STEAMia k(O)ulussa

”STEAM-pedagogiikan toteuttaminen on erityisen luontevaa monialaisten oppimiskokonaisuuksien yhteydessä. STEAM-pedagogiikassa korostuvat oppijalähtöisyys ja autenttisten, avointen ongelmien ratkaiseminen. STEAM-toiminnan laaja-alaisuus yllätti toistuvasti myös minut opettajana sekä oppilaani”, kirjoittaa Iiris Kivioja, luokanopettaja ja nykyinen yliopisto-opettaja DigiErko-vieraskynässä STEAM-kokemuksistaan.

”Ope, tämä on ihan paras tunti ikinä!”

”Tämä projekti oli mukavin asia koulussa tänä vuonna!”

Toimiessani luokanopettajana toteutin luokassani lukuvuosittain yhden tai useampia monialaisia, STEAM-painotteisia oppimiskokonaisuuksia, joiden lomassa kuulin usein oppilailtani tämänkaltaisia innostuneita ja ilahduttavia kommentteja. Tapanani oli myös kerätä säännöllisesti oppilailta toiveita ja palautteita opetukseen ja oppimiseen liittyen. Oppilaat toivat niissä yhteyksissä esiin vahvasti STEAM-projektien mielekkyyden. Palautteiden myötä ymmärsin entistä paremmin, miten merkityksellisiä ja innostavia STEAM-projektit olivat oppilaille.

STEAM-pedagogiikka yhdistää luonnontieteellis-matemaattisia ja taideaineita monialaiseksi yhteisöllisen oppimisen taitoja kehittäviksi kokonaisuuksiksi. Käytännön luokkahuonetyöskentelyssä korostuvat teknologiaa, tutkimusta ja yrittäjämäistä toimintaa hyödyntävä ongelmanratkaisu ja projektioppiminen. STEAM-pedagogiikan toteuttaminen on erityisen luontevaa monialaisten oppimiskokonaisuuksien yhteydessä. STEAM-pedagogiikassa korostuvat oppijalähtöisyys ja autenttisten, avointen ongelmien ratkaiseminen. STEAM-toiminnan laaja-alaisuus yllätti toistuvasti myös minut opettajana sekä oppilaani. Kun peilasimme oppimaamme asettamiimme tavoitteisiin, saatoimme usein huomata oppineemme laajemmin ja enemmän kuin etukäteen osasimme arvatakaan – hauskalla ja innostavalla tavalla.

STEAM innostaa ja motivoi myös opettajia. Kuvassa Itä-Suomen yliopiston DigiErkot tutustuvat Makey Makey:n mahdollisuuksiin.

STEAM-projektien aikana oppilaani olivat motivoituneita. He ratkoivat pulmia yhdessä, osaamistaan luontevasti jakaen. Näkyviin tuli usein erilaisten oppijoiden sellaisia vahvuuksia ja taitoja, jotka eivät perinteisten opetusmenetelmien puitteissa niin vahvasti aina päässeet esiin. Luokkatyöskentelyssä STEAM-pedagogiikan toteuttaminen luo erinomaiset puitteet tulevaisuuden kompleksisten ilmiöiden ja ongelmien ratkaisemisessa tarvittavien yhteistyötaitojen harjoittelemiseen ja kehittymiseen. Yhteisöllinen oppiminen ja vuorovaikutustaidot ovat olennainen osa perusasteen opetussuunnitelmaa.

STEAM-pedagogiikka ja sen aloittaminen haastaa opetuksen järjestäjiä ja opettajaa. Samalla se tarjoaa koko oppimisyhteisölle mahdollisuuden oppia luovasti, kokeellisesti ja yhteisöllisesti. STEAMissa on lupa oppia erehdyksenkin kautta. Oulussa STEAM-pedagogiikan kehittämistyöllä on pitkät perinteet. STEAM in Oulu-verkoston ansiokas työ tunnetaan laajasti ja sen tuottama Käsikirja STEAMin maailmaan on laaja-alainen katsaus STEAMiin. Oululaiseen STEAM-osaamiseen, kehittämiseen ja käytännön esimerkkeihin voit tutustua myös STEAM k(O)ulussa -julkaisun kautta. Teos on toteutettu yhteistyössä Oulun alueen STEAM-koulujen, opettajankoulutuksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman OpenDigiTaito-hankkeen kanssa, ja siinä kuullaan niin opettajia, rehtoreita, oppilaita kuin oppimisen tutkijoitakin.

Nämä julkaisut tarjoavat monipuolisesti näkökulmia ja esimerkkejä STEAM-pedagogiikan toteuttamiseen eri kouluasteilla. Ne ovat suunnattu kaikille STEAMista ja STEAM-pedagogiikasta kiinnostuneille. Tutustu niiden kautta oululaiseen STEAM-osaamiseen, inspiroidu pedagogisista käytännön ideoista ja lähde rohkeasti tutkimusmatkalle oppilaidesi kanssa.

Oppimisen iloa matkaan!

Toivottelee nykyisin STEAM-seikkailuja opettajaopiskelijoiden kanssa tekevä

Iiris Kivioja

yliopisto-opettaja

Oulun yliopisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s