Vierailijakynä: Mikä kehittämistehtäväni oli DigiErko-koulutuksessa? Mitä opettajalta edellytetään digitaalisuudessa? Miten hyödynnän digitaalisuutta opetuksessa?

Tässä Vierailijakynä-kirjoituksessa Helsingin yliopiston DigiErko-koulutuksesta  valmistunut Heli Oksanen kuvaa, miten EXAMin sähköinen tenttijärjestelmä otettiin käyttöön Lahden ammattikorkeakoulussa. Oksanen nostaa esille myös ajatuksia siitä, mitä keinoja hän on saanut DigiErko-koulutuksesta ja mitä edellytetään opettajalta, joka käyttää digipedagogiikkaa opetuksessa. Oksasen kehittämishanketta esittelevä posteri on julkaistu Vierailijakynä-sarjassa marraskuussa 2018.

Koulutuksen tulee vastata digitalisoituvan yhteiskunnan muuttuviin haasteisiin, joita on
nostettu esille esimerkiksi Sipilän hallitusohjelmassa (Valtioneuvosto, 2017). Digitalisaatio on tuonut korkeakoulujen arkipäivään uudenlaisia mahdollisuuksia, ja se myös mahdollistaa korkeakoulujen välisen yhteistyön kehittämisen. Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) on tehty ja tehdään useita projekteja, joissa kehitetään digitaalisuutta eri tavoin. DigiErkokoulutuksen aikana minulle nousi vahvasti esille se, että haluan olla mukana kehittämässä uutta kampusta, jossa digitalisaatio ja pedagogiikka kulkevat käsi kädessä.

Yksi LAMKin projekteista liittyi sähköisen tenttijärjestelmän, EXAMin, käyttöönottoon. EXAMin tarkoituksena on mahdollistaa monipuolisemmat tenttimahdollisuudet (EXAM – sähköinen tenttijärjestelmä, 2019). Sähköisen tenttijärjestelmän suunnitteluprosessi alkoi jo syksyllä 2016, jolloin valittiin projektiin osallistuvat ohjaus- ja projektiryhmät, joilla oli omat vastuualueensa projektissa. Tutustuin yhdessä projektiryhmän kanssa EXAMin sähköiseen tenttijärjestelmään sekä tenttitilaan, joka rakennettiin Lahden ammattikorkeakoulun Niemen Kampukselle. Ohjeistukset käyttösäännöistä, tenttiin ilmoittautumisesta ja tentin tekemisestä tehtiin kirjallisesti ja videona yhteistyössä opiskelijaraadin kanssa, joka koostui eri alojen opiskelijoista.

Projektin toteutus päätettiin pilotoida, ja pilotointiin osallistui yksi sairaanhoitajaopiskelijaryhmä. Ennen varsinaista pilotointia yksi opiskelija teki ilmoittautumisen sekä harjoitustentin EXAMin tilassa. Tämän tilanteen videoin, ja video toimi myöhemmin ohjeistuksena toisille opiskelijoille. Lisäksi annoin opiskelijoille sekä suullisen että kirjallisen ohjeistuksen tenttiin ilmoittautumisesta ja tentin tekemisestä.

Opiskelijoille ohjeistus EXAMin käytöstä (Oksanen, 2017)
Opiskelijoille ohjeistus EXAMin käytöstä (Oksanen, 2017)

Koko projektin arviointiin osallistuivat sekä opettajat että opiskelijat. Projektiin sisältyi
alkukartoitus, jonka tein Webrobol-kyselynä opettajille projektin suunnittelun aikana. Kartoitin opettajien kokemuksia ja halukkuutta käyttää sähköistä tenttipalvelua. Suurin osa vastanneista opettajista aikoi käyttää EXAMin sähköistä tenttipalvelua. Uusi sähköinen tenttijärjestelmä antaa mielestäni opettajille myös monenlaisia uusia mahdollisuuksia kehittää omia digitaalisia taitoja. Pilottiin osallistuneet opiskelijat vastasivat omaan Webrobol-kyselyyn, jonka avulla halusin selvittää opiskelijoiden mielipiteitä tenttiin ilmoittautumisesta, tenttiin saapumisesta, sähköisen tentin haasteista ja kehittämiskohteista. Opiskelijat kokivat saaneensa riittävästi sekä tietoa tenttiin ilmoittautumisesta että tenttiin saapumisesta. He kokivat myös, että EXAMin sähköinen tenttipalvelu on hyvä. Uskon, että EXAMin sähköinen tenttijärjestelmä edistää opiskelijoiden arkea, koska opiskelija voi suorittaa sähköisen tentin itsenäisesti ja
joustavasti valitsemanaan ajankohtana.

Erityisesti oppiminen mobiili- että tablettilaitteilla on yleistymässä, mikä edellyttää opettajalta kykyä oppia pedagogisesti uusia menetelmiä sekä rohkeutta tarttua niihin. Olen aina ollut rohkea kokeilemaan uusia digitaalisia ratkaisuja, jotka vahvistavat pedagogista osaamistani. Lahden ammattikorkeakoulu onkin panostanut digitalisaation hyödyntämiseen, ja jokaisella on mahdollisuus olla mukana kehittämässä omia digitaalisia taitojaan  perusopetuksessa sekä erilaisissa hankkeissa.

Ajattelen, että olen digiorientoitunut opettaja, joka sai lisää motivaatiota DigiErko-koulutuksesta. Motivaation lisäksi sain koulutuksesta paljon tietoa digiteknologian
vaikutuksista oppimiseen ja valmiuksia sen käyttöön, esimerkiksi miten voin hyödyntää
digitaalista oppimisanalytiikkaa opetuksessa ja ohjaamisessa? Koulutuksen jälkeen olen saanut toimia erilaisissa hankkeissa, joissa digitaalisia ja pedagogisia taitoja tarvitaan. Yhteistyöhön teknologia on tuonut uusia ulottuvuuksia, joiden avulla voi tehostaa esimerkiksi liiketoiminnan suunnittelua.

Koen, että olen saanut tietoa ja taitoa vastata yhteiskunnan tuomiin haasteisiin ja
mahdollisuuksiin digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Minulla on ollut mahdollisuus soveltaa digitaalisia taitojani oppimisympäristöjen kehittämisessä, arvioinnissa, koulun toiminnan kokonaisvaltaisessa kehittämisessä sekä kansallisen ja kansainvälisen yhteistyöverkostojen toiminnassa. Koen, että voin nyt toimia LAMK:ssa ns. muutosagenttina, konsulttina, joka on motivoitunut työyhteisön kehittämiseen muutosprosessin aikana.

Olenko sitten digiosaaja vai digioppija? En tiedä. Uskon, että molemmat käsitteet ovat läsnä myös tulevaisuudessa.

-Heli Oksanen

Lähteet

EXAM – sähköinen tenttijärjestelmä. 2019. [viitattu 23.3.2019]. Saatavissa: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM

Oksanen, H. 2017. Kuvakaappaus videostani.

Valtioneuvosto. 2017. Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite [viitattu 24.3.2019]. Saatavissa: https://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/karkihankkeiden-toimintasuunnitelma

Vierailijakynä: Kuntarajat ylittävää yhdessä tekemistä

Vierailijakynä-sarjan viidennessä kirjoituksessa Turun erikoistumiskoulutuksesta valmistunut Keijo Einiö kertoo useamman kunnan hankeyhteistyöstä. Aiemmat kirjoitukset löytyvät #vierailijakynä-tagin takaa.

DigiErkon aikana Nousiaisissa käynnistettiin kaksi hanketta yhteistyössä naapurikuntien kanssa. Toinen näistä hankkeista on ollut aktiivisesti työn alla ja toinen kehittyy taustalla hieman verkkaisemmin.  Molemmat hankkeet saivat alkusysäyksen erikoistumiskoulutuksessa. Työn alla olevasta hankkeesta lisää seuraavaksi.

Aloitimme Ruskon, Maskun ja Nousiaisten kuntien kanssa yhteistyössä Make Steaming Progress -hankkeen, jonka tavoitteena on luoda 3D-mallinnuksen ja -tulostamisen opintopolku esikoulusta yläkouluun sekä materiaalia STEAM-oppiaineiden opettamiseen. Rauman opettajankoulutuslaitoksella tehdään myös hankkeeseen liittyvää tutkimusta gradun muodossa.

Polun tuottamiseen olemme saaneet kiitettävästi mukaan opettajia kaikkien kolmen kunnan alueelta. Yhteensä parikymmentä innokasta luokan- ja aineenopettajaa lähti tuottamaan materiaalia. Jotta oppituntikokonaisuudet ja -materiaalit olisivat mahdollisimman sopivia kullekin luokkatasolle, pidimme tärkeänä, että saamme mukaan hankkeeseen opettajia alkuopetuksesta alkaen. Esikouluopettajia emme valitettavasti saaneet, mutta uskomme, että alkuopettajien ammattitaitoinen ryhmä pystyi ottamaan esiopetuksen tarpeet huomioon ohjeissaan. Materiaalin tuottamisen lisäksi tarvitsimme jokaisen koulun käyttöön 3D-tulostimet. Nämä asiat hoidettiin kuntoon hankkeen kautta.

On ollut hienoa huomata, kuinka innokkaasti opettajat lähtevät mukaan kehittämistyöhön. Työtä on tehty kolmessa tiimissä, ja tiimien työ mallinnuksen ja tulostamisen osalta alkaa olla valmis. Opintopolku tuntisuunnitelmineen ja ohjeineen on ilmestynyt kaikkien saatavaksi Opentunti -palveluun. Vaikka työ ei ole täysin valmis, materiaali on jo käytettävissä. Sieltä voi poimia omaa ja oppilaiden taitotasoa vastaavan paketin ja toteuttaa sen. Suunnitelmissa nivotaan yhteen laaja-alaisesti eri oppiaineiden osaamistavoitteita. Opentunnista löytyy ohjeet alkaen tulostimen käyttöönotosta. Tuntisuunnitelmia tulee myös muilta STEAM -oppiaineiden alueilta ja niistä pyritään saamaan laajoja kokonaisuuksia. Opettajat ovat testanneet suunnitelmia kohderyhmissä ja jatkokehittäneet niitä tarvittaessa.

Avoimuus on yksi hankkeemme kulmakivistä. Olemme alusta alkaen olleet sitä mieltä, että kaikki tuottamamme materiaali tulee olla avoimesti kaikkien käytettävissä. Toivottavasti materiaali otetaan käyttöön myös muissa kunnissa ja sitä parannetaan käyttökokemusten karttuessa.

-Keijo Einiö

Digitalisaation yhteiskunnallinen retoriikka ja koulujen käytänteet

Kasvatustieteen alalla tehdään paljon tutkimusta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tutkimustietoon on kuitenkin hankala päästä käsiksi yliopistomaailman ulkopuolelta. Tähän kirjoitukseen olemme tiivistäneet kahden tieteellisen julkaisuprosessin läpaisseen digitalisaation johtamiseen liittyvän tutkimusartikkelin päätulokset.

Koulutuksen ja koulun digitalisaatiota on perusteltu monenlaisista lähtökohdista käsin. Koulun digitalisaatiota ohjataan erilaisilla koulutuspoliittisilla asiakirjoilla, jotka ovat suunnattu paikallisviranomaisille, rehtoreille ja opettajille. Tutkijat Antti Saari ja Janne Säntti ovat sukeltaneet syvemmälle näiden asiakirjojen retoriikkaan ja vastaavat tutkimuksessaan kysymykseen: Miten koulun digiloikkaa perustellaan?

Koulujen digitalisaation taso ja käytänteet vaihtelevat suuresti, ja koulujen tilasta on monella mielipide. Koulujen toiminnan mittaaminen on kuitenkin haasteellista, eikä siihen ole olemassa yhtä kaikenkattavaa mallia. Lakkalan ja Ilomäen tutkimusartikkelissa esitellään yksi malli, jolla koulujen käytänteisiin on mahdollista päästä käsiksi.

 

Miten digitalisaatiota perustellaan koulutuspoliittisissa asiakirjoissa?

Antti Saari ja Janne Säntti (2018) ovat tutkineet suomalaisia koulutukseen liittyviä asiakirjoja niissä käytetyn retoriikan näkökulmasta. Asiakirjat käsittelevät digitalisaatiota osana suomalaisen koulutusjärjestelmän kehittymistä. Tutkimusaineistona käytettiin uusimpia asiakirjoja, jotka ovat lähtöisin Opetushallituksesta- ja ministeriöstä, Helsingin kaupungilta, asiantuntijaryhmiltä, säätiöiltä ja OAJ:lta. Dokumentit edustavat siis laajasti eri toimijoiden – hallinnon, eturyhmien, koulutusjohtajien, tutkijoiden ja ICT-alan yritysten – näkemyksiä koulun digitalisaatiosta. Tutkijoiden mukaan valitut dokumentit käsittelevät digitalisaatiota pääosin kahdesta näkökulmasta: ensimmäisessä näkökulmassa “digiloikka” nähdään koulujen kattavan tvt-infrastraktuurin rakentamisena ja toisessa digitalisaatio mahdollistaa yksilöllistä oppimista ilman ajan ja paikan rajoituksia tukevien uusien oppimisympäristöjen ja uudenlaisen pedagogiikan hyödyntämisen.

Tutkimusaineistosta löytyi kaksi erilaista lähtökohtaa, joilla paikallisia hallintoviranomaisia, rehtoreita ja opettajia pyritään vakuuttamaan digitalisaation välttämättömyydestä. Ensimmäisen lähtökohdan mukaan Suomen taloudellinen kilpailukyky on vaarassa, ja koulutusjärjestelmän tila on tähän yhteydessä. Toinen lähtökohta taas hieman kiistanalaisesti esittää, että suomalaisissa kouluissa suuntaudutaan pedagogisesti taaksepäin, sillä kansainvälisestikin huipputason opettajat ovat Euroopan tasolla haluttomimpia käyttämään TVT:aa opetuksessa. Väitettä on yritetty tukea esimerkiksi PISA-tuloksilla, joista tosin on tehty monenlaisia tulkintoja eri tarkoitusperiin.

Dokumenteissa käytetään paljon erottelevaa “ylistys ja syytös”-argumentointia, kun lukija pyritään saamaan samalle puolelle kirjoittajan kanssa. Teksteissä kuvataan suomalaisia opettajia huipputason ammattilaisiksi, joilla on korkeakoulutuksen tuoma vahva autonomia omaan työhönsä. Tällaisella yhteisen pohjan luonnilla pyritään valmistamaan lukijaa tulevaan kritiikkiin. Opettajien ylistyksen jälkeen nostetaankin esille suomalaisten opettajien haluttomuus TVT:n opetuskäyttöön, minkä ei pitäisi olla ammattitaitoisten opettajien tapaista. Lukijaa muistutetaan myös siitä, että yhteiskunta on investoinut suuresti digitaalisiin välineisiin, jotka opettajien vuoksi nyt ovat vailla käyttöä.

Kolmas tutkimuksessa tehty havainto on, että aineistoissa käytetään paljon verkosto-metaforaa assosiatiivisen argumentoinnin välineenä. Tämän tavoitteena on vakuuttaa lukija siitä, että yleisesti erillisinä pidetyt ilmiöt – tässä tapauksessa oppimisympäristöjen digitaalisuus ja kansantalouden kilpailukyky – liittyvät tiiviisti toisiinsa. Verkosto-metaforassa internet-yhteyksien, tietokoneiden ja mobiililaitteiden verkko leviää koko yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin. Koulun tulisi sopeutua tähän muutokseen, jotta se ei jää ulkopuoliseksi maailmanlaajuisesta yhteiskunnallisesta kehityksestä. Metaforan mukaan digitalisaatio mahdollistaa uuden avoimen oppimiskulttuurin, jossa oppimista tapahtuu kaikkialla ajasta ja paikasta riippumatta. Koulu sulautuu mukaan verkostoon tahtomattaankin, mutta pelkän spontaanin sulautumisen lisäksi digitalisoituminen vaatii myös aktiivista toimintaa ja muutoksia.

Saaren ja Säntin tutkimuksen kokoava havainto on, että koulun digitalisaatiota käsittelevissä asiakirjoissa käytetään erilaisia retorisia keinoja, kun paikallisviranomaiset, rehtorit ja opettajat pyritään saamaan vakuuttuneiksi digitalisaation välttämättömyydestä ja ryhtymään selkeisiin toimiin asian edistämiseksi. Siitä, onko asiakirjoissa käytetty retoriikka ollut tehokasta, ei ole suoraa tietoa, mutta viime aikoina opettajien asenne TVT:n opetuskäyttöä kohtaan on parantunut. Viime vuosina on myös tehty  huomattavia kehitysaskeleita hallinnon tasolla digitalisaation edistämiseksi. Erityisesti uusi opetussuunnitelma on saanut joidenkin kuntien ja kaupunkien opetustoimet tekemään opettajia velvoittavia linjauksia ja sääntöjä, siitä miten paljon digitaalista teknologiaa on käytettävä perusopetuksessa ja lukioissa. Onkin hieman ironista, että saman aikaisesti edelleen kuitenkin painotetaan suomalaisen opettajan autonomiaa ja kykyä tehdä oikeat päätökset omassa opetuksessaan.

 

Innovatiivisen, kehittyvän koulun malli; koulujen käytänteet ja digitalisaatio

Minna Lakkala ja Liisa Ilomäki (2018) ovat tutkineet, kuinka hyvin innovatiivisen, kehittyvän koulun malli tuo esiin koulujen hyviä käytänteitä sekä mahdollisia kehittämiskohteita sekä sitä, voidaanko mallin avulla tarkastella koulujen välisiä eroavaisuuksia digitalisaation näkökulmasta. Tutkimuksessa otettiin näkökulma siihen, miten teknologiaa on sovellettu koulujen  toiminnassa ja miten sitä hyödynnetään tai voisi hyödyntää pedagogiikan ja koulujen tietotyökäytänteiden kehittämisessä.

Lakkalan ja Ilomäen kehittämä Innovatiivisen, kehittyvän koulun malli (Innovative digital schoolmodel, IDI) perustuu useisiin aikaisempiin tutkimuksiin. Se rakentuu kuudesta osa-alueesta, joiden avulla koulun kehittämistä tai tilaa tarkastellaan: koulujen tavoitetaso (visiot), johtajuus, opettajayhteisön työskentelytavat (esim. yhteistyö, asiantuntijuuden jakaminen), pedagogiset käytänteet, tietotyökäytänteet (esim. koulun verkostoituminen, oppilaiden osallistaminen) ja digitaaliset taidot, tuki ja resurssit. Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmen helsinkiläisen lähiökoulun toimintaa näiden kuuden kokonaisuuden näkökulmasta varsin kattavasti haastattelujen, opetuksen videoinnin sekä opettajille ja oppilaille tehtyjen kyselyjen avulla. Koulut olivat kaikki yhtenäiskouluja, mutta sosioekonomiselta taustaltaan hyvin erilaisia. Tutkimukseen osallistuivat kouluilta rehtorit, vakituisessa työsuhteessa olevat opettajat sekä 9. luokan oppilaat.

Tutkimuksessa voitiin mallin avulla luoda jokaisesta koulusta näkymä, jossa hyvät käytänteet nousivat esiin, ja toisaalta havaittiin myös kehittämiskohteita. Tutkimuksessa hyvin sijoittuneessa koulussa hyödynnettiin teknologiaa luovasti omiin tarpeisiin. Yksi kouluista oli vahvasti  kehitysmyönteinen, mutta siellä ei käytetty digitalisaation tarjoamia työkaluja muutoksen johtamisessa. Kolmas kouluista sai selvästi heikoimmat arvioinnit kaikilla osa-alueilla. Kahdella heikoimmin menestyneellä koululla teknologian käyttö oli yksittäisten opettajien varassa, eikä sitä oltu selvästi yhdistetty pedagogiikkaan.

Opettajien vastauksissa kiinnitti huomion opettajien omien TVT -taitojen arviointi. Peruskäyttö (sähköposti, tiedonetsintä ja sen prosessointi) koettiin olevan hyvin hallussa. Sen sijaan esimerkiksi blogien tuottaminen sekä virtuaalisten kokoustyökalujen ja erilaisten julkaisutyökalujen käyttäminen eivät olleet monenkaan vastaajan hallussa.  Nämä ovat kuitenkin monella työpaikalla jo nyt arkipäivää, ja samalla voidaan ajatella, että ne ovat kenties niitä työkaluja, joiden avulla tietotyötaitoja ja pedagogiikkaakin voisi kehittää digitalisaatiota hyödyntäen.

Tieto- ja viestintätekniikan käytössä ei opettajien vastausten mukaan ollut koulujen välisiä eroja, mutta sen sijaan oppilaiden vastausten mukaan kylläkin. Tutkijoiden mukaan tämä voisi selittyä osittain sillä, että joidenkin oppiaineiden kohdalla voidaan käyttää runsaasti teknologiaa, mikä osaltaan vaikuttaa vastauksiin. Samoin sillä voi olla vaikutusta, että 9.-luokkalaiset (vastaajajoukko) käyttävät ehkä muita luokka-asteita enemmän teknologiaa oppimiseen. Myös videoidusta aineistosta tehtyjen havaintojen ja opettajien teknologian käytöstä antamien vastausten välillä voidaan huomata ristiriita.  Opettajien vastausten perusteella teknologiaa käytettäisiin enemmän opetuksessa kuin mitä havainnoinnissa kävi ilmi. Syyksi tutkijat epäilivät opettajien tapaa ajatella teknologian hyödyntämistä opetuksessa enemmän välineenä toteuttaa opetustaan kuin oppimisen tai uuden tiedon luomisen apuna.

Eroja koulujen välillä löytyi myös oppilaiden osallistamisesta. Vain yhdellä tutkittavalla koululla oli selkeä toimintamalli, jossa myös oppilaat nähtiin aktiivisena osana koulun toimintakulttuuria. Oppilailla oli rooleja ja vastuutehtäviä, joiden avulla heidät sitoutettiin koulun toimintaan. Tämän tuloksen valossa on hyvä muistaa, että perusopetuksen opetussuunnitelmiin on kirjattu vahvasti oppilaiden osallistaminen koulun toimintaan ja sen kehittämiseen, joten siksi tulos on syytä huomioida.

Tutkimuksen mukaan  koulut, joissa opettajilla oli vahva käsitys ja sitoutuminen koulun tavoitetasoon (visioiden taso), pärjäsivät hieman paremmin myös mallin muissa osa-alueissa. Voidaan siis kenties ajatella, että henkilöstön tietoisuus koulun tavoitteista sekä sitoutuminen niihin antaa tukea kaikkeen koulun kehittämiseen.

Tutkimus avaa mielenkiintoisen näkökulman koulun kehittämiseen ja tarjoaa yhden työkalun, jonka avulla voi omaa toimintaa arvioida ja etsiä kehittämiskohteita. Kuuden osa-alueen samanaikainen kehittäminen ei liene järkevää, mutta arvioimalla osa-alueita säännöllisesti, voi keskittyä kulloinkin olennaiseen ja luoda kenties pidemmän aikavälin suunnitelmia. Näin henkilöstön voi olla helpompi sitoutua, kun on jo selvillä, mitä seuraavan nurkan takaa tulee vastaan. Jäin pohtimaan, miten yksittäinen koulu voi tätä itsearviointina mahdollisimman objektiivisesti, siitä toivottavasti saamme kuulla tulevaisuudessa lisää.

Jenni Airola ja Tanja Jurvanen

Referoidut artikkelit:

Ilomäki, L., & Lakkala, M. (2018). Digital technology and practices for school improvement: innovative digital school model. Research and Practice in Technology Enhanced Learning, 13(1), 25. https://doi.org/10.1186/s41039-018-0094-8

Lisää samasta aiheesta: Ilomäki, L., & Lakkala M. (2011). Koulu, digitaalinen teknologia ja toimivat käytännöt. Teoksessa M. Kankaanranta & S. Vahtivuori-Hänninen (toim.), Opetusteknologia koulun arjessa II (s. 47 – 67). Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/37469

Saari, A., & Säntti, J. (2018). The rhetoric of the ‘digital leap’ in Finnish educational policy documents. European Educational Research Journal, 17(3), 442–457. https://doi.org/10.1177/1474904117721373 (vain abstrakti vapaasti luettavissa)

 

Bett2019

Lontoossa järjestetyistä Bett-messuista on kulunut nyt pari viikkoa. Ensikertalaisena valtavassa tapahtumassa oli vaikea päättää, mitä olisi mennyt katsomaan tai kuulemaan, kun kaikkea oli niin paljon. Nähty ja kuultu vaati hieman sulattelua ja ajatusten vaihtoa kanssamatkustajien kanssa, ja nyt on aika kirjoittaa havainnoista.

Messuilla AR- ja VR-sovellukset ja -välineet olivat vahvasti esillä sekä näytteilleasettajien pisteillä että esityksissä. Olin seuraamassa Abdul Chohanin (The Olive Tree School) esitystä, jossa hän esitteli käyttämiään AR-sovelluksia iPadille. Chohanin kokemus oli, että sovellusten käyttö lisää oppilaiden luovuutta, mielikuvitusta ja sitoutumista koulutyöhön. Esiteltyjen sovellusten avulla oppilaat pystyivät esimerkiksi itse rakentamaan lisättyä todellisuutta valmiiden tai itse piirrettyjen kuvien avulla, tutustumaan ihmisen anatomiaan ja vierailemaan luokkahuoneeseen ilmestyvän aukon kautta esimerkiksi Kiinan muurilla. Monet sovellukset olivatkin hauskan oloisia, mutta tarkemmin ajateltuna sovellusten pedagoginen hyöty jäi hiukan heppoiseksi.

20190125_115820
Ar-sovelluksia koulukäyttöön

Toinen paljon esillä ollut asia oli tekoäly (AI). Monia oppimisympäristöjä ja ohjelmia myytiin kertoen niiden hyödyntävän tekoälyä ja oppimisanalytiikkaa. Kovin paljoa oikein/väärin-arviointia syvempään analyysiin moni ohjelma ei kuitenkaan pystynyt. Tekoälyn roolin uskottiin kuitenkin tulevaisuudessa olevan merkittävä arvioinnissa ja oppimisen yksilöllistämisessä. Yksi hämmentävimpiä asioita messutarjonnassa omasta näkökulmasta oli tekoälyn ja kasvojentunnistuksen hyödyntäminen oppilaiden luokkahuonetyöskentelyn havainnoinnissa. Ohjelman kerrottiin tallentavan yksilöimätöntä tietoa oppilaiden sitoumisesta oppimiseen kasvon ilmeiden perusteella. Tämän datan avulla opettaja saisi tietää, miten tehokasta hänen opetuksensa oli.

Micro:bit-kilpailun tuotoksia
Micro:bit-kilpailun tuotoksia

Messuilla oli paljon myös Maker-kulttuuriin ja robotiikkaan liittyviä messupisteitä ja esityksiä. Micro:bitin pisteellä oli esillä koululaisten töitä, jotka oli tehty kilpailua varten. Kävin myös kuuntelemassa esityksen, jonka aiheena oli STEM-oppiminen käyttäen leikillisiä konkreettisia välineitä, tässä tapauksessa Legoja.  Maria Gkountouma (Euroopan komissio) esitteli tarinallista lähestymistapaa ohjelmointiin (novel engineering). Työskentelyn lähtökohtana on tarina, jonka sankarilla on jokin haaste. Tiivistettynä, oppilaiden tehtävänä on suunnitella haasteeseen ratkaisu, joka toteutetaan esimerkiksi rakentamalla ja ohjelmoimalla sopivanlainen robotti. Lisäksi pakopeli-intoilijana mieleeni jäi Gnkountouman esittelemä malli pakopelien käyttöön perusopetuksessa.

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kävin myös kuuntelemassa esitystä vuoden 2018 koulutuksen trendeistä. Helene Moranin (Shift Learning) esityksessä asiaa tarkasteltiin Iso-Britannian kontekstissa keskittyen yli 16-vuotiaiden koulutukseen. Tehdyn selvityksen mukaan aiempaan vuoteen verrattuna suurempi määrä perusasteen (engl. primary and secondary education) opettajia uskoi teknologialla olevan positiivinen vaikutus koulutukseen. Toisella ja korkea-asteella (engl. further and higher education) näkemys oli vielä positiivisempi. Nousevia trendejä toisen ja korkea-asteen koulutuksessa olivat oman laitteen käyttö opiskelussa (BYOD), oppimisanalytiikan käyttö, 3D-tulostus, mobiilioppiminen ja AR/VR. Uusien innovaatioiden käyttöä selvityksen mukaan rajoitti erityisesti oppilaitosten infrastruktuuri, rahoituksen ja opettajien osaamisen puute. Samansuuntaisia havaintoja voisi mielestäni tehdä myös suomalaisessa kontekstissa.

20190125_153849

Muita messuilla paljon esillä olleita asioita olivat erilaiset Wilman tapaiset alustat ja ratkaisut, jotka kokoavat kaikki käytössä olevat välineet yhteen. Yleisesti ottaen messujen tarjonta oli suunnattu pääosin Iso-Britannian kouluihin, mutta myös suomalaiseenkin koulun sopivia asioita löytyi. Monessa oppilaiden käyttöön suunnatussa sanallista materiaalia sisältävässä työkalussa ensimmäisenä vastaan tulee kieli. Mullistavia uusia innovaatioita messuilta ei löytynyt vaan suurin osa tarjonnasta on jo tuttua, vaihtoehdot vain ovat lisääntyneet ja mahdollisesti hinnat tulleet alaspäin. Hauskoja välineitä puuhasteluun olisi löytynyt paljon, mutta monesti tuotteiden pedagoginen arvo jäi alhaiseksi.

-Jenni Airola

Vierailijakynä: Joko saa arvioida?

Tässä Vierailijakynä-kirjoituksessa  Päivi Ruotsalainen esittelee Arviointimaata. Ruotsalainen on osallistunut Itä-Suomen yliopiston DigiErko-koulutukseen.

Opetussuunnitelman perusteet korostavat monipuolista, jatkuvaa ja oppimista tukevaa arviointia. Voisiko arviointi olla informatiivisen luonteen lisäksi myös hauskaa?

Opetussuunnitelman tuomien uusien tuulien myötä syntyi Joensuun normaalikoulussa Arviointimaa, joka mahdollistaa oppilaiden arviointitaidon harjoittelun sekä itsearviointien laatimisen mielikuvituksellisen kuvan keinoin. Ideana oli poistaa perinteinen arviointiin sisältyvä luokiteltavuus, innostaa uuden oppimiseen sekä tuoda esiin oppilaan vahvuuksia.

Arviointimaa on suunniteltu alkuopetusikäisille lapsille, mutta sitä voidaan käyttää eri ikäisten oppilaiden tai aikuisten kanssa. Itsearviointitaidon kehittyminen edellyttää vuorovaikutusta opettajan ja oppilaiden välillä. Ryhmässä käytyjen keskustelujen ja kuvaan tutustumisen jälkeen voivat oppilaat siirtyä tekemään omia arvioitejaan esimerkiksi digitaaliseen ympäristöön. Kuva houkuttaa sanoittamaan omaa osaamistaan.

Arviointimaan pedagogisesta käytöstä on tulossa julkaisu Arvot –hankeen loppuraportin yhteydessä. Asiasta innostuneet voivat hankkia kyseistä tuotetta kuvana tai digitaalisesti Itä-Suomen yliopiston Tulliportin harjoittelukoulun kautta. Lisätietoja voi kysellä sähköpostitse (paivi.ruotsalainen@uef.fi).

Arviointimaa

Kuva ©Eero Karvonen. Kaikki oikeudet pidätetään.

– Päivi Ruotsalainen

Katso myös posteri Arviointimaasta!

 

Kasvatustieteen päivät 2018: Digitalisaatio ja oppiminen

Tampereella 15. – 16.11. järjestetyille Kasvatusieteen päiville osallistui väkeä Turun, Hensingin ja Itä-Suomen ylipistojen digierkoista. Tulevissa kirjoituksissa pohdimme päivien antia ja esittelemme mielenkiintoista uutta tutkimusta. Kaikki kirjoitukset löytyvät #kasvatustieteenpäivät2018-tägin alta.

Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni Kansallisille Kasvatustieteen päiville Tampereella 15.-16.11.2018. Ensivaikutelma oli kuin Liisalla Ihmemaassa tai lapsella karkkikaupassa, kaikkea teki mieli valita, mutta toisaalta tuntui, että en osaa, enkä tunne maan tapoja. Sinänsä kuvaavaa on se, että olen toiminut kasvatuksen ja opetuksen alalla jo yli 20 vuotta, ja vasta nyt sain selville, että tällainen vuosittainen tapahtuma on olemassa. Kovin paljon en tavannut tuttuja rehtoreita tai opettajia, vaikka kotikaupungissani oltiinkin. Tilaisuus ei toki vedä vertoja vaikkapa Educan kaltaiselle megatapahtumalle mainostajineen, ilmaisine mukeineen ja tarroineen, mutta hyvin paljon alan uusinta tietoa ja tutkimustuloksia on kuultavissa ja keskusteltavissa. Ei ihme, että moni myytti ja uskomus elää kentällä niin vahvana. Toivottavasti vaikka erikoistumiskoulutuksen käyneet opettajat löytäisivät tiensä jatkossa näihin vuosittaisiin tapahtumiin.

Kuten totesin, teemaryhmien ja symposiumien tarjonta oli laaja, samaan aikaan oli useita mielenkiintoisia tapahtumia, mutta koitin keskittyä koulun kehittämiseen ja digitalisaatioon. Tosin yhden sivuloikan tein perjantaina, halusin kuunnella hetken Tero Aution opetussuunnitelmatutkimusta kenties ymmärtääkseni taas kerran paremmin suomalalaista opetussuunnitelmaa ja sen kehitystä. Opetussuunnitelmateorioiden äärelle on välillä hyvä palata, ja muistaa, mihin suomalainen peruskoulu nojaa. Minusta toisinaan tuntuu, että koetamme saada opetussuunnitelmaa toimimaan ihan väärässä viitekehyksessä, mutta tällä kertaa ei tästä sen enempää. Mikäli tämä teema kiinnostaa, kannattaa tutustua Tero Aution kollegoineen toimittamaan teokseen ”Opetussuunnitelmatutkimus : keskustelunavauksia suomalaiseen kouluun ja opettajankoulutukseen” (http://tampub.uta.fi/handle/10024/102624).

Digitalisaatio oppimisen edistäjänä tai estäjänä on herättänyt viime päivinä paljon keskustelua. Helsingin Sanomat nosti tämän aiheen melko näkyvästi esiin sunnuntaina 18.11.2018  Otsikointi oli raflaava: ”Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi”. Artikkeli pääsi melko nopeasti luetuimpien artikkeleiden joukkoon, enkä ihmettele. Artikkeli suomii vahvasti sekä perusopetuksen uutta opetussuunnitelmaa että ilmiöoppimista. Mielenkiintoiseksi artikkelin tekee se, että siinä oli esitelty vain pieni osa vielä julkaisematonta tutkimusta, jossa tutkittiin oppilaiden PISA-tuloksia vuosina 2012 ja 2015. Siis ajalta, jolloin uusi opetussuunnitelma ei vielä ollut edes käytössä. Toinen merkittävä asia on se, että perusopetuksen opetussuunnitelmassa ei missään kohtaa mainita sanaa ilmiöoppiminen. Puhutaan kyllä monialaisista oppimiskokonaisuuksista, laaja-alaisesta osaamisesta ja ajattelusta ja oppimaan oppimisen taidoista, mutta siis ei ilmiöoppimisesta.

Globaalin muutoksen äärellä kukaan tuskin kieltää sitä, että digitalisaatio ei olisi tärkeä osa koulua tai että ilmiön monipuolinen tarkastelu eri näkökulmista ei ole tärkeää. Uudenlaisten opettamistapojen ja erilaisten projektien suunnittelu, tekeminen ja arviointi vaativat myös opettajilta uusia lähestymistapoja. Tästä ilmestyy syksyn aikana Lasse Erosen, Kari Sormusen ja Sirpa Kokon artikkeli. Artikkelista saamani pienen esimaun mukaan voisi todeta, että myös monialaisessa oppimiskokonaisuudessa opettajalla tulee olla koko ajan narut itsellään. Aikaisemmin se naru oli yksi paksu köysi, jossa jokainen oppilas roikkui kukin tyylillään, mutta ehkä monialaisuudessa kyse on kimpusta erilaisia naruja, joista jokainen pitää kiinni, ja opettajan tulisi kaikkia vetää samaan aikaan. Tämä on paljon haastavampaa ja vaatii harjoittelua. Mikäli toimintaan lähdetään ”katselemaan, mitä tuleman pitää”, voi prosessia olla vaikea arvioida myöhemmin. Lisäksi tavoitteiden asettelu, aikataulu, itsearviointi, suunnittelu, vuorovaikutus ja muu vaatii pohdintaa sekä ennen, jälkeen ja prosessin aikana. Kaikki nämä lienevät niitä tulevaisuudessa tarvittavia laaja-alaisen osaamisen palasia. joita koulussa tulisi opettaa varsinaisten oppisisältöjen kautta.

Digitalisaatio yksinään ei tuo avainta tähän, mutta toimii hyvin apuvälineenä silloin, kun se on pedagogisesti perusteltua. Monen ohjelman, laitteen ja sovelluksen käyttö on vasta harjoittelun asteella, siksi onkin tärkeä pohtia, milloin tekniikka tuo tarvittavan lisäarvon ja mitä sillä tuotetaan. Esimerkiksi Kimmo Koiviston esittelemä ActionTrack –sovellus lisäsi 8.luokkalaisten oppilaiden liikuntaa, mutta toisaalta vaikutusta itse oppimiseen ei ole tutkittu. Tarvitaan paljon enemmän kokeiluja ja tutkimusta niiden vaikuttavuudesta, vasta silloin voidaan ehkä päätellä, milloin digitalisaatio tukee oppimista ja milloin ei.

Moni digitalisaation ja oppimisen yhteyteen liittyvä ”tieto” perustunee tällä hetkellä yksilöiden kokemuksiin ja havaintoihin, tätä tukee ainakin Leila Pehkosen esittelemä kirjallisuuskatsaus, jonka tulos oli viiltävä. Tutkijat olivat tietyin asiasanoin haarukoineet englanninkielisiä artikkeleita, joissa esiteltiin digitalisaation ja oppimisen yhteyttä.  Lähes 2000 seulotun artikkelin joukosta lopulta vain 13 päätyi tarkempaan luentaan. Näiden 13 artikkelin perusteella tutkimustulokset ovat kovin ristiriitaisia, osan mukaan digitalisaatiolla on myönteisiä vaikutuksia oppimiseen osan mukaan kielteisiä, osin jopa neutraaleja. Vahvaa tutkimusnäyttöä ei siis oikeastaan ole suuntaan tai toiseen. Toisaalta pohdin, että onko digitalisaation tarkoituskaan nostaa kovin paljon oppimistuloksia, se on mielestäni enemmänkin työväline, jonka käyttöä harjoittelemme kouluissakin. Oppimistulosten lasku ei myöskään ole mielekästä, mutta oppiminen, osaaminen ja koko yhteiskunta ovat kokeneet viime vuosina sen verran muutoksia, että perinteisten oppimistulosten mittareiden lisäksi tarvitsemme varmasti myös uusia mittareita.

Maailmanlaajuisista oppimistuloksista puhuttaessa usein vedotaan PISA –tutkimuksen tuloksiin. Suomi on edelleen tuon tutkimuksen kärkipäässä, vaikka laskua huippuvuosista on tullutkin. Syitä laskuun voi olla monia, uusi opetussuunnitelma tuskin ainoa. Oppimistulosten laskua enemmän olisin huolissani koulujen eriarvioistumisesta ja jonkinlaisesta polarisaatiosta. Sara Juvosen, Venla Berneliuksen ja Heidi Vartiaisen artikkeleihin kannattaa tutustua puhuttaessa koulujen eriytymisestä. Alueellinen segregaatio johtaa oppilaiden eriytymiseen, oppimistulosten heikkouteen, koulushoppailuun tai muuttopäätöksiin. Jotta kaupungin sisäisesti alueet olisivat tasa-arvoisia vetovoimatekijöiden suhteen, on syytä miettiä erilaisia työkaluja tämän em. syklin purkamiseksi. Kansainvälinen MAPS –projekti pyrkii löytämään ja tuottamaan näitä työkaluja (https://www.nordforsk.org/en/programmes-and-projects/programmes/education-for-tomorrow-1/mixed-classes-and-pedagogical-solutions-maps).

Loppujen lopuksi voisin todeta, että monesta asiasta tarvittaisiin entistä enemmän tutkimusta kotimaisen opetuksen kentältä. Olisikin hienoa, jos entistä enemmän koulujen ja yliopistojen välinen yhteistyö vakiintuisi. Tämä varmasti tukisi sekä koulun kehittämistä että yliopistojen toimintaa. Tulevaisuudessa toivottavasti voisimme saada luotettavaa, tutkittua ja melko ajantasaista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tähän tarvitaan rohkeita kokeilijoita, ja myös niitä, jotka sujuvasti seilaavat sekä tieteen että käytännön maailmassa. Kuulostaa ihan erikoistumiskoulutuksen saaneilta opettajilta.

Tanja Jurvanen