet ympärillemme ennennäkemättömän haasteellisen ympäristön, jossa hyvinvoinnin säilyttäminen edellyttää uudenlaista osaamista.
Read moreSosionomin ammattiin verkossa opiskellen – DigiErko koulutukseni kehittämistyö ja mitä sille kuuluu tänään?
LAB ammattikorkeakoulussa alkoi 2020 vuoden alussa sosionomi AMK -koulutuksen verkkotutkinto. Verkkotutkinnon suunnitteluprosessin dokumentointi oli DigiErko-koulutukseni kehittämishanke ja se sisältyi työtehtäviini Saimaan ammattikorkeakoulussa 2018-2019.
Pidäthän huolta digihyvinvoinnistasi?
Digiteknologiasta ja digitaalisista mediasisällöistä on tullut merkittävä osa arkeamme. Ne tarjoavat meille entistä monipuolisempia mahdollisuuksia rakentaa sosiaalista pääomaa, toteuttaa itseämme, saada laadukasta koulutusta, edetä urallamme, oppia uutta, löytää vertaistukea, pitää yhteyttä läheisiimme, verkostoitua uusiin ihmisiin sekä kokea ilahduttavia ja inspiroivia asioita. Digitaidot ovatkin tätä nykyä tärkeitä kansalaistaitoja kaikenikäisille. Ne eivät ole yhteiskunnassamme enää vain eduksi – ne ovat pikemminkin edellytys hyvälle elämälle ja arjessa pärjäämiselle.
Read moreNyt on aika hakea!
DigiErko-koulutus starttaa pian viidettä kertaa Helsingissä, Joensuussa ja Turussa. Haut koulutuksiin aukeavat pian!
Löydät tarkemmat tiedot koulutussisällöistä ja ajankohdista yliopistojen omilta sivuilta.
Hakuajat:
Helsingin yliopisto: 12.4.-14.5.2021
Itä-Suomen yliopisto: 17.5.-31.10.2021
Turun yliopisto: 14.4.-30.9.2021
Liity sinäkin DigiErko-verkostoon ja kouluttaudu digiajan opettamisen ja oppimisen asiantuntijaksi!

Mikä ihmeen DigiErko-koulutus?
Kevään viimeisessä DigiErkon iltakoulussa käsiteltiin DigiErko-erikoistumiskoulutusta. Jakson löydät esimerkiksi täältä: https://digierko.fi/podcast/. Koulutuksen sisällöistä, kohderyhmästä ja hyödyistä sekä DigiErko-verkoston toiminnasta jaksossa keskustelemassa ovat Itä-Suomen yliopiston DigiErko-kouluttajat Sini Kontkanen ja Satu Piispa-Hakala. Omista kokemuksistaan jaksossa kertoo myös DigiErko-alumni Heikki Hyyryläinen, jonka ura sai paljon uutta pontta DigiErko-opinnoista. ”Digiopenakin” tunnettu mies johtaa tällä hetkellä Hollolan kunnassa koulujen digitalisaatiota ja työskentelee osa-aikaisesti myös Kustannusosakeyhtiö Otavan Oppimisen palveluiden valmentajana.
Read more
