Pidäthän huolta digihyvinvoinnistasi?

Digiteknologiasta ja digitaalisista mediasisällöistä on tullut merkittävä osa arkeamme. Ne tarjoavat meille entistä monipuolisempia mahdollisuuksia rakentaa sosiaalista pääomaa, toteuttaa itseämme, saada laadukasta koulutusta, edetä urallamme, oppia uutta, löytää vertaistukea, pitää yhteyttä läheisiimme, verkostoitua uusiin ihmisiin sekä kokea ilahduttavia ja inspiroivia asioita. Digitaidot ovatkin tätä nykyä tärkeitä kansalaistaitoja kaikenikäisille. Ne eivät ole yhteiskunnassamme enää vain eduksi – ne ovat pikemminkin edellytys hyvälle elämälle ja arjessa pärjäämiselle.

Elämänlaatumme voi kuitenkin kärsiä myös, jos digitaalisten medioiden käyttö ei ole tasapainoista. Vaikka digitalisaatio on tuonut mukanaan paljon hyvää, digihyötyjen vanavedessä arkeemme ovat hiipineet myös uudenlaiset haasteet, joiden vaikutuksista hyvinvointiimme tiedämme vasta suhteellisen vähän. Muun muassa mediamaisemamme, sosiaaliset suhteemme ja tapamme tehdä työtä ja opiskella ovat mullistuneet lyhyessä ajassa totaalisesti, joten ymmärryksemme digitalisaation vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme tulee väistämättä jälkijunassa.

Hyvinvointiamme uhkaavien tekijöiden selättämiseen tarvitsemme entistä monipuolisempia digitaitoja, kuten laajaa ymmärrystä digiteknologiasta ja sen toimintamekanismeista, mutta myös itsereflektointikykyä, tunnetaitoja ja kriittistä medialukutaitoa (Uudet lukutaidot 2021; Gui, Fasoli & Carradore 2017; Takala & Takala 2019; Valtonen, Tedre, Mäkitalo & Vartiainen 2019). Digitalisaation mukanaan tuomien haasteiden selättäminen ja hallitseminen ei ole kuitenkaan riippuvainen vain itsesäätelykyvystämme ja osaamisestamme. Puhuessamme digihyvinvoinnista, on meidän ulotettava keskustelu myös yksilön vastuun ja taitojen ulkopuolelle. Kyse on nimittäin varsin laajasta ja monisyisestä ilmiöstä.

Aika puhua (digi)hyvinvoinnista

Ymmärtääksemme mitä digihyvinvointi on, tulee meidän ensiksi tietää, miten käsitämme sanan hyvinvointi. Hyvinvoinnille löytyy monia erilaisia määritelmiä, näkemyksiä ja teorioita ja mm. filosofit ovat olleet – ja ovat edelleen – varsin erimielisiä, mistä hyvinvoinnissa on oikein kysymys (Mattila 2018). Yhtä absoluuttista totuutta hyvinvoinnin olemukselle tuskin löytyy, mutta esimerkiksi yksi lähestymistapa nojaa WHO:n (2021) määritelmään, jonka mukaan ihminen on terve silloin, kun hän on saavuttanut täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilan. Tavoite on itsessään jo mahdoton, mutta määritelmän pohjalta voimme nähdä subjektiivisen hyvinvoinnin rakentuvan kolmesta eri ulottuvuudesta: psyykkisestä, fyysisestä sekä sosiaalisesta, ja että meidän tulisi pyrkiä optimoimaan kaikki kolme hyvinvoinnin osa-aluetta elääksemme hyvää, tervettä ja tasapainoista elämää. Esimerkiksi Mediakasvatusseuran digihyvinvointimateriaaleissa digihyvinvointia käsitellään näiden kolmen yksilötason ulottuvuuden kautta.

Mediakasvatusseura: Mitä on digihyvinvointi? Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=i3cNE-5so64

Hyvinvointia voidaan tarkastella myös mm. yksilön kokeman onnellisuuden ja/tai toimintakyvyn kautta. Esimerkiksi 2000-luvulla hyvinvointitutkimuksessa hyvinvointia on lähestytty usein kahdesta yleisestä näkökulmasta: hedonistisesta sekä eudaimonisesta. Hedonistisessa (hedonic) hyvinvointitraditiossa hyvinvoinnin keskiössä on yksilön tunne onnellisuudesta, ja hyvinvointia lisääviä tekijöitä ovat esim. mielihyvä ja nautinto. Negatiivisten asioiden, kuten kivun ja tuskan, taas nähdään vähentävän hyvinvointia. Eudaimonisessa (eudaimonic) traditiossa huomio kiinnitetään merkityksen kokemukseen ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin. Hyvinvointi nähdään määrittyvän yksilön täyden toimintakyvyn – tai ns. kukoistamisen – kautta. (Ryan & Deci 2001; Mattila 2018.) Useiden tutkijoiden mukaan hyvinvointi on ehkä parasta mieltää tällaisena moniulotteisena ilmiönä, joka sisältää näkökulmia sekä hedonistisesta että eudaimonisesta hyvinvointikäsityksestä (Ryan & Deci 2001, 148). Muitakin näkökulmia ja määritelmiä hyvinvoinnille on. Tässä artikkelissa emme kuitenkaan syvenny asiaan tämän syvällisemmin. Tämän pienen alustuksen tarkoituksena oli vain raottaa hieman digihyvinvoinnin käsitteen monisyistä taustaa.

Lisää aiheesta: Frank Martela: Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää

Lisää tietoa hyvinvoinnin teorioista: Onnentaidot: Hyvinvoinnin teoriat

Digitaalisen hyvinvoinnin tutkimuksessa hyödynnettävistä teorioista voidaan mainita esimerkiksi self-dtermination theory (SDT) eli suomennettuna itseohjautuvuus- tai itsemääräämisteoria, joka pohjaa ajatukselle ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta. Nämä ovat autonomy, competence ja relatedness (autonomia/omaehtoisuus, kyvykkyys, yhteenkuuluvuus/yhteisöllisyys). Teorian mukaan nämä luovat perustan yksilön psyykkiselle hyvinvoinnille ja vain näiden tarpeiden täytyttyä voimme elää täyttä elämää ja voida hyvin. (Ryan & Deci, 2000; 2001.) Muun muassa filosofi, kirjailija ja onnellisuustutkija Frank Martela on todennut teorian olevan ”kaikkein perustelluin ja empiirisesti tutkituin näkemys onnellisuuden peruselementeistä” (Martela 2014). SDT-teoriaa on hyödynnetty mm. Tampereen yliopiston tutkimuksessa, jonka tarkoituksena oli tutkia osallistavan mediakasvatuksen mahdollisuuksia edistää syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyvinvointia. Tutkimuksessa ilmeni, että mediasisältöjen itse tekeminen ja medioihin osallistuminen ovat potentiaalisia keinoja edistää nuorten hyvinvointia (Pienimäki 2019; Mediakasvatusseura 2018).    ​

Lue aiheesta lisää: Mediakasvatusseura: Mediaan osallistuminen nuorten hyvinvoinnin edistäjänä

Digihyvinvointi paranee yhteistyöllä

Keskustelu ihmisten digihyvinvoinnista pyörii usein yksilön vastuun ympärillä. Digihyvinvoinnissa on kyse kuitenkin paljon laajemmasta ilmiöstä: sosiokulttuurisesta ympäristöstä, kontekstista sekä kulttuurisesti vakiintuneista arvoista ja normeista. (Gui, Fasoli & Carradore 2017; Abeele 2020). Yksilö voi omilla tiedoillaan, taidoillaan ja itsesäätelykyvyllään vaikuttaa digihyvinvointiinsa tietyiltä osin, mutta myös päättäjien, työyhteisöjen, koulujen, organisaatioiden ja teknologiayritysten tulee kantaa kortensa kekoon ihmisten digihyvinvoinnin edistämiseksi. (ks. Rotkirch & Tammisalo 2020; Alanko, Honkanen, Hämäläinen, Mantere, Prussj, Rotkirch & Tammisalo 2020; Abeele 2020; Gui, Fasoli & Carradore 2017). Digihyvinvoinnissa on siten kyse monitasoisesta ilmiöstä, johon kuuluu sekä yksilötaso että sosiokulttuurinen ulottuvuus (Gui, Fasoli & Carradore 2017, 165).

Esimerkiksi työorganisaatiossa, tiimeissä tai yhteisöissä voidaan edistää yksilöiden hyvinvointia muuttamalla ylläpidettyjä digitaaliseen viestintään liittyviä toimintatapoja ja tottumuksia paremmiksi (ks. Bordi, Okkonen, Mäkiniemi & Heikkilä-Tammi 2018; Gui, Fasoli & Carradore 2017). Liiallisen digikuorman vähentämiseksi työpaikalla voidaan yhdessä esimerkiksi sopia, että puhelimen/tietokoneen ilmoitusten tulee olla toimistolla äänettömällä ja tiimin sisäisten sähköpostien lähettämisen sijaan suositaan mieluummin kasvokkaista viestintää. On myös hyvä muistaa, että myös sosiaalinen media on sosiokulttuurinen ympäristö – ja varsinkin nuorille tärkeä sellainen. Siten erilaisissa sosiaalisen median palveluissa tai vaikkapa nettikeskustelupalstoilla ylläpidetyt ja toisinnetut käyttäytymismallit luovat tietynlaisia paineita ja normeja esimerkiksi siitä, mikä on normaalia tai hyväksyttävää käytöstä. Joissain palveluissa onkin luotu niin sanottuja nettietikettejä käyttäjien hyvinvoinnin suojaamiseksi ja turvallisen viestintäympräistön turvaamiseksi

Lue lisää: Diginatiiveja ei ole (Hietajärvi L. 2021)

Materiaalivinkki: Kyberturvallisuuskeskus: Turvallisesti netissä –  opas lapsille

Jotkut teknologiayritykset ovat myös alkaneet herätä vastuuseensa: esimerkiksi teknologiajätti Google on jo tehnyt toimia ihmisten digihyvinvoinnin edistämisen eteen ja sitoutunut edistämään kuluttajien hyvinvointia tarjoamalla esim. sisältöjä ja tietoa digihyinvointiaiheista. Google on myös selvittänyt ihmisten digikäyttäytymistä ja laatinut mm. oppaan COVID-19-pandemian myötä mullistunutta arkeamme silmällä pitäen. Opas sisältää hyviä käytänteitä, joilla ihmiset voivat edistää omaa digihyvinvointiaan.

Tutustu: Google: Digital Wellbeing During COVID-19

Mitä taas julkinen sektori voi osaltaan tehdä kansalaisten digihyvinvoinnin eteen, voi se ohjata mm. rahoituksia, verotusta ja lainsäädäntöä siten, että teknologialla tehtäisiin enemmän hyvää kuin harmia. Julkisen sektorin, oppilaitosten ja päättäjien panos on olennainen, jos kansalaisten digitaitoja ja hyvinvointia halutaan edistää tasapuolisesti. (ks. Alanko ym. 2020.) Digitaalinen hyvinvointi perheissä -hanke on esimerkiksi meillä Suomessa tehnyt töitä sen eteen, että digitalisaation hyvinvointivaikutukset otettaisiin laajemmin huomioon yhteiskunnan eri tasoilla. Hankkeen tuottamaan Digihyvinvoinnin tiekarttaan on laadittu suosituksia julkishallinnolle, teknologian kehittäjille, koulutukselle ja palveluille sekä yhteisöille ja työpaikoille, kuinka suomalaisten digihyvinvointia voitaisiin maassamme edistää. Julkaisussa esitetään jopa, että Suomeen tulisi perustaa poikkihallinnollinen ja poliittisesti riippumaton Digitaalisen hyvinvoinnin ja teknologisen kehityksen neuvosto, jonka tehtävä olisi edistää tutkimusta ja ymmärrystä kansalaisten digitaalisesta hyvinvoinnista sekä digialan kehityksen inhimillisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. (Tammisalo ym. 2020.)

Tutustu hankkeen materiaaleihin:

Digihyvinvoinnin tiekartta Suomelle

Raportti: Digitaalinen hyvinvointi perheissä – Suomi hyvin käytetyn ajan mallimaaksi

Policy Brief: Poliittiset toimenpiteet digitaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi

Opas tasapainoiseen digiarkeen

Kohti tasapainoista digiarkea -vanhempainiltamateriaali

Digihyvinvointi on myös tasa-arvoasia: on nimittäin viitteitä siitä, että ongelmat esimerkiksi viestinnän ylikuormituksen hallitsemisessa ovat yleisempiä sosiaaliryhmissä, joissa on vähemmän sosiaaliskulttuurisia resursseja (Gui, Fasoli & Carradore 2017, 167). Näyttäisi myös siltä, että digitaalisten medioiden aiheuttamat hyödyt ja haitat kasaantuvat perheiden välillä perheiden välistä eriarvoisuutta lisäävästi (Tammisalo, Rotkirch, Alanko, Danielsbacka, Honkanen, Hämäläinen & Prusskij 2020). On hyvä muistaa, että digitaitojen eriytymistä esiintyy kaikissa ikäryhmissä – edes nuoret eivät ole digi- tai medialukutaidoltaan yhtenäistä sukupolvea. He ovat keskenään yhtä erilaisia kuin muutkin ikäryhmät -nuorten tiedot, taidot ja valmiudet vaihtelevat suuresti. Diginatiiveista puhuminen tulisikin kokonaan lopettaa, sillä myös nuoret jakautuvat erilaisiin ryhmiin osin saamansa tuen, lähipiirinsä ja oman kiinnostuksensa perusteella (Hietajärvi 2021; Digi Arkeen neuvottelukunta 2021). Jotta ihmisten digihyvinvointia voitaisiin edistää tasapuolisesti, tarvitaan tähän ennen kaikkea yhteiskunnan, yhteisöjen, koululaitosten ja teknologiayritysten yhteistyötä. Suomessa mm. Digi Arkeen -neuvottelukunta tekee töitä yhdenvertaisten digipalveluiden kehittämisen eteen. Neuvottelukunnan tavoitteena on tukea digitaalisten palvelujen saavutettavuutta ja kehittämistä niin, että eri väestöryhmät pystyisivät käyttämään niitä iästä, taidoista, olosuhteista ja asuinpaikasta riippumatta.

Lopuksi

Yhteen vedettynä digihyvinvointi on osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Se voidaan käsittää esimerkiksi tilana, jossa subjektiivinen hyvinvointi voidaan säilyttää digitaalisen viestinnän täyttämässä ympäristössä (Gui, Fasoli & Carradore 2017, 166). Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on tasapainoisesta digitaalisten medioiden ja teknologian käytöstä. Nyky-yhteiskunnassa digitaidot ovat mitä suurimmissa määrin edellytys hyvinvoinnille ja hyvälle elämälle, jos yksilö ei omasta tahdostaan halua jättäytyä nyky-yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien ja palveluiden ulkopuolelle. Tämä saattaa kuitenkin olla riski syrjäytymiselle.

Toisaalta voidaan kysyä, onko edes mielekästä puhua erillisestä digihyvinvoinnista vai vaan hyvinvoinnista, sillä digitaaliset mediat ja teknologiat ovat jo niin olennainen ja jopa luonteva osa elämäämme. Olipa asia kuinka vain, tulee meidän huomioida mitä enenevissä määrin digitaalisaation vaikutukset hyvinvointimme kannalta. Valtavan tietotulvan, ärsykkeiden ja vaihtoehtojen keskellä elämisen sekä langattoman yhteyden mahdollistaman jatkuvan saavutettavissa olon hyötyjen ja haittojen vuoksi tarvitsemme aiempaa syvempää ymmärrystä aikamme mediamaisemasta sekä monipuolisia taitoja, joilla pystymme kanavoimaan digiteknologian palvelemaan ennen kaikkea henkilökohtaisia tavoitteitamme ja hyvinvointiamme.

Tämän artikkelin tarkoituksena oli luoda kevyt silmäys digihyvinvoinnin taustoihin ja näkökulmiin sekä avata käsitteen on moniulotteisuutta.

Lopuksi pieni yhteenveto keskeisimmistä pointeista:

• Digihyvinvointi on yksi hyvinvoinnin ulottuvuus, jossa huomion keskiössä ovat digitalisoituneessa yhteiskunnassa elämisen haasteet ja mahdollisuudet hyvinvoinnin näkökulmasta.
  
• Digihyvinvointi on subjektiivinen kokemus.
  
• Digihyvinvointi nojaa hyvinvoinnin käsitteeseen, joka on jo itsessään moniulotteinen ja se voidaan ymmärtää monella eri tapaa.
  
• Yksinkertaisuudessaan digihyvinvointi on tasapainoista digitaalisten teknologioiden ja mediasisältöjen käyttöä.
  
• Digihyvinvointiin kuuluu myös sosiokulttuurinen ulottuvuus.
  
• Digihyvinvointi on myös tasa-arvokysymys.
  
• Digihyvinvoinnissa ei ole kyse (vain) yksilön vastuusta ja taidoista: ihmisten digihyvinvoinnin edistämiseksi tarvitaan myös mm. päättäjien, koulujen, yhteisöjen, organisaatioiden ja teknologiayritysten panosta.
  
• Riittävät digitaidot edistävät digihyvinvointia.
  
  

LÄHTEET:

Abeele M. (2020). Digital Wellbeing as a Dynamic Construct. Communication Theory. DOI: 10.1093/ct/qtaa024.

Alanko L., Honkanen J., Hämäläinen M., Mantere E., Prusskij C., Rotkirch A. & Tammisalo K. (2020). Digihyvinvoinnin tiekartta Suomelle. Demos Helsinki. URL: https://demoshelsinki.fi/wp-content/uploads/2020/05/demos_digihyvinvoinnin_tiekartta.pdf.

Bordi L., Okkonen J., Mäkiniemi J., & Heikkilä-Tammi K. (2018). Communication in the Digital Work Environment: Implications for Wellbeing at Work 1. Nordic Journal of Working Life Studies, 8, 29-48. DOI: 10.18291/njwls.v8iS3.105275.

Digi Arkeen neuvottelukunta -Pyöreän pöydän keskustelu 16.2.2021 -Osaaminen ja taidot digitaalisessa yhteiskunnassa (13.4.2021). Valtiovarainministeriö. URL: https://vm.fi/digi-arkeen-neuvottelukunta.

Gui M., Fasoli M. & Carradore R. (2017). “Digital Well-Being”. Developing a New Theoretical Tool For Media Literacy Research. Italian Journal of Sociology of Education, 9(1), 155-173. DOI: 10.14658/pupj-ijse-2017-1-8.

Hietajärvi, L. (2021). Diginatiiveja ei ole. Teoksessa Tiedeneuvonnan kehittämishanke Sofi (toim.), Ilmiökartta: digitalisen median vaikutukset lapsiin, nuoriin ja ikäihmisiin, 24–28. URL: http://www.acadsci.fi/sofi/ilmiokartta_raportti

Martela F. (4.4.2014). Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää. Frank Martela. URL: https://frankmartela.fi/2014/04/04/itseohjautuvuusteoria-eli-kolme-vastausta-siihen-mika-tekee-ihmisen-onnelliseksi/ (haettu 22.4.2021). 


Mattila A.S. (2018). Hyvinvoinnin teoriat. Teoksessa Mattila A.S. & Aarninsalo P. (toim.) Onnen taidot. Duodecim Terveyskirjasto. URL:https://www.terveyskirjasto.fi/ont00202/hyvinvoinnin-teoriat.

Pienimäki M. (2019). Improving the wellbeing of at-risk youth through media participation. Media Practice and Education, 20:4, 364-377. DOI: 10.1080/25741136.2018.1541371.

Rotkirch A. & Tammisalo K. (2020). Poliittiset toimenpiteet digitaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan artikkelisarja 18/2020. URL: https://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=35701.

Ryan R.M. & Deci E.L. (2001). On Happiness and Human Potentials: A Review of Research on Hedonic and Eudaimonic Well-Being. Annual Review of Psychology, 52:1, 141-166, DOI: 10.1146/annurev.psych.52.1.141.

Ryan R.M. & Deci E.L. (2000). Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development and well‐being. AmericanPsychologist, 55, 68‐78, DOI: 10.1037//0003-066x.55.1.68.

Tammisalo K., Rotkirch, A., Alanko L., Danielsbacka M., Honkanen J., Hämäläinen M. & Prusskij C. (2020). Digitaalinen hyvinvointi perheissä: Suomi hyvin käytetyn ajan mallimaaksi. Valtioneuvoston kanslia. Julkaisusarja: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 2020:43. URL: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162438.

Takala A. & Takala S. (2019). Nuoren sosiaalinen elämä on somessa. Teoksessa Takala A. & Takala S. Medianuoruus – Opas aikuisille. Mediakasvatusseura ry. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2019. URL: https://mediakasvatus.fi/wp-content/uploads/2019/10/Medianuoruus-6-Nuoren-sosiaalinen-el%C3%A4m%C3%A4-on-somessa.pdf.

Uudet lukutaidot (2021). Medialukutaidot. Toiminta mediaympäristöissä: Hyvinvointi. URL: https://uudetlukutaidot.fi/(haettu: 15.3.2021).

Valtonen T., Tedre M., Mäkitalo K. & Vartiainen H. (2019). Media Literacy Education in the Age of Machine Learning. Journal of Media Literacy Education, 11 (2), 20-36, DOI: 10.23860/JMLE-2019-11-2-2.

WHO (2021). Constitution. URL: https://www.who.int/about/who-we-are/constitution (haettu 14.4.2021).