#jakaminen – Valtakunnallinen DigiErko-verkosto

ITK2019 oli juuri niin ITK kuin olla ja osaa. Ohessa kuvaraportti päiviltä. Sisältöraportti on myös tulossa.

Innokas-verkoston messupisteellä kävi kuhina. Mukana oli myös DigiErko-verkosto.

Yeti-tabletin kehitystyön taustalla on vanhempien tarve kehittää autismikirjon lapsilleen välineitä, joilla voi pitää yhteyttä maailmaan.

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston osastolla pääsi tutustumaan sekä 3D-tulostuksen hienouksiin että VR-opetukseen.

Tulostumassa nivel-etana, edustalla robottikäsi (pähee!).

Vincit ja sali täynnä väkeä. Puheenvuoroa pitämässä Johanna Pystynen.

Headain meininki edustaa osaamisen kehittämisen tulevaisuutta. Siinä meitä auttaa AI. (esiintyjä Harri Ketamo)

Kun koulutus pilkotaan viiden minuutin mikrokoulutuksiksi, siihen ehtii pomotkin. Äänessä Mobien Petri Lounaskorpi.

Sinikka Räty-Záborszky kertoo tutkimuksesta, jossa tabletit ja chromebookit otettiin alkuopetukseen välineiksi heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Ja mitä sitten tapahtui?

Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuksessa rakennetaan tulevien opettajien TVT-taitojen osaamispolkua (Johanna Kainulainen ja Marika Peltonen).

IMG_0516 (2) — eEemeli-gaalassa palkittiin vuoden opetussovellukset. Oppilaitossarjan finaalissa oli mukana Arviointimaa. Arviointimaata esittelemässä Päivi Ruotsalainen, joka kouluttautuu DigiErkossa Itä-Suomen yliopistossa, ja Kirsi Karhunen.

eEemelin oppilaitossarjan finalistit lavalla eli ViLLE, TIM ja Arviointimaa.

Valtakunnallisen DigiERKO -verkoston syystapahtuma Turussa syyskuun alussa alkoi paneelikeskustelulla, johon osallistuivat Teemu Lehtonen Vaasan kaupungin sivistystoimesta, Anne-Maria Korhonen Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä Minna Lakkala ja Sami Paavola Helsingin yliopistosta. Keskustelussa puhetta johti Aleksi Lahti.

Torstaina digierkot kokoontuivat seuraamaan paneelikeskustelua digiloikasta ja kansallisesta loikkatilanteesta Turun yliopistolle.

Keskustelussa nousi esiin monta kärkästä väitettä ja kysymystä, jotka summaavat digiloikan nykytilannetta. Käsitteenä digiloikka ei kelvannut kellekään ja paneeli pohti parempaa nimeä käynnissä olevalle reformille.

Seuraavassa muutamia nostoja keskustelusta:

Opetuksen digitalisoitumisessa on käytetty yllättävän vähän järkeä. Kunnat sekoilevat asian kanssa tyhjiössä ja samalla eriarvoisuus perusopetukseen eri puolilla Suomea osallistuvien lasten välillä kasvaa. Keskittyminen puuttuu.

Millaiseen maailmaan perusopetukseen osallistuvia lapsia ja nuoria kasvatetaan? Voiko edes määritellä enää sellaisia perustaitoja, joiden opettamiseen tarvitaan peruskoulua? Oleellisinta lienee epävarmoissa ja tuntemattomissa tilanteissa pärjääminen sekä sinnikkyys. Työelämä on täynnä digiä, ei siis voi valita olla digitön, vaan jokaisen on hallittava digitaalisia välineitä jossain määrin. Nämä välineet kehittävät myös toimintakulttuuria esimerkiksi kouluissa yhteisöllisempään suuntaan.

Hankerahoitus on ongelmallista siinä mielessä, että kehittämisresurssi menee innovatiivisten hakemusten perusteella sinne, missä jo toimitaan ja tehdään opetuksen ja oppimisen sekä digitalisaation kanssa töitä. Opettajien osaamista ei seurata järjestelmällisesti. Paneelissa kaivattiin jopa koulutarkastajia valvomaan digipedagogiikan laatua, mutta tämä ei saanut kaikilta kannatusta.

Opetuksen kehittämiseen kaivataan kehittämisyksikköä tai -toimijaa. Jonkun elimen pitäisi johtaa ja seurata digipedagogista kehittämistyötä valtakunnallisesti. Opettamista pitäisi ajatella enemmän kehittämistyönä, niin että koulujen arjessa olisi enemmän kehittämistä jo nykyisellään, ilman että kehittämiseen haetaan erillistä lisäresurssia. Johtajuuden lisäksi paneelissa kaivattiin jakamista, niin että hyvät käytännöt olisivat kaikkien omaksuttavissa.

Millaisia ajatuksia paneelikeskustelun nostot herättävät? Mikä olisi digiloikkaa parempi nimi reformille?