Valtakunnallisen DigiErko-verkoston jäsenet pääsivät marrakuussa seuraamaan etänä tänä vuonna Rovaniemellä järjestettyjen vuotuisten Kasvatustieteen päivien Digitaalinen teknologia ja media oppimisessa ja opetuksessa -teemaryhmän seminaarisession mielenkiintoisia esityksiä. Helsingin yliopiston Innokas-verkoston väitöskirjatutkija Markus Packalén osallistui sessioon paikan päällä ja tarjoilee kirjoituksessaan paitsi esitysten parhaita paloja, myös pohdintaa tulevaisuuden yleissivistyksestä.
Helsingin yliopiston Innokas-verkoston tutkimusryhmän väitöskirjatutkija Tea Laine kuvasi opettajien digipedagogisia käytänteitä Kuopiossa kerätystä kolmivuotisesta aineistosta. Opettajien opetuskäytänteet sekä heidän suhtautumisensa digipedagogiikkaan muuttuivat mittausjakson aikana vain vähän. Opettajan asenne selitti voimakkaasti sitä, miten hän käyttää digitaalisia työkaluja opetuksessaan. Kuopiossa on nähty paljon vaivaa opettajien tukemiseksi ja oppilaan luokkatasoisen digiosaamisen määrittelemiseksi, mutta toimintakulttuurin muutos vaatii paljon aikaa. Kehittämisen tulee olla pitkäjänteistä ja innokkaita tekijöitä tarvitaan sekä käytännön luokkatyöhön että kunnan päätöksentekoon.
Keksi k:lla alkavia sanoja, jotka voisivat olla avaintekijöitä opettajan toimijuuden tukemisessa? Minä keksin Itä-Suomen yliopiston tohtoritutkija Satu Piispa-Hakalan esityksen aikana ainakin seuraavat: kaverit, kollegat, kommunikaatio, koulutus, kompetenssit konstit ja konteksti. Satu ei onneksi ollut rajannut tuloksiaan alkukirjaimen mukaan. Hänen viestinsä oli, että opettajan arvot, ammatillinen osaaminen ja oppimista koskevat uskomukset ovat toimijuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Hän kuvasi opettajan kehittäjätoimijuutta oivaltavasti Michelangelo Pistoletton kolmen paratiisin kuviossa, jossa luonto, teknologia ja niiden tasapaino yhdistyvät äärettömyyden symboliin.
Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Piia Näykki ja tohtoriopiskelija Emilia Ahlström kuvasivat vaikuttavan aineistonsa avulla opettajan digipedagogisten käytänteiden yhteyttä oppilaan subjektiivisiin kokemuksiin. He olivat keränneet aineistonsa ”Kokemusperäinen otanta” -menetelmällä, jossa oppilas vastasi useita kertoja koulupäivän aikana mobiilisovelluksen kautta kysymyksiin, joilla kartoitettiin sitä, miten luokassa opiskeltiin ja millaisia tunteita oppilaat kokivat. Tutkijat eivät valitettavasti löytäneet todisteita jatkuvasta toiminnallisesta flow-tilasta, vaan oppilaiden yleisimmin kokema tunne oli tylsistyminen. Toisaalta positiivista oli, että koettu stressi oli varsin vähäistä. Yli puolella oppitunneista ei käytetty digitaalisia laitteita, mutta kun käytettiin, niillä tyypillisesti etsittiin tietoa tai tehtiin kertaustehtäviä. Tekoälyn käyttö oli vielä hyvin poikkeuksellista. Ehkä hämmentävin huomio oli, että tutkijoiden observoimista tunneista 40 %:lla osa oppilaista käytti kännyköitä muuhun kuin oppimistarkoituksiin. Tämä tutkimustulos korostaa sitä, että oppilaiden mobiililaitteiden käyttöä on syytä rajoittaa voimakkaasti koulupäivien aikana.
Keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta, että oppilaitoksissa eri asteilla on viime aikoina tapahtunut suuria, erityisesti teknologian kehityksen siivittämiä muutoksia. Mutta mitä näillä muutoksilla tavoitellaan? Haetaanko kustannusrakenteen tehostamista vai sisältöjen ja rakenteiden mielekästä päivittämistä? Tämän kysymyksen esittivät Yliopettaja Olli Vesterinen ja Professori Kalle Juuti, jotka ovat tutkineet opettajan ja opiskelijan digitaalista hyvinvointia. Ammattikorkeakoulun kurssien digitalisointi on murentanut opiskelun merkityksellisyyttä, mutta mikä tarkalleen ottaen on muuttunut? Tutkijat nostavat ainakin opiskelun jatkuvan läsnäolon digitaalisten alustojen kautta, yksityisyyden suojan haasteet, mielen ja kehon rasittumisen ja opettajien jatkuvan osaamisvajeen. Opiskelijan näkökulmasta on oleellista, että opiskelun tuomat vaatimukset ja vaaditut voimavarat ovat tasapainossa. Epätasapaino on yhteydessä uupumukseen sekä opiskeluinnon ja hyvinvoinnin heikkenemiseen. Esitys korostaa, että digitaalinen hyvinvointi on jatkuvaa tasapainoilua digin hyötyjen ja haittojen välillä. Jos korkeakoulutuksessa ja digitaalisuudessa jokin muutos korostuu liikaa, tasapaino järkkyy ja sitä kautta myös hyvinvointi heikkenee.
Vaikka teemaryhmissä esiteltiin tutkimuksia hyvin erilaisista näkökulmista, pajatsossa on vielä markkoja. Digitaalisen oppimisen alueella on vielä suuria ratkaisemattomia kysymyksiä. Ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutussuhde vaatii valtavasti pohdintaa, opettajien digiosaaminen laahaa edelleen, oppilaiden osaamisvajeen syy-seuraussuhteet ovat yhä suurelta osin mysteeri ja täydellinen oppimispeli on vielä keksimättä. Itse kuulutan entistä voimakkaamman kansallisen digipedagogisen strategisen kehittämisvision perään. Tulevaisuuden yleissivistykseen kuuluu perustiedot esimerkiksi tietojenkäsittelystä, neuroverkoista, ohjelmoinnillisesta ajattelusta ja kyberturvallisuudesta.
– FERA*-junassa matkalla kohti etelää, Markus Packalén, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto.
*The Finnish Educational Research Association
Valtakunnallinen DigiErko-verkosto 