Valtakunnallinen DigiErko-verkosto esittäytyi tiistaina 27.2. Turun yliopistolla järjestetyssä opettajankoulutusfoorumin alueellisessa seminaarissa. Opettajankoulutusfoorumi on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama foorumi, jonka tavoitteena on uudistaa opettajien perus-, perehdyttämis- ja täydennyskoulutusta. Opettajankoulutusfoorumi on esimerkiksi laatinut Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman, jossa linjataan, miten suomalainen opettajankoulutus saadaan säilymään vahvana ja arvostettuna. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat opettajankoulutuksen kehittämishankkeet, meidän hankkeemme mukaan lukien, ovat mukana opettajankoulutusfoorumin toiminnassa. Turun alueelliseen opettajankoulutusfoorumin seminaariin oli kutsuttu myös alueella toimivia opetuksen ja kasvatuksen ammattilaisia, kuten rehtoreita, opettajia, sivistystoimea ja päiväkotien edustajia.

Seminaaripäivä alkoi opettajankoulutusfoorumin puheenjohtajan, professori Jari Lavosen, esityksellä, jossa hän kertoi opettajakoulutusfoorumin toiminnasta, vertaili suomalaisen koulun haasteista kansainvälisen tason haasteisiin ja pohti opettajien asiantuntijuutta ja sen kehittämistä. Lavosen avauksen jälkeen Turun yliopiston varadekaani Jukka Husu ja tiedekuntapäällikkö Anu Warinowski esittelivät opettajankoulutuksen kehitysnäkymiä Turun yliopiston näkökulmasta. Turussa erityistä on, että yliopistolla toteutetaan luokan-, aineen- ja erityisopettajien peruskoulutuksen lisäksi myös paljon erilaisia opettajien täydennyskoulutuksia ja erikoistumiskoulutuksia sekä viedään suomalaista opettajankoulutusta maailmalle.

Seminaaripäivä jatkui hanketorilla, jossa Turun yliopiston koordinoimat ja partnerihankkeet esittäytyivät. Valtakunnallinen DigiErko-verkosto jakoi toripisteensä Opendigi-hankkeen kanssa. Opendigi-hanke on meille luonnollinen yhteistyökumppani, sillä molemmat hankkeet pyörivät opetuksen ja oppimisen digitalisaation ympärillä ja hankkeissa muodostuvilla verkostoilla on etua toisistaan. Toripisteellämme kävi koko kahden tunnin ajan mukava kuhina, ja vierailijoiden joukosta löytyikin mahdollisia yhteistyötahoja ja tulevia digierko-koulutettavia.

Hanketorin jälkeen oli vuorossa paneeli- ja yleisökeskustelu opettajankoulutuksen kehittämishankkeista. Panelisteina oli opetusneuvos Armi Mikkola opetus- ja kulttuuriministeriöstä, puheenjohtaja Johanna Laurila Turun luokanopettajaopiskelijoiden Opex ry:stä sekä rehtorit Johanna Levola-Lyytinen Luostarivuoren lukiosta ja Marjut Kleemola Turun normaalikoulun lukiosta. Keskustelun aikana mietittiin muun muassa, miten hanketorilla esillä olleissa hankkeet tukevat opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen jatkumoa ja miten hankkeiden tuloksia jaetaan. Lisäksi keskustelua käytiin siitä, millaisia hakijoita opettajankoulutukseen valitaan ja millaiseen opettajan rooliin opettajankoulutuslaitoksessa ja täydennyskoulutuksia opettajia kasvatetaan.
Kaiken kaikkiaan seminaaripäivä oli erittäin onnistunut ja antoisa, kiitos järjestäjille! Seuraavan kerran Valtakunnallisen DigiErko-verkoston porukkaa löytää Jyväskylän alueellisesta opettajankoulutusfoorumin seminaarista 5.4.!
Koko Turun opettajankoulutusfoorumin seminaarin taltioinnin hanketoria lukuun ottamatta löytää täältä:
http://minedu.fi/tapahtumat/2018-02-27/opettajankoulutusfoorumin-alueellinen-seminaari-turku
Lisätietoa opettajankoulutusfoorumista ja opettajankoulutuksen kehittämishankkeista:
http://minedu.fi/opettajankoulutusfoorumi
http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/korkeakoulujen-opettajankoulutuksen-kehittamishankkeet