Hyvinvoivan digiopen huoneentaulu

Valtakunnallisen DigiErko -verkoston syyskuun webinaarissa osallistuttiin ensin Kaisa Vuorisen vahvuusajattelua, vahvuuskieltä, ja voisiko jopa sanoa vahvuuselämää, avaavaan alustukseen. Sen jälkeen osallistujat laativat pienryhmissä Hyvinvoivan digiopettajan huoneentauluja. Niistä tuli niin upeita, että pyysimme luvan jakaa ne blogissa. Eli tässä ole hyvä, muistutuksia ja ideoita hyvinvoinnista digiopen arkeen!

Kaikissa huoneentauluissa on yhteisiä piirteitä. Oleellista on rajojen tunteminen ja asettaminen. Arjessa tarvitaan myös palauttavaa toimintaa paineistetun digiopetustyön vastapainoksi. Huoneentauluissa muistutetaan myös resilienssistä ja armosta itseä, työtä ja työyhteisöä kohtaan. Myös innostuminen ja rohkeus kokeilla ovat oleellisia elementtejä. Ryhmä kaksi vertasi digiopen arkea kuntosaliin, kuten alla sanotaan ”löydä oma laitteesi ja ohjelmasi”! Kaikki ei toimi kaikilla.

Ryhmään kuuluivat: Jonna Kekki, Réka Aarnos ja Tiina Remes
Ryhmän muodostivat: Anu Kuikkaniemi, Heikki Hyyryläinen, Johanna Uotinen ja Marko Pikkarainen

Ryhmä 3 muistutti, että digiopen roolista olisi tärkeä päästä irti välillä myös työaikana. Ei aina ja kaikkialla voi olla se digivastaava. On tärkeää olla myös yhteisön rivijäsen ilman jatkuvaa erityisvastuupäivystystä. Pitää olla mahdollisuus myös heittäytyä ei tietämisen -tilaan.

Ryhmässä toimivat: Anne Laitinen, Henna Pernu ja Marika Raitanen

Kuten moni muukin työ, myös opettajan työ on jatkuvasti kehittyvää ja kehitettävää. Ei sitä voi tehdä yksin. Yhdessä tekeminen, verkostojen vahvistaminen ja ylläpitäminen sekä tietysti mielekkäiden asioiden tekeminen pitävät yllä positiivista virettä ja työssä jaksamista. Ryhmä 1 kirjasi tauluun myls, että toiveikkuutta pitää pitää yllä.

Ryhmätyön toteuttivat: Päivi Parkkonen, Päivi Pihlaja, Riikka Holopainen ja Sanna Nenonen

Kuten ryhmä 4 muistuttaa, anna arvoa sille, mitä jo nyt osaat! Teknologinen kehitys on niin nopeaa ja digitalisaatio niin kaikenkattavaa, että aallon harjalla kestäminen on mahdotonta niillä resursseilla, joita arjessa opetustyötä tekevillä on. Digi on renki, jonka pitää tukea arkea ja opettamista, ei päästetä sitä piiskan varteen komentelemaan!

Tuhannet kiitos digierkoillemme! Te olette ehtaa timanttia ja kultaa!

Ja sinä, joka et ollut paikalla, mitä sinun hyvinvoivan digiopen huoneentaulussasi lukee?

Mikä on onnistuneen etätapahtuman resepti?

DigiErkon neljännessä iltakoulussa pohdittiin onnistuneen etätapahtuman reseptiikkaa yhdessä Innokas-verkoston projektisuunnittelija Laura Salon kanssa. Etätapahtumiin liittyistä hyvistä käytänteistä ja huomioon otettavista asioista saat tietää lisää, kun pistät jakson kuulumaan vaikka Spotifysta. Podcastin löydät myös täältä: https://digierko.fi/podcast/

Voit kuitenkin halutessasi myös perehtyä jakson sisältöantiin lukemalla. Alle olemme tiivistäneet tekstiksi ko. jakson sisällön aikamerkkien kera, jotta voit halutessasi vaivattomasti kuunnella vain tietyn kohdan podcastista. Tekstin lopusta löydät myös aiheeseen liittyvän infograafin.

Read more

DigiErko-webinaari 22. syyskuuta 2020 – vieraana professori Hannele Niemi

Tiistaina 22.9. professori ja tutkimusjohtaja Hannele Niemi Helsingin yliopistosta, piti DigiErkoille webinaarin otsikolla ”Tekoäly opetuksessa – Mikä muuttuu ja mikä jää?” Hannele on ystävällisesti antanut esityksen jakoon DigiErko-blogiin, joten olkaa hyvä ja tutustukaa!