Vierailijakynä: Digitaalisuuden monet modaliteetit lasten leikeissä 

Marraskuun verkostotapaamisessa digitaalisesta leikistä alustanut pedagogiikan dosentti, yliopistonlehtori ja DigiErko-opiskelija Jonna Kangas muistuttaa blogikirjoituksessaan, että lapsen maailmassa leikki ja digitaalisuus eivät ole toisistaan erillisiä.

Kuvasin viime vuosikymmenellä päiväkodeissa lasten omaehtoista leikkiä varhaiskasvatuksessa. Vietin viikkoja päiväkodin lattialla videokameran kanssa ja sain etuoikeuden leikin mielikuvitusmaailmoihin, joissa lapset viettävät aikaa oppien ja harjoitellen monenlaisia taitoja. 

Eräs leikki kiinnitti huomioni. Siinä neljä lasta varasi itselleen kotileikkihuoneen, mutta kahvinkeiton tai nukkejen hoidon sijaan kolme heistä kiipesi tyhjälle hyllylle istumaan samalla kun neljäs otti syliinsä rikkinäisen tietokoneen näppäimistön ja kuvakirjan koiranpennuista. Pian selvisi, että tässä leikittiin verkkokauppa: kotona istuva äiti selaili nettikatalogia ja hyllyssä odottavat lapset, ne koiranpennut, osallistuivat innokkaasti ostopäätöksen tekemiseen. Kun koiranpentu oli valittu ja maksettu, verkkopankissa totta kai, tilattiin vielä Wolt-lähetti, jonka kyydissä koiranpentu sai kyydin uuteen kotiinsa. Leikki jatkui, kunnes kaikki pennut oli ostettu, nimetty, oma ruokakulho ja makuupaikka asetettu paikoilleen.  

Lapset uusintavat leikeissä niitä arjen toimintoja ja havaintoja, joita näkevät ja kokevat ympärillään. On jopa pohdittu tutkimuksessa, että kun taapero syöttää vauvanukkea lusikalla, hän samalla rakentaa empaattista kiintymystä, siis inhimillisyyttä ja toisista huolehtivaa toimintaa, samoin kuin on itse saanut hellyyttä ja huolenpitoa. Mutta vaikka leikissä on kyse näinkin keskeisestä inhimillisyyden rakentumisesta, leikki myös muuttuu. Lapset eivät enää keitä kahvia pannussa ja monessa päiväkodissa onkin rakennettu digitaalisesti ohjelmoitava kahvikone pahvilaatikosta kotileikkiin. Kodeissa kun ei enää pannuja tai edes suodatinpusseilla toimivia keittimiä näy. Samoin kauppaleikissä tuskin enää maksetaan käteisellä – ainakaan nyt koronan jälkeen. Jo kaksivuotiaat ojentavat kauppiaan roolissa lukupäätettä, joka sanoo ‘piip’ kun veloittaa maksun kortilta. Samoin yllä kuvatussa koiraleikissä digitaaliseksi kuvitellulla sisällöllä oli oma merkityksensä leikkijöille. 

Lapsuudesta ja leikistä on oltu huolissaan aina ja viime aikoina huolipuhe on keskittynyt vahvasti siihen, miten leikki ja mielikuvitus surkastuvat lasten viettäessä aikaa digitaalisten sisältöjen äärellä. Lapsen maailmassa leikki ja digitaalisuus eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä. Kenties perinteiset leikit, joissa esiliina-asuiset äitihahmot leipovat, tiskaavat ja ruokkivat nukkevauvojaan ja kiireiset isähahmot kiirehtivät päivätyöhön, eivät enää motivoi lapsia. Eiväthän heidän arjen kokemuksensakaan ole enää peräisin 50-luvulta. Tunnettu lapsuuden sosiologian ilmiöiden tutkija William A. Corsaro on kirjoittanut, tutkittuaan leikistä säilyneitä kuvauksia vuosisatojen takaa, että leikki muuttuu, koska se heijastaa yhteiskuntaa, jossa elämme. Niinpä tulisikin kysyä, mitä sellaista varhaiskasvatuksen ja kotien leikit eivät tarjoa lapsille, jos lapset eivät niistä kiinnostu. Yksi mahdollinen selitys on digitaalisuuden, erityisesti mielikuvitellun digitaalisuuden, puute.   

Leikki on aina luonteeltaan muuttavaa, jopa anarkistista ja siinä toimitaan kiellettyjen ja kiinnostavien ilmiöiden reunalla. Jokainen 70–80-luvulla lapsuuttaan viettänyt on leikkinyt poliisia ja rosvoa leikkiaseineen. Leikissä haastetaan aikuisten maailmaa ja valmiiksi mietittyjä leikkiasetelmia tai leluja. Keskeistä leikissä on kuitenkin vuorovaikutus. Siksi ei liene kovinkaan ihmeellistä, että lapset rakentavat paperikännyköitä ja että mahtavan leikin jälkeen lapset eteisessä huudahtavat “Kiva leikki, laitetaanko se Youtubeen!” (nämä esimerkit ovat uudesta tutkimusaineistostani, jossa selvitän ei-digitaalisilla materiaaleilla mielikuviteltua digitaalisuutta). 

Mielikuviteltu digitaalisuus tarjoaa mahdollisuuden leikkiä sellaisilla välineillä, joita lasten leikkiin ei joko anneta tai joita ei vielä ole edes olemassa. Uudessa aineistossani lapset olivat kehittäneet varhaiskasvatuksen ruokailutilanteeseen hologrammin heijastimen, jonka avulla opettaja voi ohjata keskustelua ja muistuttaa ruokailutilanteen rauhoittamisesta ilman, että joutuu itse nousemaan pöydästä. Tutkijana minulle ei kuitenkaan annettu nähtäväksi tämän mielikuvitusta kutkuttavan laitteen piirustuksia. Ehkä kuulemme näistä innovaattoreista vielä tulevaisuudessa! 

Keskeistä digitaalisessa leikissä kuitenkin on, että se innostaa, motivoi ja osallistaa lapsia. Digitaalisuus kodeissa ja yhteiskunnassamme ei katoa, vaikka sen olemassaolo piilotettaisiin lapsilta. Kun haluamme suojella lapsia ja tarjota heille turvallisen leikkiympäristön, on tärkeää muistaa, että emme voi estää lapsia osallistumasta leikin aiheiden ja sisältöjen luomiseen. Annetaan siis vapaat kädet heille ja ollaan itse aikuisina digituntosarvet pystyssä: saatamme oppia lapsilta monenlaista ja saamme aitiopaikan tulevaisuuteen, niin kuin se mielikuvituksen siivin on nyt jo tavoitettavissa. 

Kuvassa Jonnan nelivuotiaalta tyttäreltään lahjaksi saama piirustus:
”Tämä on tietokonepeli, jossa autot kilpailee. Niitä ohjataan sivulle ja toiselle sivulle. Kiviä pitää varoa. Nuo värikkäät on karkkia, sitä saa palkkioksi.”

– Jonna Kangas

Vierailijakynä: Hyvinvoivaa ja motivoivaa lukiokoulutusta rakentamassa

Lukiokoulutus on ollut suurten murrosten ja muutosten kourissa jo viimeiset kymmenen vuotta, ja muutosten tahti tuntuu kiihtyvän vuosi vuodelta. Samalla raportoidaan opettajien lisääntyneestä kiireestä ja uupumuksesta. Muuttuneet tavoitteet lukiolaissa ja opetussuunnitelmassa ovat kieltämättä hienot; opiskelijoiden yksilöllisyyttä, jatkuvaa arviointia ja itsearviointia korostetaan nykyisissä pykälissä täysin uudella tavalla. Mutta sitten tulee se mutta. Miten vastata näihin muuttuneisiin tavoitteisiin toimivilla pedagogisilla tavoilla ja erityisesti siten, että opiskelijat ja opettajat pystyisi voimaan hyvin kaiken kehittämisen keskellä? 

Read more

Vierailijakynä: Ryhmänohjaaja lukiolaisen hyvinvointia edistämässä

Yksilön ja yhteiskunnan kannalta tärkeänä yhteisenä tavoitteena on klassisten sivistysihanteiden toteuttaminen eli pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen” (Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019, johdanto). Lukion ryhmänohjaaja on avainasemassa tukemassa lukiolaisen kasvua ja kehittymistä näitä ihanteita kohti. Hyvinvoiva lukiolainen kasvaa hyvässä ja osaavassa ohjauksessa sekä arvostavassa ja innostavassa opiskeluilmapiirissä aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Siihen hän tarvitsee oppilaitoksen aikuisten tukea ja hyvin toimivaa opiskeluryhmäänsä. Yhä useammat lukiolaiset eivät kuitenkaan voi hyvin, mikä on huolestuttava kehityssuunta.

Näin kirjoittavat Itä-Suomen yliopiston DigiErko-opinnoista syyskuussa valmistuvat Jutta Mäkisalo ja Heli Piironen, jotka ovat kehittämistehtävässään rakentaneet lukion ryhmänohjaajille materiaalipaketin ja ryhmänohjaajan käsikirjan opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen. Materiaalipaketti tulee kaikille avoimeen käyttöön.

Read more

Miten teknologia muokkaa työtä ja opettamista lähitulevaisuudessa?

Voidaksemme toimia tehokkaasti nopeasti muuttuvassa maailmassa meidän on jatkuvasti katsottava tulevaisuuteen ja koetettava ymmärtää mitä seuraavaksi tapahtuu – ja mitä on jo tapahtumassa. Yksi keskeisiä koulutusjärjestelmän haasteita on ymmärtää millaista työnteko on tulevaisuudessa, sillä järjestelmän keskeisimpiin tehtäviin kuuluu tulevaisuuden työvoiman kouluttaminen. Samalla myös opettajan työ ja työympäristö altistuvat muutokselle, kirjoittaa Samuli Laato Tampereen yliopistosta. Hän on tutkija ja opetusteknologiakehittäjä, joka työskentelee tällä hetkellä Gamification Group:ssa.

Read more

Vierailijakynä: Ohjelmoinnin opiskelu koulussa on muutakin kuin vain itse ohjelmointia

Tutkija, Innokas-verkoston Keski-Suomen aluekoordinaattori ja kasvatustieteen tohtori Janne Fagerlund haastaa blogikirjoituksessaan vallitsevia ohjelmoinnin ja ohjelmoinnillisen ajattelun opetuksen tapoja.

Haluan, että mietit omat vastauksesi kahteen kenties hieman hankalaan kysymykseen: Miksi opetamme koululaisille ohjelmointia ja ohjelmoinnillista ajattelua koulussa? Mitä oppilaat oppivat, kun opetamme heille näistä aiheista? Pysähdy miettimään vastauksiasi hetki, ja pidä ne sen jälkeen mielessäsi. Saatan nimittäin haastaa ajatuksiasi tässä kirjoituksessa väittämällä seuraavaa. Ensinnäkin, ohjelmoinnillisen ajattelun opetuksessa on ollut pahoja väärinkäsityksiä. Toiseksi, se, että oppilaat oppivat itse ohjelmoimaan koulussa, ei ole välttämättä kovin olennaista. Kolmanneksi, kouluissa on opetettu vanhanaikaista ja jokseenkin tarpeetonta ohjelmointiosaamista. Näistä huolimatta ohjelmoinnin opiskelu koulussa on kriittisen tärkeää ja todella hyödyllistä. Miksi?

Read more

Digiopiskelu, tie tulevaisuuden maailmaan

”En kuitenkaan osannut ennakolta aavistaa, miten digiopinnot paitsi tarjoavat minulle välineitä tulevaisuustaitojen opettamiseen muille, myös valmentavat minua itseäni näissä taidoissa, joista keskeisiä ovat kyky kriittiseen ajatteluun, viestintä- ja yhteistyötaidot sekä luovuus” kirjoittaa luokanopettajaopiskelija Säde Susanna Reunanen Turun yliopistosta. Reunasen opintoihin kuuluu Digitaalinen oppiminen ja opettaminen -sivuaine, jossa on samoja sisältöjä kuin Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksessa (DigiErko). Sivuaine on syntynyt DigiErko:sta ja niitä kehitetään yhdessä. Oleellista on vuorovaikutus erikoistumiskoulutuksen osallistujien ja sivuaineen opiskelijoiden välillä. Säde Susanna Reunanen summaa bloggauksessaan digipeda-koulutuksen parhaita puolia ja suuntaa ajatuksen tulevaisuuteen. Lue lisää alta!

Read more

Vierailijakynä: Digiloikka edellyttää uudenlaista pedagogiikkaa

Helsingin yliopiston DigiErko-opiskelija, historian ja yhteiskuntaopin opettaja, FT Päivi Lipponen pohtii Kanava-lehdessä 6/2021 sekä Suomen Kuvalehden verkkolehdessä 9/2021 julkaistun artikkelinsa pohjalta kirjoittamassaan blogitekstissä, mikä on koulun tehtävä digitalisoituvassa yhteiskunnassa.

Read more

Vierailijakynä: DigiErko-koulutus on välttämätön veturi koulun digitaalisessa muutoksessa

Vierailijakynään on tällä kertaa tarttunut Helsingin yliopiston DigiErko-koulutuksessa parhaillaan opiskeleva, Saimaan ammattikorkeakoulussa lehtorina työskentelevä Minna Markkanen. Markkanen kokee erikoistumiskoulutuksen vastaavan koulujen sekä yksittäisten opettajien muutos- ja osaamistarpeisiin.

Read more

Vierailijakynä: Löytöretket flipattuna

Jussi Hietava valmistui juuri Itä-Suomen yliopiston Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksesta. Hän työskentelee luonkanopettajana Kontionlahdella. Jussi kirjoittaa vierailijakynässään historian löytöretki-jakson flippaamisesta eli käänteisestä oppimisesta. Flippaamisen suunnittelu oli yksi erikoistumiskoulutukseen kuulunut tehtävä. Read more