Kasvatustieteen päivät 2018: oppimisympäristöt

Perinteisesti keskustelu oppimisympäristöistä on liittynyt niiden suunnitteluun tai opetustilojen viihtyisyyteen tai käytettävyyteen. Keskustelun pohjaksi on myös hyvä saada toisenlaista näkökulmaa. Seuraavassa on muutamia nostoja Kansallisten kasvatustieteen päivien koulun kehittämisen teemaryhmän oppimisympäristöjen osuudesta.

Perjantaina 16.11. koulun kehittämisen teemaryhmässä oli aiheena oppimisympäristöt, joita erikoistumiskoulutuksissakin paljon pohditaan. Erilaisten oppimisympäristöjen mielekkyydestä käydään toisinaan vilkastakin keskustelua. Uusista, usein avoimista, ympäristöistä tutkimustuloksia on luonnollisesti vielä vähän. Tutustumisen arvoinen on Tampereen yliopistosta valmistunut Aino Malisen gradu (http://tampub.uta.fi/handle/10024/103689), jossa hän tutkii oppilaiden kokemuksia avoimesta oppimisympäristöstä. Oppilaiden kerronnan pohjalta löytyi viisi erilaista paikkatuntemusta avoimesta oppimisympäristöstä. Paikkatuntemuksella tarkoitetaan oppilaan kokemaa tunnetta jostain oppimisympäristön paikasta. Oppilaiden nimeämät paikkatuntemukset olivat touhukkuus, miellyttävyys, tuttuus, erillisyys ja jännitteisyys.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että oppilaat kokivat avoimen oppimisympäristön pääosin miellyttävänä, mutta vuorovaikutus kaikkien oppilaiden kanssa oli erilaista kuin perinteisessä luokkatilassa. Tämä saattoi aiheuttaa erillisyyden tunnetta. Luonnollinen vuorovaikutus kaikkien luokan oppilaiden kanssa saattoi jäädä avoimessa ympäristössä vähäisemmäksi, mikäli opettaja ei huomioi tätä tarpeeksi esimerkiksi tehtävän annossa. Toimintaa suunniteltaessa on valittava työtavat ja ryhmät siten, että oppilaat ovat kanssakäymisissä erilaisissa ryhmissä tai pareissa. Myös oppilaiden fyysinen sijoittuminen avoimessa ympäristössä erilaisiin pieniin ryhmiin vähentää kanssakäymistä. Tutkimuksen mukaan on hyvä  kiinnittää huomiota siihen, ettei tietyistä paikoista tule liian suosittuja (kiirehtiminen mielekkääseen paikkaan saattaa aiheuttaa jännittyneisyyttä), toisinaan oppilaille voi ennakkoon määrätä paikat vaikkapa tehtävän mukaan ja näin välttää kiirehtimistä. Tutkimus tarjoaa hyvää keskustelun pohjaa niihin tilanteisiin, kun siirrytään uuteen ympäristöön, mitä pitää huomioida ja millaisia asioita on syytä ehkä pohtia ennakkoon.

Toinen kiinnostava esitys liittyi opetustilojen ulkopuolisiin koulun ympäristöihin. Minna Lumme Aalto-yliopistosta esitteli Kasvatustieteen päivillä kokeilua, jossa yläkoulun oppilaat muotoilivat uudelleen välitunnin. Muotoilun kohteeksi oli valittu välitunti, sillä se on vapaammin muokattavissa kuin oppitunnit ja luokkatilat. Muotoiluprojektin rakenteena käytettiin monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää yhteissuunnittelun mahdollisuuksia kouluhyvinvoinnin kehittämisessä. Oppilaat kertoivat projektin aikana, että yleisesti heiltä kyllä koulussa kysytään mielipiteitä, mutta ne eivät lopulta näy toteutuksessa. Tämän kehittämisprojektin aikana oppilaiden osallistuminen tehtiin näkyväksi, ja tila luotiin juuri oppilaiden ehdoilla: oppilaat päättivät, että tilasta tehdään kahvila, johon he esimerkiksi suunnittelivat visuaalista ilmettä ja rakensivat penkkien prototyyppejä; lopuksi kahvila tehtiin yhteisillä talkoilla. Lisää koulujen muotoiluprojekteista: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/34088.

Mielenkiintoista näkökulmaa koulun ulkopuolisiin oppimisympäristöihin toi esiin Leena Käyhkö Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli tutkimustuloksiinsa pohjautuen kriittisesti koulun ulkopuolisia oppimisympäristöjä osana koulun kehittämistä. Teemaryhmässä käydyn keskustelun pohjalta voidaan todeta, että koulun toiminnan (ja kehittämisen) pääpaino on aina oltava pedagogiikassa. Yritysten ja yrityksenkaltaisten toimijoiden kanssa tehtävässä yhteistyössä on toisinaan vaarana se, että koulun tarkoitus, tulevaisuudessa tarvittavat tiedot ja taidot, unohtuu. Yhteiskehittäminen, koulutusvienti, työelämään tutustuminen ja yrittäjyys, ehkä mieluummin yrittelijäisyys ovat kaikki tärkeitä taitoja, mutta tulevaisuuden työelämän tekijöitä valmennettaessa tulisi muistaa myös muut kuin taloudelliset näkökulmat, muuten menee lapsi pesuveden mukana. Itse pohdin, että vaarana on se, että unohdetaan koulun tietynlainen objektiivinen näkökulma maailmaan. Koulu ei ole ulkopuolella, vaikka tarkasteleekin asioita joskus hieman ulkopuolisin silmin. Koulua ei myöskään saa käyttää taloudellisin tai poliittisin perustein tehtävän kehitystyön koekenttänä, mutta toisaalta verkostoituminen ja yhteistyö ovat ensisijaisen tärkeitä. Yhteiskehittämisen pelisäännöt ja yhteinen, molempien toimintaa tukevat tavoitteet tulee olla selkeitä ja kirkkaina mielessä.

Leena Käyhkön ja Ritva Engeströmin artikkelia ei ole vielä julkaistu, mutta Leena Käyhkön väitöskirjaan “Kivi kengässä” -opettajat yrittäjyyskasvatuksen kentällä, voi tutustua täältä https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158077.

Oppimisympäristöistä puhuttaessa on hyvä muistaa, että ne ovat muutakin kuin seiniä, tilaa ja kalusteita. Ne eivät rajoitu vain koulurakennusten sisään, niitä on kaikkialla rakennetusssa ja digitaalisessa maailmassa. On tärkeä pohtia erilaisten tilojen tarkoituksenmukaisuutta sekä sitä, että ne tukevat oppimista. Uusiin tiloihin siirryttäessä tulee myös toiminnan muuttua, tähän muutokseen tarvitaan aikaa. Lisäksi on hienoa saada aiheesta tutkittua tietoa, joka tukee toiminnan kehittämistä. 

Jenni Airola ja Tanja Jurvanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s