Tunteet, vuorovaikutus ja etäopetus

Tuttu opettaja linkkasi etäopetusjakson lopuksi Fingerpori-stripin. Saatteeksi hän kirjoitti ”Kirjaukset etäopetuksen aikana”. Ensin nauratti ja sitten alkoi pohdituttaa. Etäopetus nosti varmasti monenlaisia tunteita pintaan. Olisikohan nyt aika kirjata kokemuksia ja myös tunteita ylös?

Etäopetukseen siirtymisestä on puhuttu pitkään. Paradigmaattisena muutoksena sitä on pidetty vähintään 20 vuotta (Harasim 2000). Tärkeää etäopetuksessa on vuorovaikutus ja parhaimmillaan etäopetus tuntuu lähes lähiopetukselta (Nummenmaa, M. 2012), jos näitä nyt tarvitsee arvojärjestykseen laittaa. Vuorovaikutus, sen muodot ja mahdollistaminen ovat luonnollisesti saaneet paljon huomiota etäopetuksen kehittämisessä. Esimerkiksi Ferri, D’Andrea, Grifoni & Guzzo (2018) tekevät yhteenvetoa etäopettamisen eri muodoista ja kehittymisen mahdollistaneista teknologisista uutuuksista (e-learning, m-learning, u-learning sekä b-learning). Tulevaisuuden osalta he korostavat artikkelissaan sitä, että etäopetus vaatii tuekseen multimodaalisesti vuorovaikutuksen välineitä ja kanavia. Multimodaalisuus mahdollistaa vuorovaikutteisen tiedon luomisen ja rakentelun. Oppijan näkökulmasta kyse on siitä, miten mahdollistavia teknologioita käytetään parhaalla mahdollisella tavalla ja niin, että stimuloidaan oppimisprosesseja ja tehdään etäoppien sellaisia tehtäviä, jotka vievät oppimista eteenpäin.

Covid-19 -pandemia pakotti siirtymään etäopetukseen globaalisti ja pikaisella aikataululla. Suomessa opetus järjestetään kuntatasolla, joten kunnat olivat vastuussa myös etäopetuksen siirtymisessä. Toteuksia on ollut monenlaisia. DigiErko-verkostossa on luonnollisesti seurattu etäopetusjaksoa ja siihen liittyviä ratkaisuja. Ja on myös yritetty olla käytännön avuksi. Verkostoon on tullut viestiä hyvin kevyistä ratkaisuista, joissa pienikin oppilas on ollut Wilman kautta kerran viikossa lähetettävien ja itsenäisten tehtävien varassa, aina lähiopetuksen lukujärjestystä tarkalleen seuraavista ratkaisuista. Toivottavasti tutkimus seuraa pian perässä ja saamme myös tieteellistä yhteenvetoa etäopetusjakson kokemuksista.

Alle on koottu ohjeita ja linkkejä etäopetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen sekä arviointiin. Lisää tiivismateriaalia aiheesta löytyy FItechin Verkko-oppimisen muotoilukirjasta, jossa sivutaan myös emootioiden ja turvallisen ilmapiirin merkitystä, sekä Etäkoulu Kulkurin verkkosivuilta. (Näitä on hyödynnetty myös oheisen listan laatimisessa.)

1. Tiivistä opittava asia. Etäopetuksessa tarkkaavaisuus on koetuksella. Etsi opettavan asian ydinaines ja karsi ylimääräinen sisältö. Hattien mukaan ihminen jaksaa keskittyä 15-20 minuuttia kerrallaan yhteen mediaan, mutta käytännössä verkkovideossa 5-6 min on jo rajoilla. Jaksotettu harjoittelu on tehokkaampaa kuin pänttäys. (Hattie & Yates 2014) Tukea tiivistämiseen ja ydinaineksen määrittelyyn Itä-Suomen yliopiston Flippaus-käsikirjasta:  Ydinainesanalyysi ja Osaamistavoitteiden asettaminen 

2. Järjestä sisältö moduuleiksi. Muista, että ajatteleminen ja tiedon prosessointi vaatii aikaa ja kirjoittaminen on hitaampaa kuin puhuminen.  Karvi: Verkko-opetuksen mitoitus -julkaisu on hieman vanhempi, mutta mitoitushankkeessa laadittu mitoituskehikko antaa edelleen osviittaa opetukseen varattavasta ajasta ja materiaalista. Leikki kesken-blogin Verkko-oppimisprosessin rakentaminen-artikkelissa kuvataan tutkivan oppimisen oppimisprosessia ja sen rakentamista, mukana on myös lista verkkoympäristön vähimmäisvaatimuksista. Tarvitaan aina yksi alusta tai ympäristö, josta voi lähteä liikkeelle.

3. Aktivoi oppijat. Käytä erilaisia työtapoja. Etäopiskeluun sopii lähes kaikki samat työskentelytavat kuin lähiopetukseen. Esimerkiksi voit käyttää oppilaan itsenäistä työskentelyä niin verkossa kuin kirjan tai paperin äärellä, parityöskentelyä, yhteisöllistä tiedonjakamista pilvipalvelussa, reaaliaikaisia opetustuokioita (ryhmäpuhelu, Skype tms.). Esimerkkejä aktiviteeteista on pienet visailut, kirjoitustehtävät, keskustelut. Muistaminen on tiedon aktiivista rakentelua, ja ilman aktiviteetteja sitä ei tapahdu (Salmon 2002). 

Käytä yhteiseen vuorovaikukseen esimerkiksi: Answergarden (sanapilvi), Menti (mielipide), Tridicer (äänestys, mielipiteiden kerääminen), Slack (sovellus pikaviestintään), Padlet (verkkoseinä), Popplet (miellekartta), Kahoot! (pelit ja visat), Quizlet (pelit kielenopetukseen), Wordwall (pelejä, tehtäviä). Applella on omat etäopetustyökalut, jotka soveltuvat etäopetukseen. Muista kuitenkin, että yksi hyvä on riittävästi (älä kuormita oppijaa liian moneen kanavaan jaetulla vuorovaikutuksella/toiminnalla). Linkitä käytetyt kanavat johdonmukaisesti. Ja muista yhteinen jaettu alusta tai etäkotipesä. 

Anna monipuolisia ja vaihtoehtoisia tehtäviä. Ei ole tarkoitus, että oppijat istuvat koko päivän tietokoneella. Tehtäviä voi tehdä esimerkiksi lukemalla, tutkimalla kotia ja lähiympäristöä, kirjoittamalla käsin, piirtämällä tai keskustelemalla vanhemman kanssa tai haastattelemalla. Verkosta löytyy vinkkejä melkein liikaakin. On tärkeä vetää henkeä ja muistaa olennainen. Tässä täsmälinkkejä: Matleena Laakso: Vinkkejä etäopetukseen (käytännössä lisää linkkejä!), Matleenan blogi on kaikenkaikkiaan suositeltavaa seurattavaa myös perinteisen lähiopetuksen aikana, ja Opentunti: Ohjeita etäopetukseen opettajille ja oppilaille. On tärkeää, että oppilaat saavat selkeitä ja oikea-aikaisia ohjeita.

4. Mahdollista vuorovaikutus. Vuorovaikutusta pidetään olennaisena kaiken oppimisen kannalta. Kehitä vuorovaikutusta luomalla luottamuksellinen ilmapiiri ja yhteiset keskustelun säännöt. Huolehdi siitä, että keskustelu on rakentavaa ja asiallista. Huomaa myös hiljaiset. Keskeisin lähtökohta on tuottaa onnistuneita oppimiskokemuksia, jotka auttavat oppilasta kehittämään ajatteluaan ja ottamaan oppimispotentiaalinsa käyttöön (Halinen, I. ym. 2016). Vuorovaikutuksen mahdollistamisesta ja välttämättömyydestä tämä blogi alkoikin.

5. Anna palautetta ja arvioi jatkuvasti. Arvioinnin keskeinen tehtävä on ohjata, tukea, kannustaa, motivoida, korjata virheitä sekä suunnata opiskelua ja opetusta antamalla palautetta. Etäopetuksessa noudatetaan samoja arviointiin ja sen pohjalta annettavaan palautteeseen liittyviä periaatteita kuin opetuksessa yleensä. 

Apua etäarviointiin:

Erinomaisia videoluentoja mm. opettajan arviointiosaamisesta professori Päivi Atjosen Youtube-kanavalla:

Opetusministeri Li Andersson sanoi etäopetusjakson alkupuolella (HS 28.3.2020): ”Tämä on nyt niin kuormittava tilanne, että on ihan ymmärrettävää, jos lasketaan hieman rimaa niin, ettei työkuorma kasva kohtuuttomaksi. Pitää olla armollinen itselleen, jos ei esimerkiksi kaikkia opetussuunnitelman tavoitteita pystytä nyt pilkulleen noudattamaan.” Tämä on armollinen viesti, joka kannattaa muistaa, kun reflektoi mennyttä etäopetusjaksoa ja sen herättämiä tunteita. Voi olla, että etäopetusjakso haastoi opettajuuden ja etenkin totutut työtavat. Vuorovaikutus oppilaiden ja kollegoiden kanssa on vain yksi osa tätä kokonaisuutta.

Bloggauksen koostivat ja kirjoittivat Sanna Nenonen ja Satu Piispa-Hakala Itä-Suomen yliopiston DigiErkosta. 

Lähteet: 

Ferri, F., D’Andrea A., Grifoni, P. & Guzzo T. (2018) Distant Learning: Open Challenges and Evolution. International Journal of Learning, Teaching and Educational Research Vol. 17, No. 8, pp. 78-88. (Vapaasti verkossa)

Fltech. Verkko-oppimisen muotoilukirja. Käytännön työkaluja laadukkaan verkko-oppimisen muotoiluun. 

Halinen, I., Hatulainen, H., Kauppinen, E., Nilivaara, P. & Vainikainen, M.-P. 2016. Ajattelun taidot ja oppiminen. PS-kustannus. 

Harasim, Linda (2000). Shift happens: online education as a new paradigm in learning. The Internet and Higher Education, 1/2000, Vol.3(1-2), pp. 41-61.

Hattie, John & Yates, Gregory C (2014). Visible Learning and the Science of how we Learn. London: Routledge. 

Helsingin sanomat. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006455644.html

Kulkurin vinkit etäopetuksen järjestämiseen  

Nummenmaa, M. 2012. Oppimisympäristöt tutkimus, Etäopetus Suomessa. Turun yliopisto. https://info.edu.turku.fi/etaopetus/images/files/oppimisympc3a4ristc3b6t-tutkimus-etc3a4opetus-suomessa.pdf vai http://www03.edu.fi/aineistot/oppimisymparistot/tutkittua_tietoa_oppimisymparistoista_VERKKO.pdf  

Salmon, G. (2002). E-activities: the key to teaching and learning online. Kogan Page. 

Valtakunnallinen DigiErko-verkosto in action! – Verkoston toiminta alumnin silmin

Valtakunnallinen DigiErko-verkosto kokoontui Helsingissä 25.-26.  syyskuuta. Tapaaminen oli jo kolmas verkoston yhteinen kokoontuminen. Helsingin yliopisto oli järjestänyt mahtavan tapaamisen, jossa vuorottelivat leppoisa verkostostoituminen virtuaalisen takkatulen loimussa iltapalaa  nauttien, sekä tutkittuun tietoon perustuvat ajankohtaiset alustukset.  

Read more

Vierailijakynä: DigiErko-koulutus on välttämätön veturi koulun digitaalisessa muutoksessa

Vierailijakynään on tällä kertaa tarttunut Helsingin yliopiston DigiErko-koulutuksessa parhaillaan opiskeleva, Saimaan ammattikorkeakoulussa lehtorina työskentelevä Minna Markkanen. Markkanen kokee erikoistumiskoulutuksen vastaavan koulujen sekä yksittäisten opettajien muutos- ja osaamistarpeisiin.

Read more

Vierailijakynä: Tvt-hörhöstä DigiErko-opiskelijaksi ja lopulta aluetutoriksi

Helsingin yliopiston DigiErko-koulutuksesta valmistunut Minttu Myllynen kirjoittaa tämänkertaisessa Vierailijakynä-julkaisussa, minkälaisia välineitä DigiErko-koulutus tarjoaa koulun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen sekä aluetutorina toimimiseen.

Luulisin olevani ikuinen opiskelija, aina jokin täydennyskoulutus meneillään. Siksi innostuinkin aika lailla, kun reilut kaksi vuotta sitten huomasin ilmoituksen opettajille suunnatusta erikoistumiskoulutuksesta, jonka aiheena oli oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä. Koulutuksen kuvaus vaikutti todella mielenkiintoiselta kaltaiselleni sovellushörhölle.

Koko tähänastisen opettajaurani olen tehnyt Kirkkonummella ruotsinkielisessä yhtenäiskoulussa, Winellska skolanissa. Käytin tietokoneita ensimmäisen kerran oppilasryhmän kanssa muistaakseni vuonna 2007. Oppilaani tekivät digitaalisia matkaesitteitä Suomen eri kaupungeista. Muutamaa vuotta myöhemmin markkinoille tulivat tabletit ja kokeilinkin koulumme ensimmäisten joukossa jotain melko kökköä tablettia silloisten tokaluokkalaisteni kanssa dokumentointiin ja kuvamanipulaatioon. Tabletin laadusta huolimatta innostus, sekä oppilaiden että minun, oli huikeaa. Niihin aikoihin koulussamme oli kaksi tietokoneluokkaa, jotka olivat pääasiassa yläluokkien käytössä. Sain rehtorin ylipuhuttua: pian luokkaani tuli neljä pöytäkonetta, jotka olivat omassa sisäisessä verkossa. Näistä ratkaisuista ei kerrottu kunnan ATK-palveluille mitään… Uskoin jo silloin siihen, että tietokoneet voivat, järkevästi käytettyinä, parantaa oppimismotivaatiota ja sitä kautta myös oppimistuloksia.

Vuoden ovat kuluneet ja uusia laitteita ja sovelluksia ilmestyy markkinoille jatkuvalla syötöllä. Mitkä laitteet ja sovellukset ovat hyviä, mitkä huonoja? Milloin kynä ja paperi toimivat paremmin kuin läppäri tai tabletti? Milloin käyttää kirjaa, milloin konetta? Miten koulun digitalisaatiota tulee viedä eteenpäin? Miten saada opettajat innostumaan ja uskaltamaan? Näitä kysymyksiä pitkään pyöritelleenä uskoin, että DigiErko-koulutus antaisi runsaasti eväitä edellä mainittuihin kysymyksiin vastaamiseen.

Uskomukseni piti paikkansa. DigiErko-koulutuksen aikana saimme varsin kattavan kuvan siitä, mitä digitalisaatio koulumaailmalle merkitsee ja miten koulua kannattaa lähteä kehittämään. Kurssikirjallisuuden ja lähitapaamisissa käytyjen hienojen keskustelujen kautta ymmärrykseni laajeni sovelluksista ja laitteista siihen, että hahmotin koulun digitalisaation kokonaiskuvan paremmin. Saamani koulutuksen avulla olen myös pystynyt käymään hyviä, rakentavia keskusteluja digitalisaatiosta “vastarannankiiskien” kanssa.

Kehittämisprojektini tein yhdessä kollegani ja opiskelukaverini Heidi Påttin kanssa. Projektimme nimenä oli “Digistigen” ja sen tavoitteena oli luoda opettajille tavoitteellinen digitäydennyskoulutuspaketti. Projektiin kuului mm. osaamiskartoituksen teko, työpajoja, tvt-kahviloita ja ajanvarauksella toimivaa digitutorointia. Pyrimme selvittämään kollegoittemme tvt-osaamisen tason ja tarjoamaan sopivan haastavaa tvt-täydennyskoulutusta. Toiminta sai osakseen paljon kiitosta ja kokeilemistamme malleista koulun toimintaan ovat vakiintuneet työpajailtapäivät, digitutorointi ja osaamiskartoitusten teko. Ensi lukuvuonna työpajailtapäivien määrä nousee kahdesta kolmeen, sillä kollegamme pitävät työpajoja mielekkäänä täydennyskoulutusmuotona.

Tänä vuonna olen toiminut alueellisen tutorverkoston koordinaattorina sekä aluetutorin tehtävissä kaikissa Kirkkonummen ruotsinkielisissä peruskouluissa, joita on neljä kappaletta. Aluetutorius tarkoittaa sitä, että torstaisin olen aina jossain kuntamme kouluista toisten opettajien työparina. Tänä vuonna eri ryhmien kanssa on opeteltu esimerkiksi videoiden tekoa ja editointia, Googlen työkalujen tehokasta käyttöä, ohjelmointia, kuvamuokkausta ja paljon muuta. Parasta on, kun opettaja huomaa osaavansa ja uskaltavansa jatkaa uuden oppimista yhdessä oppilaittensa kanssa, myös ilman tutoropettajaa. Ensi lukuvuonna jatkan aluetutorin hommissa ja tavoitteenani on saada osaamiskartoituksia ja työpajailtapäiviä toteutettua myös muissa kuntamme ruotsinkielisissä kouluissa.

DigiErko-koulutus antoi juuri oikeat välineet aluetutorina toimimiseen, kiitos!

– Minttu Myllynen

DigiErkot muutoksen airuina

DigiErko-koulutus valmistaa opettajia toimimaan myös muutoksen asiantuntijoina. Tässä kirjoituksessa pohdin, miksi se on tärkeää.

Elämme yhä kompleksisemmassa maailmassa, ja jatkuvasti muuttuvat toimintaympäristöt- ja ehdot edellyttävät myös opettajilta uutta asiantuntijuutta. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sekä Education International -järjestön pääsihteeri David Edwards toteavat Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan (14.3.2019) digitalisaation sekä uusien oppimistapojen edellyttävän opettajilta uutta osaamista sekä ammattitaitoa ja täten osaamisen jatkuvaa päivittämistä.

Ajankohtainen keskustelu elinikäisen oppimisen sekä uudistumiskyvyn turvaamisesta on innostavaa, mutta työelämän murroksessa ja tulevaisuuteen aktiivisesti kurkottavan keskustelun lomassa voidaan Saaren (2013) tavoin kuitenkin myös pohtia, onko työssä kehittyminen työntekijän oikeus vai työnantajan asettama velvollisuus. Asenteet muutosta ja esimerkiksi juuri digitalisaatiota kohtaan voivat olla vaihtelevia. Muutosmyönteisyyden rinnalla digitalisaatio voidaan nähdä myös välttämättömänä pahana, perustyön ylimääräisenä osana ja täten mahdollisesti jopa kuormitustekijänä. Jatkuva vaatimus muutoksesta voi tuntua työntekijästä ahdistavalta, ja sen sijaan, että ahdistus pelkistyisi digikonservatiivisuudeksi, voi kyse olla myös siitä, että arkiseen työtoimintaan kuulumaton informaatio koetaan helposti häiritseväksi tai uhkaavaksi ja ennen kaikkea päivittäiseen työaikaan kuulumattomaksi (Kirjonen 2006, 125). Lisäksi työ digitalisoituu tavalla, jossa muutoksen vaikutusta on vaikea enää erottaa, jolloin myös oman osaamisen määritteleminen vaikeutuu (Keyriläinen & Sutela 2018, 278, 281).

Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutus pyrkii osaltaan vastamaan opetusalan digitaalisen kehittämisen tarpeisiin. Erikoistumiskoulutuksen suorittaneesta opettajasta tulee digitaalisen oppimisen sekä opettamisen, mutta myös muutoksen ja sen mahdollistamisen asiantuntija. Koulutettavat toteuttavat osana opintojaan kehittämisprojektin, jossa koulun kokonaisvaltainen kehittäminen konkretisoituu design-tutkimuksen periaatteita noudattaen tarvelähtöisistä kokeiluista hyvien käytäntöjen vakiinnuttamiseen sekä levittämiseen. Kehittämisprojektin läpivieminen vaati opettajalta taitoa jakaa omaa uuttaa osaamistaan sekä toimimista työyhteisössä uudesta roolista käsin. Kehittäjän roolin ottaminen omassa työyhteisössä voi olla haastavaa, mutta tarvitsemme opettajia, jotka ovat valmiita työskentelemään useassa eri toimijapositiossa eli kantamaan tarpeen mukaan ja välillä myös yhtä aikaa useita eri hattuja; opettajan, kehittäjän, projektipäällikön, oppijan, ihmettelijän ja kannustajan. Kehittäjän on kuitenkin myös itse tärkeä pystyä hyväksymään muutoksen generoimat roolit muissa työyhteisön tai sidosryhmien jäsenissä, sillä kaikkia tarvitaan; visionäärit vievät muutosta eteenpäin, mutta kriitikot auttavat pitämään perustyön käynnissä sekä tavoitteet realistisina. Toisen muutosvastarinta voi latistaa innon kehittää, mutta yhtä lailla myös kollegan myötämielisyys muutokselle voi tuntua etäännyttävältä. Olennaista on koko työyhteisöä osallistava viestintä. On myös hyvä muistaa, että muutos on ennen kaikkea prosessi, ja muutokseen sopeutumiseen vaadittava aika vaihtelee yksilöllisesti. Muutosta luodaan samalla kun sitä eletään.

Digiloikkaan on liityttävä, mutta askel tuntemattomaan voi tuntua pelottavalta ja etenkin koulujen arjessa haastavalta. Kompleksisuus on kaoottista ja matkan varrella on kestettävä epävarmuutta ja uskallettava ottaa myös harha-askelia. Kaikkeen kehittämistyöhön sisältyy kuitenkin pyrkimys luoda yhteistä ja koherenttia ymmärrystä vielä jäsentymättömästä kokonaisuudesta. DigiErko-koulutukseen osallistuvat opettajat ovat itse yhtä lailla oppijoita, toki rohkeita airuita, mutta ennen kaikkea rinnalla kulkijoita.  Loikan sijaan voitaisiinkin ensin tunnustella, ryhtyä sitten etenemään määrätietoisesti ja ehkä lopulta yltää yhteiseen oppimishyppyyn (Ahonen 2013, 40). Muutoksella tavoiteltava päämäärä kun on eittämättä kuitenkin kaikilla opettajilla yhteinen – pedagogisesti mielekkäät sekä kestävät käytännöt ja täten oppijan etu.

Opettajan asiantuntijuus ei ole staattista, vaan muuttuvaa samalla tavoin kuin aika itse. Kuten Kirjonen (2006, 124) osuvasti ilmaisee: ”Asiantuntijuus on joksikin tulemista tai johonkin menemistä. Se on liikettä hyödylliseen suuntaan, ei olemista jossain tilassa toimimatta.”

Toimitaan siis, mutta yhdessä opetellen ja toisiamme tukien.

– Sorella Karme

Kirjoittaja työskentelee tutkimusavustajana Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan koordinoimassa Innokas-verkostossa.

Lähteet

Ahonen, H. 2013. Oppimishypyt työpaikalla. Teoksessa C. Savander-Ranne, J. Lindfors, P. Lankinen & L. Lintula (toim.) Kehittyvät oppimisympäristöt. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja, TAITO-työelämäkirjat 5. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, 37–45.

Keyriläinen, M. & Sutela, H. 2018. Suomalaisten palkansaajien kokemuksia työn digitalisaatiosta. Työelämän tutkimus 16 (4), 275–288.

Kirjonen, J. 2006. Kehittäminen asiantuntijatyönä. Teoksessa R. Seppänen-Järvelä & V. Karjalainen (toim.) Kehittämistyön risteyksiä. Helsinki: Stakes, 117–133.

Luukkainen, O. & Edwards, D. (14.3.2019) Menestys edellyttää panostusta koulutukseen. Helsingin Sanomat, A5.

Saari, T. 2013. Työssä kehittyminen tietotyöntekijän oikeutena ja velvollisuutena. Aikuiskasvatus 33 (2), 95–106.