Mikä on digiloikaksi kutsutun reformin oikea nimi?

Valtakunnallisen DigiERKO -verkoston syystapahtuma Turussa syyskuun alussa alkoi paneelikeskustelulla, johon osallistuivat Teemu Lehtonen Vaasan kaupungin sivistystoimesta, Anne-Maria Korhonen Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä Minna Lakkala ja Sami Paavola Helsingin yliopistosta. Keskustelussa puhetta johti Aleksi Lahti.

DSC_1526
Torstaina digierkot kokoontuivat seuraamaan paneelikeskustelua digiloikasta ja kansallisesta loikkatilanteesta Turun yliopistolle.

Keskustelussa nousi esiin monta kärkästä väitettä ja kysymystä, jotka summaavat digiloikan nykytilannetta. Käsitteenä digiloikka ei kelvannut kellekään ja paneeli pohti parempaa nimeä käynnissä olevalle reformille.

Seuraavassa muutamia nostoja keskustelusta:

Opetuksen digitalisoitumisessa on käytetty yllättävän vähän järkeä. Kunnat sekoilevat asian kanssa tyhjiössä ja samalla eriarvoisuus perusopetukseen eri puolilla Suomea osallistuvien lasten välillä kasvaa. Keskittyminen puuttuu.

Millaiseen maailmaan perusopetukseen osallistuvia lapsia ja nuoria kasvatetaan? Voiko edes määritellä enää sellaisia perustaitoja, joiden opettamiseen tarvitaan peruskoulua? Oleellisinta lienee epävarmoissa ja tuntemattomissa tilanteissa pärjääminen sekä sinnikkyys. Työelämä on täynnä digiä, ei siis voi valita olla digitön, vaan jokaisen on hallittava digitaalisia välineitä jossain määrin. Nämä välineet kehittävät myös toimintakulttuuria esimerkiksi kouluissa yhteisöllisempään suuntaan.

Hankerahoitus on ongelmallista siinä mielessä, että kehittämisresurssi menee innovatiivisten hakemusten perusteella sinne, missä jo toimitaan ja tehdään opetuksen ja oppimisen sekä digitalisaation kanssa töitä. Opettajien osaamista ei seurata järjestelmällisesti. Paneelissa kaivattiin jopa koulutarkastajia valvomaan digipedagogiikan laatua, mutta tämä ei saanut kaikilta kannatusta.

Opetuksen kehittämiseen kaivataan kehittämisyksikköä tai -toimijaa. Jonkun elimen pitäisi johtaa ja seurata digipedagogista kehittämistyötä valtakunnallisesti. Opettamista pitäisi ajatella enemmän kehittämistyönä, niin että koulujen arjessa olisi enemmän kehittämistä jo nykyisellään, ilman että kehittämiseen haetaan erillistä lisäresurssia. Johtajuuden lisäksi paneelissa kaivattiin jakamista, niin että hyvät käytännöt olisivat kaikkien omaksuttavissa.

Millaisia ajatuksia paneelikeskustelun nostot herättävät? Mikä olisi digiloikkaa parempi nimi reformille?

DigiErko-verkostohanke mukana Karvin arviointityöpajassa

Karvi eli Kansallinen koulutuksen arviointikeskus järjesti kesäkuun alussa Helsingissä arviointityöpajan, jonka otsikkona oli ”Miten opettajankoulutuksen kehittämishankkeet vaikuttavat?” Työpajaan osallistui yhteensä 30 kehittämishanketta, joista Valtakunnallinen DigiErko -verkostohanke on yksi. Työpajan ensimmäisessä osassa aamupäivällä arviointiryhmän jäsenet haastattelivat hankkeiden edustajia. Tavoitteena arviointiryhmän jäsenillä oli tutustua hankkeisiin sisällöllisesti paremmin. Haastettelukysymykset oli annettu etukäteen pohdittavaksi ja ne olivat seuraavat:

  • Mitä hanke tuottaa suomalaiselle opettajankoulutukselle ja opettajien/koulutusjohdon koko uranaikaisen osaamisen kehittämiselle?
  • Millaisia kehittämisen keinoja hankkeessa on valittu?
  • Millaisiin vaikutuksiin ja vaikuttavuuteen hanke tähtää?

Iltapäivällä työpajassa noustiin hankkeista koko opettajien perus-, perehdyttämis- ja täydennyskoulutuksen tasolle, ja pohdittiin muun muassa opettajankoulutuksen uudistamishaasteita.

Etukäteispohdinnoissa haastattelukysymykset tuntuivat laajoilta ja haastavilta. ”Koko uranaikainen osaamisen kehittäminen” on valtava haaste. DigiErko-verkostohanke keskittyy digipedagogiikkaan ja verkostoimaan erikoistumiskoulutuksiin osallistuvat ja osallistuneet opettajat. Eli sisällöllisesti hankkeen aihealue on viehättävän kompakti. Myös hankkeen tuottama tutkimustieto opettajien digipedagogisesta kompetenssista ja sen kehittymisestä voi olla arvokasta opettajankoulutuksen kehittämisessä sekä tutkinto- että täydennyskoulutustasolla.

Valtakunnallinen DigiErko -verkostohanke on onnistunut, jos sen päätyttyä toimimaan jää digipedagoginen verkosto. Verkostoon kuuluvat Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksen käyneet opettajat eri koulutusasteilta. Verkostoon myös liittyy uusia koulutusvuosikursseja. Ihanne on, että jokainen verkostoon kuuluva opettaja voi saada tukea arjen digipedagogisiin ratkaisuihin. Hyvät käytännöt ja opetusinnovaatiot leviävät verkostossa. Verkosto tarjoaa yhteisön, jossa omia tekemisiään voi reflektoida. Verkosto on jaetun asiantuntemuksen ympäristö.

Miten tämä sitten saavutetaan? Ensinnäkin pitämällä yhteyttä koulutettaviin ja alumneihin. On mahdollistettava verkostoituminen niiden digierkojen välillä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista, on se sitten oppimisanalytiikka, maker-pedagogiikka tai organisaatiotason strategiatyö digipedagogiikkaan liittyen. On tiedotettava ja markkinoitava. Toisekseen on omaksuttava jatkuvan kehittämisen malli. On kuunneltava, kerättävä aineistoa, selvitettävä, kokeiltava ja tutkittava. Koulutukseen ovat hakeutuneet henkilöt, jotka ovat nähneet kehittämistarpeen omassa työssään tai omassa organisaatiossaan. Kolmanneksi on siis vastattava näihin tarpeisiin niin, että koulutuksen käyneet opettajat eri koulutusasteilla tuntevat verkoston omakseen ja pitävät sen elävänä.