Valtakunnallisen DigiErko-verkoston jäsenet pääsivät marrakuussa seuraamaan etänä tänä vuonna Rovaniemellä järjestettyjen vuotuisten Kasvatustieteen päivien Digitaalinen teknologia ja media oppimisessa ja opetuksessa -teemaryhmän seminaarisession mielenkiintoisia esityksiä. Helsingin yliopiston Innokas-verkoston väitöskirjatutkija Markus Packalén osallistui sessioon paikan päällä ja tarjoilee kirjoituksessaan paitsi esitysten parhaita paloja, myös pohdintaa tulevaisuuden yleissivistyksestä.
Helsingin yliopiston Innokas-verkoston tutkimusryhmän väitöskirjatutkija Tea Laine kuvasi opettajien digipedagogisia käytänteitä Kuopiossa kerätystä kolmivuotisesta aineistosta. Opettajien opetuskäytänteet sekä heidän suhtautumisensa digipedagogiikkaan muuttuivat mittausjakson aikana vain vähän. Opettajan asenne selitti voimakkaasti sitä, miten hän käyttää digitaalisia työkaluja opetuksessaan. Kuopiossa on nähty paljon vaivaa opettajien tukemiseksi ja oppilaan luokkatasoisen digiosaamisen määrittelemiseksi, mutta toimintakulttuurin muutos vaatii paljon aikaa. Kehittämisen tulee olla pitkäjänteistä ja innokkaita tekijöitä tarvitaan sekä käytännön luokkatyöhön että kunnan päätöksentekoon.
Väitöskirjatutkija Tea Laine esityksellään Kunnan strategisen kehittämistyön vaikutus opettajien digipedagogiseen osaamiseen
Keksi k:lla alkavia sanoja, jotka voisivat olla avaintekijöitä opettajan toimijuuden tukemisessa? Minä keksin Itä-Suomen yliopiston tohtoritutkija Satu Piispa-Hakalan esityksen aikana ainakin seuraavat: kaverit, kollegat, kommunikaatio, koulutus, kompetenssit konstit ja konteksti. Satu ei onneksi ollut rajannut tuloksiaan alkukirjaimen mukaan. Hänen viestinsä oli, että opettajan arvot, ammatillinen osaaminen ja oppimista koskevat uskomukset ovat toimijuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Hän kuvasi opettajan kehittäjätoimijuutta oivaltavasti Michelangelo Pistoletton kolmen paratiisin kuviossa, jossa luonto, teknologia ja niiden tasapaino yhdistyvät äärettömyyden symboliin.
Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Piia Näykki ja tohtoriopiskelija Emilia Ahlström kuvasivat vaikuttavan aineistonsa avulla opettajan digipedagogisten käytänteiden yhteyttä oppilaan subjektiivisiin kokemuksiin. He olivat keränneet aineistonsa ”Kokemusperäinen otanta” -menetelmällä, jossa oppilas vastasi useita kertoja koulupäivän aikana mobiilisovelluksen kautta kysymyksiin, joilla kartoitettiin sitä, miten luokassa opiskeltiin ja millaisia tunteita oppilaat kokivat. Tutkijat eivät valitettavasti löytäneet todisteita jatkuvasta toiminnallisesta flow-tilasta, vaan oppilaiden yleisimmin kokema tunne oli tylsistyminen. Toisaalta positiivista oli, että koettu stressi oli varsin vähäistä. Yli puolella oppitunneista ei käytetty digitaalisia laitteita, mutta kun käytettiin, niillä tyypillisesti etsittiin tietoa tai tehtiin kertaustehtäviä. Tekoälyn käyttö oli vielä hyvin poikkeuksellista. Ehkä hämmentävin huomio oli, että tutkijoiden observoimista tunneista 40 %:lla osa oppilaista käytti kännyköitä muuhun kuin oppimistarkoituksiin. Tämä tutkimustulos korostaa sitä, että oppilaiden mobiililaitteiden käyttöä on syytä rajoittaa voimakkaasti koulupäivien aikana.
Keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta, että oppilaitoksissa eri asteilla on viime aikoina tapahtunut suuria, erityisesti teknologian kehityksen siivittämiä muutoksia. Mutta mitä näillä muutoksilla tavoitellaan? Haetaanko kustannusrakenteen tehostamista vai sisältöjen ja rakenteiden mielekästä päivittämistä? Tämän kysymyksen esittivät Yliopettaja Olli Vesterinen ja Professori Kalle Juuti, jotka ovat tutkineet opettajan ja opiskelijan digitaalista hyvinvointia. Ammattikorkeakoulun kurssien digitalisointi on murentanut opiskelun merkityksellisyyttä, mutta mikä tarkalleen ottaen on muuttunut? Tutkijat nostavat ainakin opiskelun jatkuvan läsnäolon digitaalisten alustojen kautta, yksityisyyden suojan haasteet, mielen ja kehon rasittumisen ja opettajien jatkuvan osaamisvajeen. Opiskelijan näkökulmasta on oleellista, että opiskelun tuomat vaatimukset ja vaaditut voimavarat ovat tasapainossa. Epätasapaino on yhteydessä uupumukseen sekä opiskeluinnon ja hyvinvoinnin heikkenemiseen. Esitys korostaa, että digitaalinen hyvinvointi on jatkuvaa tasapainoilua digin hyötyjen ja haittojen välillä. Jos korkeakoulutuksessa ja digitaalisuudessa jokin muutos korostuu liikaa, tasapaino järkkyy ja sitä kautta myös hyvinvointi heikkenee.
Vuorossa yliopettaja Olli Vesterisen ja professori Kalle Juutin opettajan ja opiskelija digihyvinvointia koskeva esitys
Vaikka teemaryhmissä esiteltiin tutkimuksia hyvin erilaisista näkökulmista, pajatsossa on vielä markkoja. Digitaalisen oppimisen alueella on vielä suuria ratkaisemattomia kysymyksiä. Ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutussuhde vaatii valtavasti pohdintaa, opettajien digiosaaminen laahaa edelleen, oppilaiden osaamisvajeen syy-seuraussuhteet ovat yhä suurelta osin mysteeri ja täydellinen oppimispeli on vielä keksimättä. Itse kuulutan entistä voimakkaamman kansallisen digipedagogisen strategisen kehittämisvision perään. Tulevaisuuden yleissivistykseen kuuluu perustiedot esimerkiksi tietojenkäsittelystä, neuroverkoista, ohjelmoinnillisesta ajattelusta ja kyberturvallisuudesta.
– FERA*-junassa matkalla kohti etelää, Markus Packalén, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto.
Toukokuun alussa järjestetty Valtakunnallisen DigiErko-verkoston etämessutapahtuma kokosi jälleen yhteen digipedagogiikan kehittäjiä eri puolilta Suomea. Etäyhteyksin toteutettu tapahtuma sisälsi paneelikeskustelun, opiskelijoiden kehittämishankkeiden esittelyä sekä yhteistä pohdintaa digipedagogiikan ajankohtaisista teemoista. Projektitutkija Iiris Kangasniemi Itä-Suomen yliopiston DigiErko-tiimistä raportoi tunnelmia ja keskeisiä nostoja kevään tapahtumasta.
Kuva: Iiris Kangasniemi
Kevään tullen DigiErkot kokoontuvat jälleen yhteen – tällä kertaa jo neljättä kertaa järjestettyjen DigiErkot kehittäjätoimijoina -etämessujen merkeissä. Valtakunnallinen verkosto tuo DigiErko-opiskelijoita ja -alumneja yhteen linjoille eri puolilta Suomea. Etämessuille kokoontuu opettajia ja kouluttajia monenlaisista oppilaitoksista ja koulutusasteilta. Messujen tavoitteena on paitsi jakaa ajankohtaista osaamista ja kehittämistyötä, myös tutustua toisiin digipedagogiikan kehittäjiin, vaihtaa kokemuksia ja löytää uusia yhteyksiä.
Tällä kertaa messujen järjestelyistä vastasi Helsingin yliopisto, ja osallistujia oli mukana noin viisikymmentä. Tapahtuma on joka kerta hieno osoitus siitä, miten tiivistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta voidaan rakentaa etäyhteyksillä.
Alkuun kuulimme positiivisia digikuulumisia osallistujilta ympäri Suomea. Vaikka maailma ympärillä on monin tavoin haastava, kehittämisen into näkyy arjen oivalluksissa. Vaikeista ajoista huolimatta paljon positiivista tapahtuu ympäri maata.
Messujen alkupuoliskon keskiössä oli yleisöä osallistava paneelikeskustelu, jossa ääneen pääsivät DigiErko-alumnit Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoista: Merja Pehkonen, Hamid Guedra, Minna Markkanen, Teija Paavilainen ja Outi Hakola. Alumnit toivat keskusteluun monipuolisesti osaamista eri koulutus- ja opetuskonteksteista. Panelisteille esitettyjen yhteisten kysymysten jälkeen kuuntelijat kokoontuivat lyhyesti pienryhmiin purkamaan alustusten pohjalta heränneitä ajatuksia. Jokaisessa pienryhmässä muotoiltiin yksi kohdennettu kysymys jollekin panelisteista.
Pienryhmistä nousseet kysymykset tiivistivät paneelikeskustelun herättämiä ajatuksia. Kysymyksissä pohdittiin esimerkiksi tekoälyn käyttöönottoa arjessa, tekoälyn vaikutusta arviointiin ja kriittisen ajattelun tukemista digitaalisissa ympäristöissä. Lisäksi keskusteluissa toivottiin enemmän näkyvyyttä tekoälyn positiivisille mahdollisuuksille, ei vain sen riskeille. Esille nousi myös huoli digipedagogiikan ja sen kehittämistyön jatkuvuudesta, kun resurssit ja rahoitus ovat niin kiven alla.
Messujen keskeinen osa rakentui viiden teemaryhmän ympärille, joiden aikana DigiErko-opiskelijat esittelivät omia kehittämishankkeitaan. Kehittämishanke on koulutukseen sisältyvä tehtävä, jota työstetään koko opintojen ajan. Opiskelijat saavat vapaasti valita kehittämishankkeen teeman ja se linkitetään jollain tavalla omaan opetukseen tai työyhteisöön. Teemaryhmät oli koottu hankkeiden aiheiden mukaan, ja ne tarjosivat katsauksen tämän hetken digipedagogiikan kehityssuuntiin eri koulutusasteilta ja konteksteista. Ryhmissä esitellyt hankkeet liikkuivat laajalla skaalalla, aina ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun ratkaisuista tekoälyn ja immersiivisten teknologioiden hyödyntämiseen, digistrategiatyöhön sekä pedagogisten ratkaisujen kehittämiseen eri koulutusasteilla.
Jokaisessa teemaryhmässä toimi DigiErko-ohjaaja vastaamassa ryhmän sujuvasta etenemisestä sekä vastuualumni, joka fasilitoi palautekeskustelua ja sparrailua esitysten jälkeen – tänä vuonna vastuualumneina toimivat samat asiantuntijat, jotka osallistuivat myös paneelikeskusteluun. Yleisöllä oli mahdollisuus valita mitä ryhmää he halusivat seurata. Perinteisesti keskustelut kävivät vilkkaina – niin vilkkaina, että aika tuntui jälleen kerran loppuvan kesken. Teemaryhmien jälkeen kokoonnuimme vielä yhteiseen tilaan, jossa ohjaajat tiivistivät ryhmien keskusteluista ja esityksistä esiin nousseet keskeiset havainnot.
Ryhmät olivat tänäkin vuonna todella moninaisia: kehittämishankkeita esiteltiin varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin ja puolustusvoimista kielitukeen. Eri konteksteista huolimatta ryhmissä syntyi yhteyksiä ja uusia kontakteja, ja keskusteluista välittyi vahva yhteinen tahto rakentaa entistä parempaa digipedagogiikkaa.
Erään ryhmän keskusteluissa nousi esiin tarve pysähtyä tarkastelemaan kehittämistyötä laajemmin: mitä on jo tehty, mitä parhaillaan syntyy ja miten tämä kaikki saadaan näkyväksi niin, että tehty valtava työ tulee jakoon ja käyttöön. Samoin pohdittiin myös kehittämistyön realismia – mitä ehtii ja pystyy tekemään, ja miten muita voitaisiin osallistaa niin, että tehty työ juurtuu aidosti arkeen. Ryhmien keskusteluissa nousi esiin myös se, kuinka pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys. Yksikin uusi kontakti, jaettu kokemus tai kollegan rohkaisu voi olla iso askel eteenpäin.
Yksi osallistujien käyttämä kielikuva jäi erityisesti mieleen: ryhmän tuki ja yhteistyö toimivat pitkospuina digisuossa. Yhdessä oivalletaan enemmän, ja vertaistuki auttaa kulkemaan eteenpäin silloinkin, kun kehittämistyö tuntuu mutkikkaalta.
Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä ei koske vain kouluja ja oppilaitoksia, vaan digipedagogiikkaa tarvitaan työssäoppimisen tukena enemmän ja enemmän. Vieraskynä-tekstin kirjoittaja Ville Tahvanainen työskentelee osaamisen kehittämisen suunnittelijana hyvinvointialueella, ja hän kirjoitti verkostolle sote-alan digipedagogiikasta. ”Sote-alan digipedagogiikka ei ole vain teknologian käyttöä – se on strateginen väline osaamisen kehittämiseen, turvallisuuden varmistamiseen ja terveysalan kasvun tukemiseen”, kirjoittaa Ville ja siihen on vaikea väittää vastaan.
”Ihan oman ajattelun kehittymisen kannalta kannattaa käydä kansainvälisissä tutkimuskonferensseissa”, sanoo väitöskirjatutkija Satu Piispa-Hakala Itä-Suomen yliopistosta. Hän kirjoittaa DigiErko-blogissa NERA-konferenssista ja tutkimuksestaan, jonka aineistosta osa on kerätty Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutukseen osallistuneilta luokan- ja aineenopettajilta, ja jonka alustavia tuloksia hän esitteli NERA:n ICT & Education Network:ssa.
Hello world! DigiErko goes international with this guest writer blog entry! Xiaoshan Huang from the University of Turku has kindly summarised the key findings and insights of a research article on AI-driven automated assessment. Thank you, Xiaoshan! The floor is yours.
Kuvitellaan oppitunti, jossa opiskelijat voivat astua Edgar Allan Poen novellin maailmaan tai ratkoa kemian pakopeliä virtuaalisessa ympäristössä. Tämä oli ajatuksena, kun Turun yliopiston DigiErko-alumnit, englannin ja espanjan lehtori Eveliina Partanen sekä matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori Sari Vallineva Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta lähtivät DigiErko-koulutuksen kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena oli pilotoida Wonda VR -alustaa Oulun lukio-opetuksessa. Hankkeen painopiste oli nimenomaan lukion opettajissa ja käytännön pedagogisissa ratkaisuissa.
Ensimmäiset askeleet
Alusta asti olimme innoissamme siitä, mitä VR-teknologia voisi tarjota opiskelijoille. Lähdimme siitä ajatuksesta, että VR-teknologia ei ole vain viihdyttävä lisä oppitunneille vaan se olisi osa aidosti uudenlaista tapaa oppia ja kokea asioita. Halusimme tuoda Wonda VR:n osaksi Oulun lukioita ja kokeilla sen mahdollisuuksia erityisesti englannin ja kemian opetuksessa sekä kansainvälisessä yhteistyössä. Myös oppiaineiden välinen yhteistyö, pelillisyyden lisääminen opetukseen ja laaja-alaisen osaamisen osa-alueet olivat suunnittelun lähtökohtina.
Haasteita oli kuitenkin odotettavissa ja kävi selväksi, että pelkkä innostus ei riitä, sillä hankintaprosessi oli monivaiheinen, hidas ja paikoin turhauttava. Lista asioista, jotka piti ottaa huomioon, kasvoi koko ajan: tarpeen perustelu, ICT-palvelut, rahoituksen löytäminen, GDPR-säädökset ja viestit eri tahoille…
Oppimisen paikat
Lopulta kävi niin, että emme saaneet Wondaa VR:ää käyttöön. Hankinta pysähtyi lisenssien kankeuteen ja kalleuteen. Matka oli kuitenkin opettavainen ja avasi uusia mahdollisuuksia digitaalisten työkalujen hyödyntämiseen opetuksessa ja lisäsi vuorovaikutusta kaupungin ICT- palveluiden ja kaupungin lukiokoordinaattorin kanssa. Tämä on tärkeää muiden uusien digipedagogisten ratkaisujen etsimiselle ja toi esiin sen, miten tärkeää on rakentaa yhteisiä toimintamalleja uusien teknologioiden käyttöönottoon ja siirtää tietoa meille opettajille ruohonjuuritasolle. Nyt tiedämme paremmin, miten uudet sovellukset voivat päästä opettajien työkalupakkiin, mistä olemassa olevat sovellukset löytyvät ja miten opettajien ideat voivat edetä käytäntöön.
Katse eteenpäin
Vaikka VR-maailmaan sukeltaminen jäi Wonda VR:n osalta vielä haaveeksi, kehittämishanke oli tärkeä askel kohti uudenlaista, tulevaisuuden opetusta. Jatkossa voimme hyödyntää hankkeen aikana syntyneitä kontakteja ja tietoa uusien digityökalujen hankkimiseen ja käyttöönottoon. Toiveenamme on, että oppiminen ja opetus Oulun lukioissa kehittyy yhä monipuolisemmaksi ja että teknologia toimii aidosti opetusta tukevana välineenä ja myös lukioiden opettajat tulevat kuulluksi uusia sovelluksia hankittaessa.
Kaiken kaikkiaan matka oli mielenkiintoinen, vaikka määränpää ei ollutkaan se, mitä alun perin tavoittelimme. Joskus on tärkeää myös avata uusia ovia, löytää uusia polkuja ja jatkaa kehittämistä.
Uudet teknologiat haastavat koulutuksenjärjestäjiä
”Uusien teknologioiden käyttöönotto vaatii paljon työtunteja, taustaselvityksiä ja vahvaa pedagogista perustelua hankintaorganisaatiolle”, toteaa Eveliinan ja Sarin kehittämishankkeessa työelämäohjaajana toiminut Aleksi Lahti.
Aleksi on aiemmin toiminut hankkeiden johtotehtävissä sekä Erkon vastuuopettajana, joten hänellä on kokemusta vastaavista hankintaprosesseista ja teknologioiden käyttöönotosta. ”Yleisesti kuntien IT-palveluprosessit vaativat paljon työtä, kun organisaatioon hankitaan uusi ohjelmisto. Tässä hankkeessa näitä haasteita pyrittiin ratkaisemaan matkan varrella, mutta aika loppui hieman kesken. Lisäksi koulutuksen hankerahoituksen supistuessa tulevaisuudessa kunnat ovat selvästi varovaisempia ottamaan käyttöön uusia ohjelmistoja”, Lahti toteaa.
Vaikka tässä kehittämishankkeessa lopullinen työkalu jäi saamatta käyttöön, ei hankkeen työ Aleksin mielestä valunut hukkaan. ”Tässä työssä kehitettiin pedagogisia malleja, joita voidaan hyödyntää jatkossa myös muilla alustoilla. Pedagogisessa uudistuksessa keskiössä tulee aina olla itse tekeminen, joten tämän työn oppeja päästään varmasti soveltamaan tavalla tai toisella tulevaisuudessa”, Aleksi päättää pohdintansa.
Tammikuun blogikirjoituksen myötä jätämme jäähyväiset Turun yliopiston DigiErko-koulutukselle, mutta iloitsemme siitä suuresta alumnien joukosta, joka lähes vuosikymmenen aikana on Turun koulutuksesta valmistunut. FM, projektikoordinaattori Anna Huusko Turun yliopiston kone-ja materiaalitekniikan laitokselta sekä Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani ja opettajankoulutuslaitoksen professori Marjaana Veermans välittävät kirjoituksessaan sekä alumnien että kouluttajien tunnelmia vuosien varrelta. Teknologiakehitys on ajoittain aaltoilevaa, mutta DigiErko-koulutuksen avulla on yhdessä navigoitu rohkeasti kohti tulevaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Turun yliopiston järjestämä DigiErko-koulutus tuli päätökseensä vuoden 2024 lopussa. Turun yliopisto aloitti vuonna 2016 Suomen ensimmäisen opettajille suunnatun erikoistumiskoulutuksen professori Marjaana Veermansin johdolla Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Koulutus tarjosi ensimmäistä kertaa laajemman ja syvällisemmän opintokokonaisuuden digipedagogiikasta kiinnostuneille eri kouluasteiden opettajille. Useat opettajat olivat tässä vaiheessa osallistuneet useisiin lyhyisiin ohjelmisto- tai laitekoulutuksiin ja kokivat tarpeelliseksi saada tutkimusperustaista ja laajempaa koulutusta aiheesta. Kaikkiaan koulutuksia järjestettiin vuosina 2016-2024 seitsemän, ja näihin osallistui yhteensä 111 opiskelijaa.
60 opintopisteen koulutuksen keskiössä oli 20 op:n laajuinen kehittämishanke, jonka osallistujat linkittivät omaan työhönsä, joko omaan opetukseensa tai laajemmin koko koulun tai kunnan digipedagogiseen kehittämistyöhän. Kehittämishankkeiden teemat ovat vuosien varrella eläneet teknologiakehityksen mukana. Ensimmäisen koulutuksen aikana kehittämishankkeissa painottuivat ilmiöpohjainen oppiminen ja TVT-taitojen opetukseen integrointi. Seuraavien kahden DigiErkon keskiössä olivat käänteinen oppiminen ja arvioinnin murros sekä sähköiset oppimisympäristöt. Neljännen DigiErkon kehittämishankkeiden painopisteinä olivat pelillisyys, saavutettavuus, ja reaaliaikainen arviointi. Pandemia-aikaan korostuivat entisestään tunnetaidot, verkkopedagogiikka ja oppimisympäristöjen muutos. Sulkuaika toi myös esiin opettajien digipedagogisen koulutuksen tarpeen. Viimeisimmät DigiErko-koulutukset keskittyivät innovatiivisten teknologioiden ja tulevaisuuden taitojen ympärille. Näistä esimerkkeinä virtuaalitodellisuus, digitaaliset arviointityökalut ja tekoäly.
DigiErko-koulutus on perinteisesti päätetty risteilyyn, jonka aikana valmistuvat digierkolaiset esittelevät kehittämishankkeitaan ja verkostoituvat asiantuntijoiden ja alumnien kanssa. Viimeinen DigiErko-risteily Turusta järjestettiin 27.-28.11.2024. Mukana oli tälläkin kertaa niin juuri valmistuneita kuin vanhojakin digierkolaisia. Matematiikan, kemian ja fysiikan lehtori, Sari Vallineva, Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta oli yksi viimeiseltä vuosikurssilta valmistuneista. ”Olen aina ollut kiinnostunut teknologista ja digitalisaatiosta osana pedagogisia ratkaisuja. Halusin saada koulutuksesta uusia näkemyksiä ja konkreettisia työkaluja omaan työhöni ja matemaattisten aineiden opetukseen. Lisäksi koen, että digitalisaatiossa on hyvä pysyä ajan tasalla ja jopa eturintamassa,” kertoo Vallineva.
Sari Vallineva ja Eveliina Partanen
Samaisessa lukiossa englannin ja espanjan opettajana työskentelevä toinen juuri valmistunut digierkolainen Eveliina Partanen jatkaa, että hänelle koulutukseen osallistuminen oli sattuman kauppaa. ”Kollegani Sari Vallineva ehdotti koulutusta. Se kiinnosti, koska tunsin tarvetta uudistaa pedagogisia menetelmiä ja myös laajentaa osaamistani tulevaisuutta varten.” Partasta oli kiinnostanut jo aiemmin opetusteknologia kielten opetuksessa, mutta aika tuolloin ei ollut otollinen.
Sekä Vallineva että Partanen kokevat, että koulutus on tuonut heille enemmän rohkeutta käyttää erilaisia digitaalisia alustoja ja sovelluksia opetuksessa. Vallineva on pystynyt monipuolistamaan opetustaan pelillistämisellä ja saanut uusia oppimisalustoja eriyttämiseen. ”Koulutuksen tiedetaustaisuus on myös tuonut varmuutta siihen, että teen tunneilla tutkitusti hyödyllisiä asioita aiemman mutu-tuntuman sijaan. Uskon, että myös jatkossa haen aktiivisemmin tutkimustuloksia aihepiiristä,” hän toteaa. Partanen kokee, että opintojen myötä ammatti-identiteetti on muuttunut ja laajentunut.
Myös lehtori, Esa Toukoniitty, Metropolia-ammattikorkeakoulusta jakaa samat ajatukset tuoreiden alumnien kanssa. Vuonna 2017 koulutuksen aloittanut Toukoniitty kokee, että tekemisen ja kokeilujen kautta hänelle on tullut selkeämpi ja syvällisempi kuva siitä, mitä mahdollisuuksia uudet digityökalut ja -alustat voivat tuoda opetukseen. ”Toisaalta opin myös välttämään tapoja, jotka osoittautuivat liian kuormittaviksi tai eivät edistäneen oppimisen tavoitteita,” Toukoniitty toteaa. Yhtenä konkreettisena pedagogisena esimerkkinä hän mainitsee käänteisoppimisen (engl. Flipped learning). ”Olen soveltanut tätä lähestymistapaa useimmilla omilla toteutuksilla, koska se mielestäni sopi hyvin tekniikan perusopetukseen,” Toukoniitty jatkaa.
Esa Toukoniitty
Kun Toukoniitty aloitti koulutuksessa, korkeakoulunopetukseen kohdistui paljon paineita. ”Heikenneen perusrahoituksen myötä digitalisaatioon asetettiin suuria odotuksia mm. edesauttamaan ja ylläpitämään korkeatasoista opetusta ja tehostaa työtä. Muutospaine tuli siitä, että aiemmin käytetty luentojen ja runsaan kontaktiopetuksen (labrat/laskuharjoitukset) toteuttaminen ei ollut enää mahdollista resurssien vähentyessä. Tilalle oli tarvetta kehittää uusia toimintatapoja, jotka osaltaan edesauttavat korkeatasoisen opetuksen laadun ja sisällön ylläpitoa muuttuvassa tilanteessa,” Toukoniitty muistelee.
Myös toiselle DigiErko-konkarille Mariel Eerola-Leinolle koulutus osui juuri oikeaan saumaan.”Työskentelin tuolloin luokanopettajana Raumalla, kun koulutus alkoi alkuvuodesta 2019. Olin juuri siirtymässä Pohjoiskehän kouluun, jossa oppilailla oli henkilökohtaiset Chromebookit ja luokkahuoneet oli varustettu Clevertouch-älytauluilla. Siinä samalla DigiErkon myötä syntyi idea omasta hankkeesta, joka tukisi koko kouluyhteisöä, ja näin aloitin Clevertouch-älytaulun ohjesivuston rakentamisen,” Eerola-Leino kertoo. Yksi DigiErkon merkittävistä tuloksista onkin useat hankkeet, jotka ovat tuoneet lisäarvoa niin koulutettaville kuin myös itse koulutukseen.
Mariel Eerola-Leino
DigiErkosta työkaluja koko työyhteisölle Nygrenin et al. artikkelissaan (2020) mainitaan, että aikuisten teknologiataitojen opiskelemisen syinä on yleensä henkilökohtainen hyöty ja käytettävyys. DigiErko-koulutuksiin osallistujat ovat kokeneet henkilökohtaisten syiden lisäksi, että se on mahdollistanut laajemman hyödyn, joka ulottuu oman luokkahuoneen ja jopa koulun ulkopuolelle. ”Nyt pystyn näkemään laajemmin lukiokoulutuksessa tehtyjä ratkaisuja kaupungin tasolla,” Partanen toteaa. Eerola-Leino kertoo pystyneensä hyödyntämään DigiErko-opintoista saamaansa asiantuntijuuttaan niin opettajaopiskelijoiden ohjaamisessa kuin työyhteisössäänkin. ”Koulutus ei kehittänyt ainoastaan omaa osaamista, vaan on myös mahdollistanut osaamiseni jakamisen laajemmin. Toimin oman kouluni ja koko kaupungin opetushenkilöstön tukena digitalisaation hyödyntämisessä, ” Eerola-Leino toteaa.
Koulutus suunnannäyttäjänä urapoluilla ja työtehtävissä Opinnot ovat avanneet uusia työmahdollisuuksia osallistujilleen. Eerola-Leino uskoo, että ilman Digierkoa ei olisi saanut paikkaa Pohjoiskehän koulussa. Digipedagoginen ura on jatkunut noista tehtävistä myös eteenpäin. ”Koronakevään 2020 jälkeen hain Rauman kaupungin opetustoimen digitutoriksi – ehkä juuri koronapandemian ja Digierko-opintojeni myötä tulin valituksi ja työskentelin työparini kanssa vuoden ajan, kunnes seuraavana lukuvuonna roolini muuttui digiopettajaksi,” Eerola-Leino summaa.
Vaikka Toukoniitty työskentelee edelleen saman työnantajan palveluksessa, hänelle on tarjottu ja hän on hakeutunut tehtäviin, joissa digipedagogista osaamista on tarvittu. ”Olen viime vuosina ollut mukana monissa hankkeissa, joissa Metropolian rooli on ollut tarjota digitalisaatiota hyödyntäviä koulutusratkaisuja yrittäjille, asiantuntijoille ja opiskelijoille Suomessa ja maailmalla, ” kertoo Toukoniitty. Myös useat muut DigiErkon käyneet opettajat ovat edenneet urallaan tai saanet monipuolisempia työtehtäviä.
Lähipäivillä vertaistukea ja verkostoitumista Vaikka koulutus pohjautuu modernien koulutusalustojen hyödyntämiseen, digierkolaiset ovat kokeneet, että parasta antia ovat olleet lähitapaamiset. ”Lähipäiven aikana niin omat kouluttajat kuin vierailevat luennoitsijat jakoivat tietoa, herättelivät keskustelua ja haastoivat pohtimaan ratkaisuja omassa työssä kuin koulun, kunnan ja yhteiskunnan tasolla,” kertoo Eerola-Leino. Lisäksi koulutuksen aikana syntyneet verkostot kurssilaisten kanssa ovat olleet korvaamattomia. ”Nämä kontaktit tuovat edelleen uusia ideoita ja yhteistyömahdollisuuksia,” Eerola-Leino jatkaa. DigiErko-vuosikurssit ovatkin edelleen yhteydessä toisiinsa, ja useat ovat vuosien varrella osallistuneet myös DigiErko-risteilyille.
”Muiden digierkolaisten kohtaaminen on ollut avartavaa ja nykyään ymmärtää isossa kuvassa paremmin, miten kouluissa toimitaan eri asteilla. Toisten kokemuksista saa ammennettua oppeja myös omaan työhön,” Toukoniitty jatkaa. ”Samanhenkisten ihmisten kanssa toimiminen on ollut suurin lisäarvo, koska teknologia yksistään ei tuo onnea,” toteaa Partanen. Vallinevan mielestä parasta lähipäivillä on ollut ympäri Suomea tulevien kollegoiden ja tutkijoiden tapaaminen. ”Tämä asiantuntijoiden joukon ja laajemman DigiErko-verkoston blogin uskon olevan tärkeä resurssi tulevaisuudessa. ”
Koulutuksen alusta saakka mukana olleet kouluttajat Aleksi Lahti ja Jussi-Pekka Järvinen toteavat yhdessä Veermansin kanssa, että koulutus on tarjonnut myös uniikin oppimisympäristön itse kouluttajille. “Olemme olleet vuosien ajan aitiopaikalla näkemässä eri puolella Suomea sijaitsevien oppilaitosten digipedagogiikan kehittämistyötä. Olemme kiitollisia tästä aitiopaikasta, ja haluamme kiittää kaikkia vuosien varrella meillä kouluttaneita asiantuntijoita sekä ennen kaikkea koulutukseemme osallistuneita, “ Veermans kiteyttää lopuksi kouluttajien tuntemuksia.
Aleksi LahtiMarjaana Veermans
Lähteet:
Nygren, H., Virolainen, M., Hämäläinen, R., & Rautopuro, J. (2020). The Fourth Industrial Revolution and Changes to Working Life : What Supports Adult Employees in Adapting to New Technology at Work?. In M. Collan, & K. Michelsen (Eds.), Technical, Economic and Societal Effects of Manufacturing 4.0 : Automation, Adaption and Manufacturing in Finland and Beyond (pp. 193-209). Palgrave Macmillan. https://doi.org/10.1007/978-3-030-46103-4_10Open Access
Jari Larun nimi on tuttu kaikille, jotka ovat hiemankaan pistäneet nenäänsä opetusteknologian ja digipedagogiikan kentille. Mutta kuinka Jari Larusta tuli Jari Laru, teknologiatuetun oppimisen ja opetuksen yliopistonlehtori, digitaalisten välineiden opetuskäytön verkostojen ylläpitäjä sekä opetusteknologian matkasaarnaaja? Kysyimme Jari Larulta myös tulevaisuuden taidoista ja opettamisesta sekä sivusimme tekoälyä.
Valtakunnallisen DigiErko-verkoston jo jokakeväiseksi perinteeksi muodostunut DigiErkot kehittäjätoimijoina -etämessutapahtuma järjestettiin torstaina 25.4.2024. Projektitutkija Iiris Kangasniemi Itä-Suomen yliopiston DigiErko-tiimistä kertoo kuulumisia etämessuilta.
Huhtikuun blogikirjoituksessa Innokas-verkoston projektisuunnittelija, varhaiskasvatuksen opettaja ja toukokuussa Helsingin yliopiston DigiErko-koulutuksesta valmistuva Emilia Mattila kuvaa, kuinka ohjelmoinnin käsitteitä voidaan oppia lasten kanssa yhdessä myös ulkona.
Valtakunnallinen DigiErko-verkosto 