Miten teknologia muokkaa työtä ja opettamista lähitulevaisuudessa?

Voidaksemme toimia tehokkaasti nopeasti muuttuvassa maailmassa meidän on jatkuvasti katsottava tulevaisuuteen ja koetettava ymmärtää mitä seuraavaksi tapahtuu – ja mitä on jo tapahtumassa. Yksi keskeisiä koulutusjärjestelmän haasteita on ymmärtää millaista työnteko on tulevaisuudessa, sillä järjestelmän keskeisimpiin tehtäviin kuuluu tulevaisuuden työvoiman kouluttaminen. Samalla myös opettajan työ ja työympäristö altistuvat muutokselle, kirjoittaa Samuli Laato Tampereen yliopistosta. Hän on tutkija ja opetusteknologiakehittäjä, joka työskentelee tällä hetkellä Gamification Group:ssa.

Read more

Miksi opettajan kannattaa innostua pakopeleistä?

Pakopelit kiinnostavat ja innostavat. Pakopelit ovat tulleet koulumaailmaan rytinällä ja niiden pedagogiikka kiinnostaa sekä opettajia että tutkijoita. Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä pakopeliasiantuntija Tuomo Parkki kirjoittaa bloggauksessaan pakopeleistä ja niiden kehittämisestä. Bloggauksessa lisää pakopelien monipuolisuudesta ja pedagogiikasta.

Read more

Digiopiskelu, tie tulevaisuuden maailmaan

”En kuitenkaan osannut ennakolta aavistaa, miten digiopinnot paitsi tarjoavat minulle välineitä tulevaisuustaitojen opettamiseen muille, myös valmentavat minua itseäni näissä taidoissa, joista keskeisiä ovat kyky kriittiseen ajatteluun, viestintä- ja yhteistyötaidot sekä luovuus” kirjoittaa luokanopettajaopiskelija Säde Susanna Reunanen Turun yliopistosta. Reunasen opintoihin kuuluu Digitaalinen oppiminen ja opettaminen -sivuaine, jossa on samoja sisältöjä kuin Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksessa (DigiErko). Sivuaine on syntynyt DigiErko:sta ja niitä kehitetään yhdessä. Oleellista on vuorovaikutus erikoistumiskoulutuksen osallistujien ja sivuaineen opiskelijoiden välillä. Säde Susanna Reunanen summaa bloggauksessaan digipeda-koulutuksen parhaita puolia ja suuntaa ajatuksen tulevaisuuteen. Lue lisää alta!

Read more

Verkostoitumisen askeleet – verkostotoiminta erikoistumiskoulutusten osana

Ohjattu verkostoituminen -video on osa Valtakunnallisen DigiErko-verkoston kehittämistyötä, jossa verkostotoiminta on integroitu osaksi kunkin yliopiston koulutusohjelmia syksystä 2021 alkaen. Idea integraatioon ja verkostoitumisen syventämiseen on tullut verkostotapaamisiin osallistuneilta opettajilta. Videolla mainitut verkostoitumisen askeleet tukevat digierko-opiskelijoiden ja -alumnien verkostoitumista yli yliopisto- ja vuosikurssirajojen.

Mikä ihmeen DigiErko-verkosto?

Myönnetään, onhan tämä meidän verkostomme hieman vaikeasti hahmotettava. Eli muista kolme asiaa:

  1. DigiErko on lyhenne nimihirviöstä: Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutus. (Tarkoittaa myös koulutuksen opiskelijaa ja alumnia!)
  2. DigiErkoksi voi tulla Helsingin, Itä-Suomen tai Turun yliopistossa.
  3. Nämä erikoistumiskoulutukset ja niiden opiskelijat ja alumnit muodostavat valtakunnallisen DigiErko-verkoston.
Read more

Sosionomin ammattiin verkossa opiskellen – DigiErko koulutukseni kehittämistyö ja mitä sille kuuluu tänään?


LAB ammattikorkeakoulussa alkoi 2020 vuoden alussa sosionomi AMK -koulutuksen verkkotutkinto. Verkkotutkinnon suunnitteluprosessin dokumentointi oli DigiErko-koulutukseni kehittämishanke ja se sisältyi työtehtäviini Saimaan ammattikorkeakoulussa 2018-2019.

Read more

Sami Heino: DigiErko-koulutuksen vaikutus työnkuvaani

Projektipäällikkö ja DigiErko-alumni Sami Heino Hämeenlinnasta kertoi webinaarissa 11. marraskuuta 2020, miten erikoistumiskoulutus on vaikuttanut hänen työnkuvaansa. Luokanopettajasta on tullut kaupunkienvälisen digikehittämishankkeen päällikkö, mutta mitä muuta on tapahtunut erikoistumiskoulutuksen aikana ja sen jälkeen? Katso ja kuuntele video.

Tilaisuudessa julkistettiin myös DigiErkon iltakoulu -podcast, jota verkoston jäsenet toivoivat syksyn aiemmassa webinaarikokoontumisessa. Jatkossa podcasteja tuotetaan ja julkaistaan noin kerran kuussa. Kannattaa siis seurata sivustoa ja muita tiedotuskanavia. Aihetoiveita saa myös esittää!

DigiErko-webinaari 22. syyskuuta 2020 – vieraana professori Hannele Niemi

Tiistaina 22.9. professori ja tutkimusjohtaja Hannele Niemi Helsingin yliopistosta, piti DigiErkoille webinaarin otsikolla ”Tekoäly opetuksessa – Mikä muuttuu ja mikä jää?” Hannele on ystävällisesti antanut esityksen jakoon DigiErko-blogiin, joten olkaa hyvä ja tutustukaa!

Tunteet, vuorovaikutus ja etäopetus

Tuttu opettaja linkkasi etäopetusjakson lopuksi Fingerpori-stripin. Saatteeksi hän kirjoitti ”Kirjaukset etäopetuksen aikana”. Ensin nauratti ja sitten alkoi pohdituttaa. Etäopetus nosti varmasti monenlaisia tunteita pintaan. Olisikohan nyt aika kirjata kokemuksia ja myös tunteita ylös?

Etäopetukseen siirtymisestä on puhuttu pitkään. Paradigmaattisena muutoksena sitä on pidetty vähintään 20 vuotta (Harasim 2000). Tärkeää etäopetuksessa on vuorovaikutus ja parhaimmillaan etäopetus tuntuu lähes lähiopetukselta (Nummenmaa, M. 2012), jos näitä nyt tarvitsee arvojärjestykseen laittaa. Vuorovaikutus, sen muodot ja mahdollistaminen ovat luonnollisesti saaneet paljon huomiota etäopetuksen kehittämisessä. Esimerkiksi Ferri, D’Andrea, Grifoni & Guzzo (2018) tekevät yhteenvetoa etäopettamisen eri muodoista ja kehittymisen mahdollistaneista teknologisista uutuuksista (e-learning, m-learning, u-learning sekä b-learning). Tulevaisuuden osalta he korostavat artikkelissaan sitä, että etäopetus vaatii tuekseen multimodaalisesti vuorovaikutuksen välineitä ja kanavia. Multimodaalisuus mahdollistaa vuorovaikutteisen tiedon luomisen ja rakentelun. Oppijan näkökulmasta kyse on siitä, miten mahdollistavia teknologioita käytetään parhaalla mahdollisella tavalla ja niin, että stimuloidaan oppimisprosesseja ja tehdään etäoppien sellaisia tehtäviä, jotka vievät oppimista eteenpäin.

Covid-19 -pandemia pakotti siirtymään etäopetukseen globaalisti ja pikaisella aikataululla. Suomessa opetus järjestetään kuntatasolla, joten kunnat olivat vastuussa myös etäopetuksen siirtymisessä. Toteuksia on ollut monenlaisia. DigiErko-verkostossa on luonnollisesti seurattu etäopetusjaksoa ja siihen liittyviä ratkaisuja. Ja on myös yritetty olla käytännön avuksi. Verkostoon on tullut viestiä hyvin kevyistä ratkaisuista, joissa pienikin oppilas on ollut Wilman kautta kerran viikossa lähetettävien ja itsenäisten tehtävien varassa, aina lähiopetuksen lukujärjestystä tarkalleen seuraavista ratkaisuista. Toivottavasti tutkimus seuraa pian perässä ja saamme myös tieteellistä yhteenvetoa etäopetusjakson kokemuksista.

Read more

OREO -etäoppiminen

OREO Online Learning -malli kuuluu alunperin Objectives – Responsibility – Expectation – Organisation. Käänsimme DigiErko-verkoston Joensuun solmukohdassa Oreo-etäoppimisen mallin muotoon Osoita tavoitteet – Rajaa vastuu – Edellytä – Organisoi. Infograafi on alunperin Alison Yangin, joka työskentelee IB-opettajana Bangkokissa.

Read more