Toukokuun alussa järjestetty Valtakunnallisen DigiErko-verkoston etämessutapahtuma kokosi jälleen yhteen digipedagogiikan kehittäjiä eri puolilta Suomea. Etäyhteyksin toteutettu tapahtuma sisälsi paneelikeskustelun, opiskelijoiden kehittämishankkeiden esittelyä sekä yhteistä pohdintaa digipedagogiikan ajankohtaisista teemoista. Projektitutkija Iiris Kangasniemi Itä-Suomen yliopiston DigiErko-tiimistä raportoi tunnelmia ja keskeisiä nostoja kevään tapahtumasta.
Kevään tullen DigiErkot kokoontuvat jälleen yhteen – tällä kertaa jo neljättä kertaa järjestettyjen DigiErkot kehittäjätoimijoina -etämessujen merkeissä. Valtakunnallinen verkosto tuo DigiErko-opiskelijoita ja -alumneja yhteen linjoille eri puolilta Suomea. Etämessuille kokoontuu opettajia ja kouluttajia monenlaisista oppilaitoksista ja koulutusasteilta. Messujen tavoitteena on paitsi jakaa ajankohtaista osaamista ja kehittämistyötä, myös tutustua toisiin digipedagogiikan kehittäjiin, vaihtaa kokemuksia ja löytää uusia yhteyksiä.
Tällä kertaa messujen järjestelyistä vastasi Helsingin yliopisto, ja osallistujia oli mukana noin viisikymmentä. Tapahtuma on joka kerta hieno osoitus siitä, miten tiivistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta voidaan rakentaa etäyhteyksillä.
Alkuun kuulimme positiivisia digikuulumisia osallistujilta ympäri Suomea. Vaikka maailma ympärillä on monin tavoin haastava, kehittämisen into näkyy arjen oivalluksissa. Vaikeista ajoista huolimatta paljon positiivista tapahtuu ympäri maata.
Messujen alkupuoliskon keskiössä oli yleisöä osallistava paneelikeskustelu, jossa ääneen pääsivät DigiErko-alumnit Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoista: Merja Pehkonen, Hamid Guedra, Minna Markkanen, Teija Paavilainen ja Outi Hakola. Alumnit toivat keskusteluun monipuolisesti osaamista eri koulutus- ja opetuskonteksteista. Panelisteille esitettyjen yhteisten kysymysten jälkeen kuuntelijat kokoontuivat lyhyesti pienryhmiin purkamaan alustusten pohjalta heränneitä ajatuksia. Jokaisessa pienryhmässä muotoiltiin yksi kohdennettu kysymys jollekin panelisteista.
Pienryhmistä nousseet kysymykset tiivistivät paneelikeskustelun herättämiä ajatuksia. Kysymyksissä pohdittiin esimerkiksi tekoälyn käyttöönottoa arjessa, tekoälyn vaikutusta arviointiin ja kriittisen ajattelun tukemista digitaalisissa ympäristöissä. Lisäksi keskusteluissa toivottiin enemmän näkyvyyttä tekoälyn positiivisille mahdollisuuksille, ei vain sen riskeille. Esille nousi myös huoli digipedagogiikan ja sen kehittämistyön jatkuvuudesta, kun resurssit ja rahoitus ovat niin kiven alla.
Messujen keskeinen osa rakentui viiden teemaryhmän ympärille, joiden aikana DigiErko-opiskelijat esittelivät omia kehittämishankkeitaan. Kehittämishanke on koulutukseen sisältyvä tehtävä, jota työstetään koko opintojen ajan. Opiskelijat saavat vapaasti valita kehittämishankkeen teeman ja se linkitetään jollain tavalla omaan opetukseen tai työyhteisöön. Teemaryhmät oli koottu hankkeiden aiheiden mukaan, ja ne tarjosivat katsauksen tämän hetken digipedagogiikan kehityssuuntiin eri koulutusasteilta ja konteksteista. Ryhmissä esitellyt hankkeet liikkuivat laajalla skaalalla, aina ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun ratkaisuista tekoälyn ja immersiivisten teknologioiden hyödyntämiseen, digistrategiatyöhön sekä pedagogisten ratkaisujen kehittämiseen eri koulutusasteilla.
Jokaisessa teemaryhmässä toimi DigiErko-ohjaaja vastaamassa ryhmän sujuvasta etenemisestä sekä vastuualumni, joka fasilitoi palautekeskustelua ja sparrailua esitysten jälkeen – tänä vuonna vastuualumneina toimivat samat asiantuntijat, jotka osallistuivat myös paneelikeskusteluun. Yleisöllä oli mahdollisuus valita mitä ryhmää he halusivat seurata. Perinteisesti keskustelut kävivät vilkkaina – niin vilkkaina, että aika tuntui jälleen kerran loppuvan kesken. Teemaryhmien jälkeen kokoonnuimme vielä yhteiseen tilaan, jossa ohjaajat tiivistivät ryhmien keskusteluista ja esityksistä esiin nousseet keskeiset havainnot.
Ryhmät olivat tänäkin vuonna todella moninaisia: kehittämishankkeita esiteltiin varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin ja puolustusvoimista kielitukeen. Eri konteksteista huolimatta ryhmissä syntyi yhteyksiä ja uusia kontakteja, ja keskusteluista välittyi vahva yhteinen tahto rakentaa entistä parempaa digipedagogiikkaa.
Erään ryhmän keskusteluissa nousi esiin tarve pysähtyä tarkastelemaan kehittämistyötä laajemmin: mitä on jo tehty, mitä parhaillaan syntyy ja miten tämä kaikki saadaan näkyväksi niin, että tehty valtava työ tulee jakoon ja käyttöön. Samoin pohdittiin myös kehittämistyön realismia – mitä ehtii ja pystyy tekemään, ja miten muita voitaisiin osallistaa niin, että tehty työ juurtuu aidosti arkeen. Ryhmien keskusteluissa nousi esiin myös se, kuinka pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys. Yksikin uusi kontakti, jaettu kokemus tai kollegan rohkaisu voi olla iso askel eteenpäin.
Yksi osallistujien käyttämä kielikuva jäi erityisesti mieleen: ryhmän tuki ja yhteistyö toimivat pitkospuina digisuossa. Yhdessä oivalletaan enemmän, ja vertaistuki auttaa kulkemaan eteenpäin silloinkin, kun kehittämistyö tuntuu mutkikkaalta.
-Iiris Kangasniemi
Valtakunnallinen DigiErko-verkosto 