Vierailijakynä: Kuulumisia kentältä

Niittykummun koulussa opettajana toimiva Maria Björkenheim hakeutui Helsingin yliopiston DigiErko-koulutukseen kollegansa innoittamana. Juhannusviikon Vierailijakynässä Björkenheim kirjoittaa jo hyvässä vauhdissa olevasta kehittämisprojektistaan.

Sain pyynnön kirjoittaa pienen pätkän siitä, miksi hakeuduin Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutukseen. Kollega kävi vastaavan Turussa, ja kehui kovasti, ja yhdessä työstimme luokkiemme kanssa projekteja jos millaisia. DigiErko-koulutus kuulosti todella mielenkiintoiselta, ja sellaiselta, mistä voisin itse saada paljon irti – oppia uutta, mutta myös löytää uusia keinoja hyödyntää jo kertyneitä taitoja. Ja sillä tiellä siis ollaan.

Koulutuksessa on mielekästä käytännönläheisyys ja akateemisuus, jotka kulkevat sopivasti rinta rinnan. Ja eihän siitä maaliviivalla häämöttävästä asiantuntijatittelistäkään haittaa ole. DigiErko-tehtäviin olennaisena osana kuuluu myös oma kehittämisprojekti, ja omalla kohdallani sen idea on itänyt jo ennen tälle koulutustaipaleelle astumista. Visiona on ollut luoda ilmiöpohjaisten, monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamisen tueksi opas, missä mukana kulkee resurssiopettaja, joka auttaa projektin toteutuksessa, suunnittelusta arviointiin. Opas tulee digitaaliselle pohjalle monimediallisesti, ja resurssiopettajuuden tueksi tulee myös teoriapohja samanaikais-, pari- ja tiimiopettajuudesta. Oman kokemukseni pohjalta tuntui, että tällaiselle opas&resurssi -järjestelylle voisi hyvinkin olla tarvetta, ja parhaimmillaan se auttaisi tuomaan OPSin ajatusmaailmaa vieraalta mörkötasolta lähemmäksi normaalia opetusarkea. Ilmiöoppiminen, monialaisuus, laaja-alaiset taidot, tiimiopettajuus – yhdellä opastetulla iskulla vaikka kuinka monta OPS-kärpästä!

Työnimellään “Projektiressut”-projektini on tällä erää hyvässä vaiheessa – aloittamista vaille valmis. Puitteet ovat otolliset, työpari on hommassa mukana, ja uskoa omaan projektiin on. Rehtori on ilmaissut tukensa projektiajatukseen, ja tulevana lukuvuonna pääsen koulussamme resurssiopettajaksi, jolloin pääsen tutussa ympäristössä ja kollegoideni kanssa testaamaan ja hiomaan visioitua opasmallia. Sen lisäksi tulen toimimaan alueellisena OPS-agenttina, jolloin pääsen vierailemaan myös muissa kouluissa, joihin kenties myös voin levittää projektini ilosanomaa.

Osaltani DigiErko-koulutus on osunut juuri otolliseen saumaan, missä sen avulla ja siihen tähdäten toimenkuvani ja ammatillinen osaamiseni pääsee kehittymään monin eri tavoin. DigiErkoiluni antoi myös pontta hakea edellämainittuun OPS-agentti -tehtävään lukuvuodelle 2019–20. Näiden agenttien tehtävänä on keskittyä Espoon yhtenäisen OPS-kulttuurin vahvistamiseen koulun toimintakulttuurin näkökulmasta ja etenkin kehittämisen kohteina ovat arvot ja oppimiskäsitys; koulun arviointikulttuuri; osallisuus; vastuu ympäristöstä ja kestävään tulevaisuuteen suuntautuminen. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea pääsen tekemään, kun tähystelen tällaisten agenttilasien läpi, kourassa OPS, takataskussa digitaidot, ja projektiopas pilvenreunalla.

– Maria Björkenheim

Vierailijakynä: DigiErko-koulutus on välttämätön veturi koulun digitaalisessa muutoksessa

Vierailijakynään on tällä kertaa tarttunut Helsingin yliopiston DigiErko-koulutuksessa parhaillaan opiskeleva, Saimaan ammattikorkeakoulussa lehtorina työskentelevä Minna Markkanen. Markkanen kokee erikoistumiskoulutuksen vastaavan koulujen sekä yksittäisten opettajien muutos- ja osaamistarpeisiin.

Digitalisaation myötä on syntynyt uudenlaisia tarpeita koulujen kehittämiseen. Oppijat käyttävät laajasti digitaalisia laitteita arjessaan ja formaalisen oppimisen sekä koulun rajapinnat ovat hälvenneet. Digitalisaatio on rajattomuutta oppimisessa; se on mahdollistanut oppimiseen kaikkialla, jolloin oppiminen perinteisellä tavalla koulussa on muuttunut. Tästä syystä opettajan työ elää murrosvaihetta. Digitalisaatio on asettanut uudenlaisia vaatimuksia koulujen muutostyölle. Muutoksesta on tullut pysyvä ilmiö koulutyössä ja opettajilla on ollut haasteita pysyä muutoksen mukana. Opettajien jakautuminen digitaalisen muutoksen edessä on selvää: osa on muutoksen vetureita, innokkaita kehittäjiä, osa yrittää pysyä muutoksen mukana ja osa opettajista ei anna digitalisaation vaikuttavan omaan työhön mitenkään. Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä –erikoistumiskoulutus vastaa koulujen sekä yksittäisten opettajien muutos- ja osaamistarpeisiin. Se kokoaa yhteen digitaalisen oppimisen ja opettamisen ajantasaisen teoreettisen tiedon, tutkimuksen, digitaaliset välineet, sovellukset, ajankohtaisen kehittämistyön sekä tulevaisuuden trendit.

Onnistunut digitalisaatio kouluissa vaatii opettajien yhteistyötä ja dialogista keskustelua. Innokkaidenkin into hyytyy, jos vastustajien joukko ei koe muutosta tarpeelliseksi. Jotta koulutusorganisaatio olisi aidosti muutoksessa mukana, sen tulisi olla avoin, oppiva yhteisö, joka antaa tilaa tekemiselle ja avoimemme kokeilukulttuurille (Toivola, M. 2019, 110-111). Opettajien asenne on viime kädessä se, joka on avain digitaalisen oppimisen ja opettamisen muutokseen.

Digitalisaatio haastaa myös opettajankoulutuksen kehittymään. Millaisissa muissa tehtävissä opettamisen lisäksi opettajat voisivatkaan toimia digitalisoituvassa yhteiskunnassa? Millaisia osaamisen laajentamisen ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia on tällä hetkellä opettajille tarjolla? Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä –koulutus on vastannut erinomaisesti omiin kehittymistarpeisiini. Pitkäkestoinen koulutus on vaikuttavampi ammatillisessa kehittymisessä kuin lyhyt täydennyskoulutus. Sen avulla on mahdollista aidosti kehittää omaa asiantuntemusta ja kehittyä digitaalisen oppimisen sekä opettamisen asiantuntijaksi. Toivola, M. (2019, 109-110) pohtii koulujen kehittämistoiminnan laajentamista opiskelu- ja työyhteisöä laajemmaksi. Yksittäinen opettaja ei digitaalisessa maailmassa ole enää yksinäinen suorittaja, vaan ketterä verkostoituja, joka vahvistaa omaa osaamistaan yhdessä verkostonsa kanssa. Digitaalisuus korostaa yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen tarvetta. Ne monipuolistuvat digitaalisilla välineillä, jolloin jaettu asiantuntijuus vahvistuu.  

Opettajan urakehityksestä puhutaan edelleen aika vähän. Perinteisiä mahdollisuuksia edetä urallaan ovat olleet täydennyskoulutukset, rehtorin tehtävät, pedagogiset koulutukset tai jatko-opinnot. Mitä nämä koulutuspolut antavat opettajan työhön, niin varmasti perustyöhön ne antavat uutta näkökulmaa ja syventävät osaamista. Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä –erikoistumiskoulutus avaa opettajan uramahdollisuuksia aivan uudella tavalla. Opettaja tulisikin nähdä vahvemmin ei pelkästään oman työnsä tai oman työyhteisön kehittäjänä vaan ennemminkin verkostoissa toimivana asiantuntijana, digitaalisen oppimisen ja opettamisen kehittäjänä esimerkiksi alan yrityksissä, asiantuntijana monialaisissa hankkeissa tai kansainvälisissä tehtävissä esimerkiksi suomalaisen digitaalisen koulutuksen koulutusviennin edistämisessä. Opettajan työn ja opettajankoulutuksen muodostama asiantuntemus olisi nähtävä entistä laajemmin muutoinkin digitaalisessa yhteiskunnassa. Haastaisinkin opettajankoulutuksen kehittämään tarjontaa koulutusrajoja ylittävään pitkäkestoisempaan koulutukseen.

Erikoistumiskoulutuksen myötä olen pohtinut digitaalisen kehittämistyön rajapinnoilla olevia oppijoita ja heidän sujuvia siirtymiään kouluasteelta toiselle. Suurin tulevaisuuden haaste on yhtenäisten digitaalisten palveluiden tarjoaminen oppijoille. Näkisin, että yhteiskehittäminen koulurajojen yli on seuraava vaihe digitalisaatiossa, jossa työelämä on luonteva osa koulujen ja työpaikkojen muodostamassa oppimisen ekosysteemissä. Tavoitteena yhteiskehittämisessä tulisi olla se, että oppijoille muodostuisi loogisesti etenevä digitaalisten taitojen polku kouluasteelta toiselle ja edelleen työelämään. Yhteiset oppimisen ekosysteemit, jotka muodostuvat kouluista ja työpaikoissa ovat tulevaisuudessa osaamisverkostoja ja ne mahdollistavat uudenlaisen oppivan kulttuurin luomisen. Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutus kokoaa yhteen opettajia eri kouluista, ja koulutuksessa parasta onkin ollut kouluasteet ylittävä osaamisen jakaminen ja osaamisen ristiinpölytys.

Asiantuntijaksi kehittyminen vaatii oman työyhteisön ja oman koulutusorganisaation tuen. Avoin keskustelu, ideointi ja osaamisen jakaminen sekä salliva ilmapiiri kehittävät ja vievät koko yhteisön osaamista eteenpäin. Silti opettaja on oman oppimisen omistaja.  Minna Huotilainen (2019, 176-179) käsittelee kirjassaan omistajuuden kokemusta työelämässä. Opettajan työssä sekä opiskelijana erikoistumiskoulutuksessa näen, että oppimisen omistajuus syntyy arvostuksesta, sallivuudesta, tilan antamisesta, luottamuksesta, sekä oikeudesta vaikuttaa. Työelämässä oppimisen omistajuutta lisää viisas ja tilaa antava johtaminen, jossa työntekijänä minulla on mahdollisuus tehdä työtä oman asiantuntijuuteni mukaisesti parhaaksi katsomallani tavalla, omaan osaamiseeni luottaen. Opettajan työ on tänä päivänä jatkuvaa oppimista. Hyvä työpaikka tarjoaa opettajalle oppimisen ja kehittymisen haasteita sekä kannustaa keskustelevaan ja avoimeen osaamisen jakamiseen, jossa sallitaan kokeileva, hapuileva, utelias oppiminen. Oppiva yhteisö, hyvä työpaikka, on välttämätön digitalisaation mahdollistaja. (Huotilainen, M. 2019, 176-179.)

– Minna Markkanen

Lähteet:

Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.

Toivola, M. 2019. Käänteinen arviointi.

Vierailijakynä: Löytöretket flipattuna

Jussi Hietava valmistui juuri Itä-Suomen yliopiston Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksesta. Hän työskentelee luonkanopettajana Kontionlahdella. Jussi kirjoittaa vierailijakynässään historian löytöretki-jakson flippaamisesta eli käänteisestä oppimisesta. Flippaamisen suunnittelu oli yksi erikoistumiskoulutukseen kuulunut tehtävä. Read more