Visualisointi ja digitalisointi oppimisen ja arvioinnin tukena

DigiErkon ensimmäisessä iltakoulussa keskusteltiin arvioinnin visualisoinnista ja digitalisoinnista yhdessä arvioinnin ja oppimisen visualisointiin erikoistuneen Qridi Oy:n Markus Packalenin ja Henri Karjalaisen kanssa. Podcastin löydät täältä: https://digierko.fi/podcast/

Alta löydät tiivistetysti jakson sisällöt aikamerkkeineen. Tekstin loppuun olemme koostaneet myös pienen iltakoulun ”lunttilapun”, johon olemme kiteyttäneet koko jakson ytimen muutamaan pääkohtaan ajatuksella: ”jos et muuta muista – muista edes nämä!”

Read more

Podcast on monipuolinen opetuksessa hyödynnettävä työkalu, jonka käytöstä voi hyötyä niin opettaja kuin opiskelijakin

Jo kauan ennen kuin kirjoitustaito keksittiin, ihmiset ovat kertoneet toisilleen tarinoita. Niiden avulla on siirretty tietotaitoa sukupolvilta toiselle, mutta myös viihdytetty ja inspiroitu muita. Samalla tavalla kuin aikoinaan leiritulien ympärillä kerrotut kertomukset vangitsivat esivanhempamme, myös me 2020-luvun kansalaiset janoamme kiinnostavaa kuunneltava. Äänikirjojen ja podcastien suosiota ei tarvitse siten kummeksua: kuunteleminen on ollut meille ihmisille jo iät ja ajat luontainen keino omaksua informaatiota. Nykyteknologian avulla ääneen kerrottujen tarinoiden ja tiedon voima on kuitenkin mahdollista valjastaa käyttöön ennennäkemättömällä tavalla esimerkiksi podcastien muodossa. Podcastit ovat kasvattaneet suosiotaan tasaiseen tahtiin meillä ja maailmalla. Tässä tekstissä tarkastelen lähemmin ko. mediamuodon käyttöä opetuksessa ja sitä, minkälaisia hyötyjä podcastit opettamiseen ja oppimiseen tarjoavat.

Read more