Vieraskynä: Hyvinvoivaa ja motivoivaa lukiokoulutusta rakentamassa

Lukiokoulutus on ollut suurten murrosten ja muutosten kourissa jo viimeiset kymmenen vuotta, ja muutosten tahti tuntuu kiihtyvän vuosi vuodelta. Samalla raportoidaan opettajien lisääntyneestä kiireestä ja uupumuksesta. Muuttuneet tavoitteet lukiolaissa ja opetussuunnitelmassa ovat kieltämättä hienot; opiskelijoiden yksilöllisyyttä, jatkuvaa arviointia ja itsearviointia korostetaan nykyisissä pykälissä täysin uudella tavalla. Mutta sitten tulee se mutta. Miten vastata näihin muuttuneisiin tavoitteisiin toimivilla pedagogisilla tavoilla ja erityisesti siten, että opiskelijat ja opettajat pystyisi voimaan hyvin kaiken kehittämisen keskellä? 

Oman DigiErko-kehittämishankkeeni tavoitteena halusin lähteä etsimään ratkaisua juuri näille lukiokenttää ravisteleville ongelmille. Kehittämishankkeen lopputuloksena syntyi uusi koulutuspalvelu: Motivaatiokaupunki. Motivaatiokaupunki on erityisesti lukio-opettajille rakennettu koulutuspalvelu, joka auttaa opettajia käytännönläheisellä tavalla vastaamaan opiskelijoiden opettamisen ja arvioimisen yksilöllistämisen haasteisiin tukemalla samalla opiskelijoiden hyvinvointia lukio-opinnoissa. Motivaatiokaupunki perustuu Steven Reissin motivaatioteoriaan, jonka kiinnostuksen kohteena on se, mikä ihmistä motivoi. Reissin motivaatioteoria ei siis jaottele ihmisiä ja esimerkiksi opiskelijoita motivoituneisiin ja ei-motivoituneisiin. Kaikkia motivoi joku tapa tehdä, työskennellä ja tavoitella omia unelmiaan. Toiset haluavat työskennellä ja voivat hyvin työskennellessään itsenäisesti, toiset työskennellessään yhdessä. Toisille opettajan kädestä pitäen opastaminen turhauttaa, toisille se on ehto opinnoissa etenemiseen ja menestymiseen. Mutta miten näitä (ja monia muita) ääripäitä voidaan tukea, ehkäpä vielä samanaikaisesti? Teoriaan perehtymisen kautta olen päässyt laajentamaan näkemystäni siitä, mikä erilaisia opiskelijoita motivoi ja oma näkökulmani on ollut jatkojalostaa tätä tietoa pedagogiseen käyttöön. Miten tukea kouluissa opetuksen ja arvioinnin kautta erilaisia ja eri tavoin opiskelemaan motivoituvia oppijoita ja mahdollistaa samalla opiskelijoille hyvinvoivaa lukio-opiskelua? Motivaatiokaupunki-palvelun tavoitteena on vastata juuri tähän kysymykseen. 

Tervetuloa Motivaatiokaupunkiin!

Motivaatiokaupunki-palvelu alkaa yhteisellä livealoitusluennolla, mutta tämän jälkeen työskentely ja kehittämistyö tapahtuu opettajan omalla tahdilla ja omien tavoitteiden mukaisesti Motivaatiokaupungin digitaalisten videokoulutusmateriaalien avulla. Motivaatiokaupungista löytyy erilaisten teemojen mukaisia luentoja sekä arviointimetodien ohjeistuksia lähes 20. Jokaisesta niistä löytyy erilaisia oppijoita huomioivia näkökulmia sekä askel askeleelta ohjeistettuja toimintatapoja arvioinnin monipuolistamiseen. Siten kysymykseen “miten” saadaan palvelusta todella monipuolisia ja perusteellisia vastauksia. Ajasta ja paikasta irrotettu Motivaatiokaupungista saatava kehittämisen tuki huomioi myös opettajien hyvinvoinnin. Joskus koulujen kiireiden keskellä opettajien yksilöllisyys opetuksen kehittämisessä unohdetaan. Meitä opettajia kehotetaan rakentamaan yksilöllisiä oppimispolkuja opiskelijoille, mutta me itse istumme opetettavasta aineesta, ajankohdasta ja mielentilasta riippumatta koko opettajakuntana samoilla luennoilla. Motivaatiokaupungissa opettajien yksilöllisyyttä kunnioitetaan omatahtisuuden ja omaan kehittämistyöhön vaikuttamisen mahdollistamisella. Toisaalta opettajien hyvinvointia edistetään kehittämisen haasteiden keskellä myös esimerkiksi tarjoamalla opintojen arviointitapoihin monipuolisia, mutta myös ajankäytöllisesti tehokkaita vaihtoehtoja. Kehittämistyön jälkeen opettajien arviointityö voi siis myös vähentyä ajallisesti, vaikka opiskelijan yksilöllisyyden huomioiminen arviointimetodeissa lisääntyykin. Tämä muutos on mielestäni erittäin tervetullut ja jopa välttämätön opettajien jaksamisen tukemisessa.  

Motivaatiokaupunki on rakennettu DigiErko4-opintojeni aikana Educated by Riikka-yritykseni uudeksi tuotteeksi ja palveluksi. Palvelu on hankittavissa kouluille sekä myös verkkokurssina yksittäisille opettajille. Motivaatiokaupunki starttaa ensimmäisten koulujen kanssa elokuussa 2022. Kaiken DigiErko-opintojen aikana tehdyn työn jälkeen odotan jo malttamattomana sitä, että pääsisin jo aloittamaan Motivaatiokaupungin ensimmäisen aloitusluennon. Onneksi pitkään ei enää tarvitse odottaa!  

Riikka Salminen 

Kirjoittaja työskentelee maantieteen ja biologian lehtorina Kuopion klassillisessa lukiossa, kouluttajana yrityksessä Educated by Riikka sekä viimeistelee tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutusta. Erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on kouluttaa opettajia, joilla on vahvaa asiantuntijuutta digitaalisen oppimisen ja opettamisen alalta. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s