Bett2019

Lontoossa järjestetyistä Bett-messuista on kulunut nyt pari viikkoa. Ensikertalaisena valtavassa tapahtumassa oli vaikea päättää, mitä olisi mennyt katsomaan tai kuulemaan, kun kaikkea oli niin paljon. Nähty ja kuultu vaati hieman sulattelua ja ajatusten vaihtoa kanssamatkustajien kanssa, ja nyt on aika kirjoittaa havainnoista.

Messuilla AR- ja VR-sovellukset ja -välineet olivat vahvasti esillä sekä näytteilleasettajien pisteillä että esityksissä. Olin seuraamassa Abdul Chohanin (The Olive Tree School) esitystä, jossa hän esitteli käyttämiään AR-sovelluksia iPadille. Chohanin kokemus oli, että sovellusten käyttö lisää oppilaiden luovuutta, mielikuvitusta ja sitoutumista koulutyöhön. Esiteltyjen sovellusten avulla oppilaat pystyivät esimerkiksi itse rakentamaan lisättyä todellisuutta valmiiden tai itse piirrettyjen kuvien avulla, tutustumaan ihmisen anatomiaan ja vierailemaan luokkahuoneeseen ilmestyvän aukon kautta esimerkiksi Kiinan muurilla. Monet sovellukset olivatkin hauskan oloisia, mutta tarkemmin ajateltuna sovellusten pedagoginen hyöty jäi hiukan heppoiseksi.

20190125_115820
Ar-sovelluksia koulukäyttöön

Toinen paljon esillä ollut asia oli tekoäly (AI). Monia oppimisympäristöjä ja ohjelmia myytiin kertoen niiden hyödyntävän tekoälyä ja oppimisanalytiikkaa. Kovin paljoa oikein/väärin-arviointia syvempään analyysiin moni ohjelma ei kuitenkaan pystynyt. Tekoälyn roolin uskottiin kuitenkin tulevaisuudessa olevan merkittävä arvioinnissa ja oppimisen yksilöllistämisessä. Yksi hämmentävimpiä asioita messutarjonnassa omasta näkökulmasta oli tekoälyn ja kasvojentunnistuksen hyödyntäminen oppilaiden luokkahuonetyöskentelyn havainnoinnissa. Ohjelman kerrottiin tallentavan yksilöimätöntä tietoa oppilaiden sitoumisesta oppimiseen kasvon ilmeiden perusteella. Tämän datan avulla opettaja saisi tietää, miten tehokasta hänen opetuksensa oli.

Micro:bit-kilpailun tuotoksia
Micro:bit-kilpailun tuotoksia

Messuilla oli paljon myös Maker-kulttuuriin ja robotiikkaan liittyviä messupisteitä ja esityksiä. Micro:bitin pisteellä oli esillä koululaisten töitä, jotka oli tehty kilpailua varten. Kävin myös kuuntelemassa esityksen, jonka aiheena oli STEM-oppiminen käyttäen leikillisiä konkreettisia välineitä, tässä tapauksessa Legoja.  Maria Gkountouma (Euroopan komissio) esitteli tarinallista lähestymistapaa ohjelmointiin (novel engineering). Työskentelyn lähtökohtana on tarina, jonka sankarilla on jokin haaste. Tiivistettynä, oppilaiden tehtävänä on suunnitella haasteeseen ratkaisu, joka toteutetaan esimerkiksi rakentamalla ja ohjelmoimalla sopivanlainen robotti. Lisäksi pakopeli-intoilijana mieleeni jäi Gnkountouman esittelemä malli pakopelien käyttöön perusopetuksessa.

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kävin myös kuuntelemassa esitystä vuoden 2018 koulutuksen trendeistä. Helene Moranin (Shift Learning) esityksessä asiaa tarkasteltiin Iso-Britannian kontekstissa keskittyen yli 16-vuotiaiden koulutukseen. Tehdyn selvityksen mukaan aiempaan vuoteen verrattuna suurempi määrä perusasteen (engl. primary and secondary education) opettajia uskoi teknologialla olevan positiivinen vaikutus koulutukseen. Toisella ja korkea-asteella (engl. further and higher education) näkemys oli vielä positiivisempi. Nousevia trendejä toisen ja korkea-asteen koulutuksessa olivat oman laitteen käyttö opiskelussa (BYOD), oppimisanalytiikan käyttö, 3D-tulostus, mobiilioppiminen ja AR/VR. Uusien innovaatioiden käyttöä selvityksen mukaan rajoitti erityisesti oppilaitosten infrastruktuuri, rahoituksen ja opettajien osaamisen puute. Samansuuntaisia havaintoja voisi mielestäni tehdä myös suomalaisessa kontekstissa.

20190125_153849

Muita messuilla paljon esillä olleita asioita olivat erilaiset Wilman tapaiset alustat ja ratkaisut, jotka kokoavat kaikki käytössä olevat välineet yhteen. Yleisesti ottaen messujen tarjonta oli suunnattu pääosin Iso-Britannian kouluihin, mutta myös suomalaiseenkin koulun sopivia asioita löytyi. Monessa oppilaiden käyttöön suunnatussa sanallista materiaalia sisältävässä työkalussa ensimmäisenä vastaan tulee kieli. Mullistavia uusia innovaatioita messuilta ei löytynyt vaan suurin osa tarjonnasta on jo tuttua, vaihtoehdot vain ovat lisääntyneet ja mahdollisesti hinnat tulleet alaspäin. Hauskoja välineitä puuhasteluun olisi löytynyt paljon, mutta monesti tuotteiden pedagoginen arvo jäi alhaiseksi.

-Jenni Airola

#maailmanparasope

Nykyisen hallituksen OSAAMINEN JA KOULUTUS 1 -kärkihankkeen yhtenä tavoitteena on ollut opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistaminen. Tätä tavoitetta varten Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti Opettajankoulutusfoorumin vuosille 2016-18. Toimintamalli, jossa suuri joukko erilaisista tulokulmista asiaa tutkailevaa toimijaa kohtaavat saman pöydän äärellä on jopa maailmanlaajuisesti uutta. Mallin toimivuudesta, vaikuttavuudesta ja tavoitteiden toteutumisesta Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) teki arvioinnin, joka julkaistiin 18.12.2018.

Arvioinnin kokonaisuudessaan voi lukea täältä https://karvi.fi/publication/maailman-parhaiksi-opettajiksi-vuosina-2016-2018-toimineen-opettajankoulutusfoorumin-arviointi/.

Tässä kirjoituksessani pohdin etenkin opettajankoulutuksen uudistamiseen liittyviin kysymyksiin ja toimenpide-ehdotuksiin julkistamistilaisuudessa käydyn keskustelun sekä omien ajatusteni valossa.

Arviointiraportti toistaa sen, mitä monet muutkin tutkimukset ovat osoittaneet (mm. TALIS2013). Suomalaisten opettajien pohjakoulutus on maailmanlaajuisesti verrattuna korkeaa, haluttua ja opettajan ammatti on arvostettu. Opettajan uran voidaan ajatella kestävän useita kymmeniä vuosia. Kun pohtii työelämän, digitalisaation, tiedon tai vaikkapa opetussuunnitelmien muutoksia vuosikymmenten aikana on selvää, että vankkakaan pohjakoulutus ei tarjoa riittävää tukea koko uralle. Tarvitaan systemaattista koulutusta uran kaikkiin vaiheisiin.

Koulutuksellinen jatkumo edellyttää entistä enemmän opettajankoulutusta tarjoavien yksiköiden ja opetuksen järjestäjien yhteistyötä. Työelämään siirtymisen on tapahduttava niin, että uran alkuvaiheessa olevat opettajat eivät tunne olevansa yksin. Perehdytys uran alkuvaiheessa on valitettavasti vielä suomalaisessa koulukulttuurissa hieman vieras käsite. Monessa Euroopan maassa on tähän selkeä rakenne ja malli. Meillä toki opettajien peruskoulutukseen kuuluu opetusharjoitteluja, mutta ne eivät ehkä kokonaan pysty avaamaan opettajan työn moninaisuutta. Etenkin uran ensimmäisinä vuosina tuo moninaisuus voi olla yllätys.  Perehdytys ei voi olla vain koulun rutiinien selvittämistä, järjestyssääntöjä tai kahvinkeittovuorojen jakoa. Siinä pitää olla myös ammatillista tukea, mentorointia, tiimiopettajuutta ja mahdollisuus vaikka yliopistoyhteistyöhön. Näin työelämään siirtyminen olisi luonteva osa koulutusta.

Uran aikainen kouluttautuminen nousi sekä arviointiraportissa että julkistamistilaisuudessa käydyissä keskusteluissa ja puheenvuoroissa esille.  Kouluttautumisen haasteita, jopa esteitä, todettiin olevan useita. Opetushenkilöstön voi olla vaikea päästä koulutuksiin esimerkiksi pitkien välimatkojen, taloudellisten syiden tai koulutustarjonnan vähäisyyden  vuoksi. Toisaalta todettiin, että kouluttautumiseen ei ole ole olemassa selkeää rakennetta, joka tukisi sekä opetuksen järjestäjää että opettajaa osaamisen kehittämisen suunnittelussa ja toteutuksessa. Keskustelussa nousi myös täydennyskoulutuksen velvoittavuuden puute esille, pitäisikö jollain tavalla mahdollistamisen lisäksi velvoittaa opettajat nykyistä enemmän täydennyskoulutukseen. Haasteisiin  esitettiin ratkaisuksi lainsäädäntöä, erilaisia malleja, rahoitusta ja yliopistoyhteistyötä. On myös hyvä huomata, että moni este tai haaste ei ole vain opettajankoulutuksen ratkaistavissa; tarvitaan laajempaa yhteistyötä kasvatuksen ja opetuksen eri toimijoiden välillä.

Monissa puheenvuoroissa nostettiin esiin myös suomalaisen opettajan autonomia, tämä on sekä hyvä että huono asia. Jotta osaamisen kehittämiseen olisi kaikilla tasapuoliset mahdollisuudet koko uran ajan ja toisaalta myös säännöllisesti velvoite kehittää osaamistaan, tarvitaan yhteisymmärrystä ja keskustelua, varmasti myös jostain vanhasta luopumista. Autonomia ei saa mennä oppilaiden tasa-arvon edelle, mutta toisaalta osaamista tulee ajatella myös yhteisön sisällä. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea.

Jotta koulun tasolla olisi mahdollista pohtia osaamisen kehittämistä, pitää siitä olla tietoa. Tämän tiedon saamiseksi jokaisella opettajalla tulisi olla henkilökohtainen kehittämis- ja koulutussuunnitelma, jota tarkastellaan säännöllisesti. Lisäksi tarvitaan malleja, jotka mahdollistavat tarvittavan täydennyskoulutuksen. Koulutukseen ja itsensä kehittämiseen on myös perinteisten kurssipäivien rinnalle tuotava muita mahdollisuuksia. Tutoropettajatoiminta on yksi hyvä esimerkki täydennyskoulutuksessa. Siinä tuki tulee opettajan tuo, arjen tilanteisiin. Näin oppia voidaan suoraan kokeilla käytännössä, ja veikkaan, että aika usein sekä tutor että tutoroitava oppivat uutta. Myös erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeisiin osallistuminen on osaamisen kehittämistä samoin erilaiset verkostot. On hyvä myös muistaa digitalisaation tuomat mahdollisuudet koulutuksen järjestämisessä: aina ei tarvitse lähteä päiväksi koulutukseen, vaan joskus hyvin suunniteltu verkko-opiskelu on jopa tehokkaampi tapa. Mutta pohjalla pitää olla tieto siitä, mitä kouluyhteisössä tarvitaan.

Opettajien täydennyskoulutuksesta puhuttaessa väistämättä tulee mieleen, että onko tarpeen keppi vai porkkana, jotta opettajat innostuisivat kouluttautumaan ja toisaalta opetuksen järjestäjät kustantamaan koulutusta. Itse ajattelen, että porkkana on tehokkaampi. Meillä tulisi olla entistä paremmin mahdollisuus myös siihen, että opettaja, joka kehittää itseään tai työyhteisöään, myös hyötyisi esimerkiksi taloudellisesti tästä. Nyt vain harvat lisäkoulutukset automaattisesti tuottavat palkan lisää, paitsi jos opetuksen järjestäjä niin päättää. Tämä siis ainakin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen puolella. Perusopetuksessa ainoa tunnustettu osaaminen on kaksoiskelpoisuus, josta saa pienen lisäkorvauksen kuukausipalkkaan. Saman laajuisesta erikoistumiskoulutuksesta vastaavaa korvausvelvoitetta ei ole, vaan asia on siis työnantajan päätettävissä. Virkaehtosopimuksen uusiminen ei ole yksinkertainen asia, mutta olisi tämänkin arviointiraportin valossa hyvä pohtia opettajan uraa, kehitysmahdollisuuksia ja elinikäistä oppimista nykymaailman silmin. Monipuolinen osaaminen on työyhteisön etu; joku on hyvä aineenhallinnassa, mutta tarvitaan myös muuta osaamista. Erilaisen osaamisen arvottaminen ei liene kenenkään etu.

Kaiken kaikkiaan KARVIn tuottama arviointiraportti on mielenkiintoista luettavaa myös opetuksen järjestäjille. Se antaa uusia näkökulmia opettajuuteen, osaamisen kehittämiseen sekä tulevaisuuteen. Hyvät opettajat tarvitsevat myös mahdollisuutta itsensä kehittämiseen. Näin myös työssäjaksaminen varmasti paranee. Kehittämiseen taas tarvitaan rakenteita, tietoa, resurssia ja varmasti myös ihan puhdasta rahaa. Näkisin myös, että myös monipuolinen yhteistyö kaikkien opetuksen parissa toimivien kesken on ensisijaisen tärkeää.

Matka kohti maailman parhaita opettajia ei ole mahdoton, mutta siihen tarvitaan paljon ihmisiä.

Vierailijakynä: Joko saa arvioida?

Tässä Vierailijakynä-kirjoituksessa  Päivi Ruotsalainen esittelee Arviointimaata. Ruotsalainen on osallistunut Itä-Suomen yliopiston DigiErko-koulutukseen.

Opetussuunnitelman perusteet korostavat monipuolista, jatkuvaa ja oppimista tukevaa arviointia. Voisiko arviointi olla informatiivisen luonteen lisäksi myös hauskaa?  

Opetussuunnitelman tuomien uusien tuulien myötä syntyi Joensuun normaalikoulussa Arviointimaa, joka mahdollistaa oppilaiden arviointitaidon harjoittelun sekä itsearviointien laatimisen mielikuvituksellisen kuvan keinoin. Ideana oli poistaa perinteinen arviointiin sisältyvä luokiteltavuus, innostaa uuden oppimiseen sekä tuoda esiin oppilaan vahvuuksia.  

Arviointimaa on suunniteltu alkuopetusikäisille lapsille, mutta sitä voidaan käyttää eri ikäisten oppilaiden tai aikuisten kanssa. Itsearviointitaidon kehittyminen edellyttää vuorovaikutusta opettajan ja oppilaiden välillä. Ryhmässä käytyjen keskustelujen ja kuvaan tutustumisen jälkeen voivat oppilaat siirtyä tekemään omia arvioitejaan esimerkiksi digitaaliseen ympäristöön. Kuva houkuttaa sanoittamaan omaa osaamistaan. 

Arviointimaan pedagogisesta käytöstä on tulossa julkaisu Arvot –hankeen loppuraportin yhteydessä. Asiasta innostuneet voivat hankkia kyseistä tuotetta kuvana tai digitaalisesti Itä-Suomen yliopiston Tulliportin harjoittelukoulun kautta. Lisätietoja voi kysellä sähköpostitse (paivi.ruotsalainen@uef.fi).

 Arviointimaa

Kuva ©Eero Karvonen. Kaikki oikeudet pidätetään.

– Päivi Ruotsalainen

Katso myös posteri Arviointimaasta!

 

Vierailijakynä: yläkoulun digipassi ja fysiikan ja kemian ViLLE-kursseja

Tästä blogikirjoituksesta saa alkunsa uusi postaussarja: vieraskynä. Sarjassa julkaistaan erityisesti Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksissa opiskelevien ja niistä valmistuneiden opettajien tekemiä kehittämistyöstä kertovia postereita ja tekstejä.

Ensimmäisessä julkaisussa on Turun toisesta erikoistumiskoulutuksesta valmistuneen Pauliina Pääkkösen tekemä posteri, joka kertoo hänen tekemästään kehittämistyöstä yläkoulun puolella.

Pauliina_Pääkkönen_posteri

Posteri PDF-muodossa

Syystapahtuma Turussa ja katsaus tulevaan

Valtakunnallinen DigiErko-verkosto kokoontui Turussa 6.-7. syyskuuta. Turun yliopiston Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksesta valmistui toinen vuosikerta ja paikalla oli myös Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen ”digierkoja” sekä alumneja.

DSC_1526
Torstaina digierkot kokoontuivat seuraamaan paneelikeskustelua digiloikasta ja kansallisesta loikkatilanteesta Turun yliopistolle.
digierkot_digikuvissa
Upeat valmistuneet digierkot digikuvissa ja huomion keskipisteessä.
rajattu_hanketori
Hanketorilla esiteltiin kehittämistehtäviä postereina, verkostoiduttiin ja suunniteltiin uusia hankkeita.
DSC_1545
Turun saaristo ja sää hellivät verkostoituvia laivaseminaarilaisia.

Valtakunnallinen DigiErko -verkostohanke järjestää lokakuussa kaikille avoimen webinaarin koulurakentamisesta. Tiedotamme webinaarista tarkemmin blogissa ja Twitterissä (#digierko) syyskuun aikana.

DigiErko-verkosto on mukana myös Kasvatustieteen päivillä marraskuussa sekä Educa-messuilla ja ITK’19-päivillä keväällä 2019.